Luuletko, että (negatiivinen) mielipide kiinnostaa toista?

Luuletko, että (negatiivinen) mielipide kiinnostaa toista? Miksi joku luulee tietävänsä toisen asiat paremmin kuin tämä tyyppi itse? Tai miksi ylipäänsä usein halutaan välttämättä kertoa toiselle oma mielipiteensä hänestä, hänen asioistaan, elämästään, tekemisistään. Luulevatko ihmiset, että maija meikäläistä oikeasti kiinnostaa jonkun toisen, usein vieläpä itselle tuntemattoman maija meikäläisen mielipide hänestä? Tähän asiaan olen törmännyt nyt viime viikkoina niin monessa paikassa, niin Facebookissa kuin eri blogeissakin, etten voi olla tätä pohtimatta.

Melkein lienee tarpeetonta sanoa, että usein se mielipide on negatiivinen. Kaikkien ei ole helppo kehua toisia. Rakentavan palautteen antaminen on sekin taitolaji, mutta sitä voi harjoitella. Silti sanoisin, että jokainen järkevä, terve aikuinen tietää kyllä omat asiansa parhaiten. Meidän muiden ei tarvitse huolestua, huolehtia tai kertoa, mitä mieltä olemmekaan.

Jokainen näkee asiat tavallaan 

Jokainen meistä katsoo asioita omasta vinkkelistään. Mielipiteitä ja makuasioita on niin paljon kuin ihmisiäkin maailmassa. Emme koskaan voi olla aina toisten kanssa samaa mieltä. Eikä tarvitsekaan. Mutta silti: En mitenkään ymmärrä sitä, että miksi pitäisi toiselle tieten tahtoen kertoa, mitä mieltä itse on hänestä. Mitä tyypissä on omasta mielestä väärin tai vialla. Voiko olla, että itse jotenkin uskoo, että se oma mielipide on jotenkin oikea, totuus kaikesta?

Ei kai nyt sentään, vai?

Miksi vaikka nyt sitten sanoa toiselle sen, että hän on omasta mielestä liian lihava, liian laiha, liian nuori, liian vanha, liian koulutettu, liian kouluttamaton, liian lyhyttukkainen, liian pitkätukkainen, liian ujo, liian ulospäinsuuntautunut, liian sporttinen, liian vähän liikkuva. Hänellä on liikaa tatuointeja tai liian vähän niitä. You name it. Koskaan ei kukaan voi miellyttää kaikkia, oli sitten mitä tahansa.

Tarvitseeko kaikesta aina avautua?

Itse ajattelen niin, ettei kaikkia omia mielipiteitä aina tarvitse tuoda isosti esille. Ja makuasioista on turha väitellä. Aina voi kuitenkin miettiä, tekevätkö omat sanat toisen onnelliseksi vai surulliseksi. Koskaan ei voi esimerkiksi tietää, mitä toinen käy läpi sillä hetkellä, joten miksi turhaan pahoittaa lisää kenenkään mieltä.

Käytöstavat on hyvä olla. Jos niitä ei ole saanut lapsena kotoa, nekin voi opetella.

Kuitenkaan ei kannata antaa kenenkään toisen mielipiteen meistä määritellä itseämme, eihän.

Olen juuri lueskelemassa Elizabeth Gilbertin kirjaa Big Magic – Uskalla elää luovasti. Siinä hän toteaa, että esimerkiksi Eat, pray, love – Omaa tietä etsimässä -teoksen luki 12 miljoonaa ihmistä. Hän sai viestejä laidasta laitaan, sellaisia, joissa luki, että halveksun kaikkea mitä edustat kuin myös että kirjasi on raamattuni. Hän toteaa, ettei antanut palautteiden määritellä itseään eikä työnsä seurauksilla ole paljonkaan tekemistä hänen itsensä kanssa. Hän toteaa, että hänellä on vastuu vain teoksen tuottamisesta. Hän kieltäytyy ottamasta harteilleen ylimääräisiä hommia, kuten esimerkiksi sen nuuskimista, mitä joku ajattelee hänen teoksistaan sen jälkeen, kun ne ovat lähteneet kirjoituspöydältä.

Viisasta, toki taito, jota sitäkin pitänee harjoitella. Mutta silti:

Jos haluaa kertoa mielipiteen, kerrotaan mieluummin se asia, joka ei pahoita toisen mieltä, koska siitä ei hyödy kukaan. Puhutaan toisista hyvää, myös selän takana. Se, mitä toisista puhut, tavalla tai toisella se palaa luoksesi, uskon siihen todella.

Mukavaa oloa!