Avainsana: lifie

Yritä nauttia saavutuksistasi

Yritä nauttia saavutuksistasi

Sain perjantaina yllättäen ihanan viestin Instagramin meiliboksiin, joka oli itselleni hyvä herätys, tässä pätkä siitä: Sä oot niin upea, positiivinen ja aina iloinen. Oot tehnyt valtavan hienon muutoksen, painonpudotuksen. Tajuatko miten huippukunnossa oot ja juoksit vielä sen älyttömän pitkän kisan!!! Oot ihan huippu! Yritä nauttia 

Alleen litistävät tunteet – niilläkin on viesti

Alleen litistävät tunteet – niilläkin on viesti

Tämän vuoden talvena ja keväänä olen aika ajoin luisunut sinne jonnekin vellomisen, apatian, surun ja ahdistuksen puolelle. Alleen litistävät tunteet – niilläkin on viesti! En ole jaksanut olla koko ajan niin vahva, kuin olen kuvitellut olevani. Tosin tämä ei todellakaan ole ollut mitään verrattuna 10 vuoden 

Haave toteutui: jänikseksi Paavo Nurmen kympille + 2 x paikka-arvonta kisaan

Haave toteutui: jänikseksi Paavo Nurmen kympille + 2 x paikka-arvonta kisaan

Yksi juoksuun liittyvä haave toteutui, sillä minut on valittu Suunto Pacemaker Ambassadoriksi Paavo Nurmi Marathonin 10 kilometrin kisaan! Ja tähän iso jee! Jänikset Paavon eri matkoille hoitaa Vauhtisammakko, joiden porukassa minulla on ilo treenata muutenkin. Jänikseksi pääsy on ollut yksi suuri unelmani ja tavoitteeni, ja jänistely tai ehkä paremminkin sammakkojänistely on hyvä aloittaa 10 kilometrin lenkiltä. Toki haluan ehdottomasti päästä jänistelemään vielä myös maratonia, mutta ehkä vuoden päästä sitten Paavolla?

Niin mahtavaa muuten on päästä toista kertaa elämässäni juoksemaan Turun jokirantaan! Ja olisi tosi hienoa, että SINÄ tulisit kanssani juoksemaan! Postauksen lopussa arvon 2 paikkaa Paavo Nurmi Marathonin kympin matkalle yhteistyössä Juoksuaika-tapahtumatoimiston kanssa. Jos onni ei suosi arvonnassa, niin kesäkuun loppuun asti kympin osallistumismaksu on 42 euroa, jonka jälkeen se kallistuu muutaman euron kerrallaan.

Kuvissa kirmaan Italiassa toukokuussa. Kiitos Outille kuvista!

10 kilsaa ei ole lempimatkani (vielä)

Olin ehtinyt ennen tätä ambassadööriutta jo sopia Juoksuajan kanssa, että osallistun tuolle kympille muutenkin. Puolikas tai kokonainen maraton olisi ollut mahtava juosta Turussa, mutta kisapäivä on 18.8. ja siksi täysmatka oli heti poissuljettu, sillä se on liian lähellä tämän vuoden päätavoitettani Trondheimin maraa, joka juostaan 2.9. Rehellisesti sanottuna aluksi hieman epäilytti tuo kymppi, sillä lyhyet kisat eivät ole todellakaan tällä hetkellä mitään suosikkejani. Helmikuisen influenssan jälkeen olen vasta muutama viikko sitten aloittanut kovemmat juoksutreenit ja nopeammat vauhdit, kun huhti-toukokuu meni köpötellessä pelkästään pk-sykealueella ja toipuessani tuosta kauheasta taudista.

Tulen täällä blogissanikin kirjoittamaan tuosta kympin jänistelyyn valmistautumisesta. Muut lähettiläät ovat muuten tässä:

Jarkko, Jari, Josefiina, Anne ja Julia, Tanja, Christian  ja totta kai lempparivalkkuni Anni ja Mikko. Kannattaa ottaa heidät kaikki seurantaan Instagramissa, jos juoksu yhtään kiinnostelee ja haluatte seurata meidän (juoksu)touhuja.

Eka polkukisa takana

Juoksut sujuvat muutenkin mukavasti. Viime viikonloppuna kävin juoksemassa 9 kilometrin Sandis Trail -kisan yhdessä mösjöön kanssa. Mösjöö odotteli minua pitkin matkaa kipitellessä polkuja pk-sykkeillä kun meikä taas puuskutti hiki päässä menemään vk-sykkeillä. Kiva oli juosta mukavassa porukassa parinsadan muun kanssa upean Santahaminan poluilla. Olin naisista 39. ajalla 1:07 ja koska tuo oli eka polkukisani enkä juuri ollut polkuja tallannut taas toviin, olin hurjan tyytyväinen! Erityisesti kuin luin muutaman raportin kisasta, että tuo Santahaminan rata oli fyysisesti haastava! Maisemat olivat niin järkyttävän kauniit ja juoksun jälkeen maistui vesi ja hernesoppa. Oli pakko toki ottaa nurmikentällä myös kaffet ja Sotkun munkit, ihan parasta.

Seuraava iso tavoite on sitten SMIR2018, joka on suoraan sanottuna alkanut hirvittää aikarajoineen, joissa pysyäkseen saa kyllä pistää jalkaa toisen eteen ja kipittää menemään. Mutta Tukholman saaristoon mennään ja tilanne otetaan vastaan sellaisenaan.  Sunnuntaina kävin juoksemassa mösjöön kanssa puolimaratonin ja pitkästä aikaa ehdin sen alle kahden tunnin. Tiistaina tein puolen tunnin mäkitreenin ja keskiviikkona, torstaina ja perjantaina olen juossut yhteensä viitenä aamuna/iltana töihin ja/tai kotiin 10-11 kilometriä päivässä. Työmatkajuoksu on ihan parasta, ja on luksusta, että työnantaja pystyy tarjoamaan vastaremontoidut, hienot suihkutilat, joita käyttää itseni lisäksi vain muutama ihminen. Juoksu siis sujuu ja viikonloppua aion viettää myös Loviisan ulkosaariston poluilla.

Mutta nyt siihen arvontaan! Arvon siis kaksi paikkaa (1 paikka per henkilö) Paavo Nurmi Marathonin 10 kilometrin matkalle. Osallistua voit torstaihin 21.6. klo 24 mennessä kommentoimalla tähän postaukseen, mikä on suosikkijuoksumatkasi ja miksi. Voittajille ilmoitan henkilökohtaisesti voitosta. Todella haastan kaikki juoksemaan kanssani tuota 10 kilometrin matkaa! Ja vaikka et olisi juossut sitä vielä tuntiin, niin sinulla on nyt hyvää aikaa reenata, yli kaksi kuukautta!

Aurinkoa! Ja keveitä kilsoja!

Jenny

*Instagramissa*

 

Uuteen nousuun arjessa – tekemättömyydestä ei auta tinkiä

Uuteen nousuun arjessa – tekemättömyydestä ei auta tinkiä

Uuteen nousuun arjessa – tekemättömyydestä ei auta tinkiä. Kevään viikkojen kevyt stressaaminen ja hektinen tekeminen kulminoituvat pari päivää sitten siihen, että olin ihan pirhanan huonolla tuulella. Vaikka aamu oli käynnistynyt hyvin, niin päivällä tuli fiilis, että aaargh, nyt tuli mitta täyteen, nyt mie romahan. Istuin koneella töissä 

Viisi kysymystä viikon alkuun

Viisi kysymystä viikon alkuun

Onko se, mitä teen 24/7, tärkeää? Se on kysymys, joka näinä ruuhkaisina vuosina, kuukausina ja viikkoina, kun maailma on saatava valmiiksi ennen kesälomia, väistämättä puskee mieleen eikä jätä rauhaan. Sanoisin, että vastaus on vielä matkalla, jos kysymys toistuu pääkopassa harva se päivä. Sanoisin myös sen, että jos kysymyksen 

15 ajatusta viikonloppuun

15 ajatusta viikonloppuun

Sellaista mietin tällä viikolla, että…

niin se vain on, että välillä ihmiset vatuttavat, vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi nähdä valon ja rakkauden jokaisessa.

ensiaputaidot ovat asia, joka meidän jokaisen kannattaisi pitää päivitettynä.

miksihän välillä oma elämä on parasta koskaan ja sitten taas tuntuu, että kaikkien muiden elämä on niin paljon parempaa.

parasta ikinä on herätä auringonpaisteeseen ja ensimmäisenä silmänsä avattuaan nähdä 7 vuotta vanhat pikkuvarpaat pilkottavan peiton alta.

miksi juokseminen on välillä ihanan kevyttä ja jaksaa juosta vaikka 30 kilsaa, kun taas välillä 4 kilometrin lenkki on yhtä tarpomista ja taistelua mielen kanssa.

milloinhan sitä tietää, mitä haluaa tehdä isona.

kun on ohjannut pian 20 vuotta ryhmäliikuntaa, olisiko aika kenties jo lopettaa.

millaisia valintoja olisin tehnyt, jos en olisi tehnyt niitä valintoja, joita olen tehnyt.

saako sosiaalisesta elämästä siivota pois ne ihmiset, joita minä itse ja tekemiseni jostain kumman syystä selkeästi ärsyttävät, mutta jotka silti roikkuvat mukana stalkkaamassa. Kaikkien ei tarvitse kulkea kanssamme loppuun saakka, mutta silti jokaisesta voi olla kiitollinen.

selviääkö maaliin Tukholman maratonilla, jos lämpötila tosiaan kohoaa sinne 30 asteen kieppeille, mitä 2.6. kaupunkiin on luvattuna.

miksi joidenkin on niin vaikea iloita toisen puolesta tai enemmänkin kanssa. Miksi on ihmisiä, jotka luulevat, että toisen ilo on pois itseltä.

elämään kuuluvat kaikki tunteet ja myös ne niin sanotusti negatiiviset tunteet pitää antaa itsensä kokea. Elämä ei ole koskaan pelkkää popparia tai ruusunpunaa eikä tule koskaan olemaankaan vain sitä.

että se asia, mikä ei jätä rauhaan, se on pakko tehdä. Vaikka kuinka pelottaisi ja epäilisi itseä.

heittäisinkö talviturkin pois viikonloppuna?

joskus on tehtävä valintoja, jotka eivät aina miellytä muita. Mutta itselleen pitää olla rehellinen, ja sitä voi olla vain, jos kuuntelee itseään.

Nämä ja 60 000 muuta ajatusta vuorokaudessa (!!) tällä viikolla. Ei ole kuulkaas meidän ihmisen elämä helppoa! Aika lienee jatkaa jälleen meditointia, joka on ollut tauolla toista kuukautta. Ja mennä metsään hiljentymään.

Ihanaa viikonloppua! Mitä kuuluu?

Jenny

 

Heikot hetket ja tukalat tunteet opettavat elämässä eniten

Heikot hetket ja tukalat tunteet opettavat elämässä eniten

Heikot hetket opettavat elämässä eniten. Nyt taas osaan kiittää tästäkin pari viikkoa kestäneestä jaksosta. Tajusin tässä päivänä eräänä, että muutaman viikon ajan en ollut pitänyt itsestäni niin paljon kuin tavallisesti, mistä kirjoitin Instagramiinkin. Olin nukkunut vajaa pari viikkoa jo tosi huonosti, heräillyt öisin ja valvonut, 

Aurinkosuojaa pitkillä lenkeillä + lippuarvonta Helsinki City Runiin

Aurinkosuojaa pitkillä lenkeillä + lippuarvonta Helsinki City Runiin

Viikonloppuna juoksin kaverini kanssa 30 kilometrin pitkiksen. Kun lähtee aurinkoisena kevätpäivänä hölköttelemään useamman tunnin lenkkiä, on aurinkosuojavoide yksi tärkeä asia muiden varusteiden, kuten hankaamattomien alusvaatteiden, energian tai veden, ohessa. Aurinkosuoja kannattaa muistaa myös silloin, kun aloittaa shortsikauden ja talvesta kalpeat koivet näkevät ensimmäisiä kertoja valoa. Myös 

Parantaako yhteinen harrastus parisuhdetta?

Parantaako yhteinen harrastus parisuhdetta?

Voi kun kiva, että teillä on tollanen yhteinen juoksuharrastus, kuulen usein. Vaikka tykkäänkin tosi paljon juosta pienellä tai isolla porukalla, niin aina se juokseminen oman aviomiehen kanssa ei olekaan pelkkää hattaraa, popkornia ja rakkauden ilotulitusta. Mutta pelastaako yhteinen harrastus parisuhteen tai parantaako se sitä?

Hm, sanoisin, että riippuu päivästä!

Vappupäivänä lähdimme jo perinteeksi muodostuneelle vappulenkillemme yhdessä mösjöön kanssa. Mösjöö ampaisi matkaan sellaista vauhtia, että meinasi tämä rouva jäädä kyydistä. Vaikka en aina jaksa lämmitellä ennen lenkkiä, niin tykkään lähteä liikkeelle usein rauhallisemmin ja herätellä kroppaa. Juoksijoina olemme erilaisia. Puolisoni on minua paljon nopeampi eikä ole niin kovin innokas lämmittelemään tai jäähdyttelemään. Oma kroppani sen sijaan alkaa olla lämmin vasta 7-8 kilometrin kohdalla ja vasta sen jälkeen voin halutessani alkaa kiihdytellä vauhtia. Vappupäivänä menivät kehoni pasmat sekaisin nopeasta startista ja jo kahden kilometrin kohdalla huomasin olevani räpättävä ämmä, joka marmatti, että liian kovaa mennään, pitää hidastaa, tätä tempoa en jaksa juosta koko lenkkiä, tämä on ihan perseestä.

Tässä taas sulassa sovussa, 13 kilsaa takana.

Varsinainen vapputunnelma siis.

No, mösjöö siinä sitten alkoi hyväntahtoisesti naurattaa meikäläistä ja esitti vieressäni pikakävelyä. Mieleen palasivat neljän vuoden takaiset lenkit, kun hän juoksi jyrkässä mäessä vierelläni takaperin, koska oli sen verran nopeampi eikä jaksanut juosta paikallaan. Kun alan nauraa, en voi juosta. Siinä vaiheessa taisin jo ensimmäisen kerran ehdottaa, että juostaanko suunniteltu 13 kilometrin lenkki sittenkin omia tahteja. Mösjöö kieltäytyi, ja esitti varsin hyvän syyn. Heinäkuussa, kun osallistumme 75 kilometrin mittaiseen Stockholm Multi Island Runiin, saamme juosta siellä yhdessä. Juoksemme siellä tiiminä, ja samaa vauhtia alusta loppuun saakka, koska toista ei saa jättää. Eli kumpikin joutuu tulemaan toista vastaan: mösjöön pitää opetella hidastamaan ja itseni lisäämään hieman tempoa. Saamme tehdä kompromissejä siis. Mutta sitähän se rakkaus ja parisuhde on: vastaantulemista, joustoa ja ratkaisuja, jotka palvelevat kumpaakin osapuolta.

No, löysimme sitten vappupäivän lenkilläkin lopulta selvät sävelet ja yhteisen vauhdin, jonka pystyimme pitämään loppuun asti. Olin tyytyväinen siitä, että saavuimme kotiin sovussa ja yhtä matkaa. Siinä vaiheessa myös huomasin, että kas, minä olin taas se, joka oli heti luovuttamassa. Mösjöö sen sijaan jaksoi uskoa ja tsempata, että saamme juostua samassa tahdissa. Niinhän se oli suhteemme alussakin. Ei ollut helppoa pykätä pystyyn samantien uusperhettä, kun kahden tyttären totaaliyksinhuoltajana ei oikein ollut aikaa treffailla. Täytyy sanoa, että jos emme olisi tunteneet toisiamme jo ennestään kaveripohjalta reilua 10 vuotta, niin koko homma olisi varmasti kosahtanut kiville ennen kuin ehti alkaakaan. Ja olisi kosahtanut myös ilman mösjöön pitkiä hermoja ja uskoa siihen, että kyllä kannattaa yrittää ja tarpoa läpi ei niin helpon alun.

Vaikka olenkin nykyään lauhkea kuin lammas, huomaan, että itselläni on siinä vielä harjoittelun paikka, että sanoitan tunteitani vähän paremmin enkä ole heittämässä hanskoja tiskiin, oli kyse sitten yhteisestä juoksulenkistä tai jostain parisuhteen pikku karikosta. Olen  myös huono pyytämään ensimmäisenä anteeksi ja tulemaan vastaan, ja jos toinen ei sitä tekisi, saattaisin itse murjottaa helposti vaikka päivän tai pari. Tai ainakin ennen oli niin, voi olla, etten enää pystyisi siihen. Silti harjoittelua tämä homma vielä vaatii, siis tulla toista vastaan puolitiehen.

Rehellisesti sanottuna, en kyllä muista, että milloin olisimme viimeksi nahistelleet samalla tavalla kuin vappupäivän juoksulenkillä. Arki on niin tasaista ja toisaalta täyteläistä ja runsasta, ettei siitä halua heittää hukkaan minuuttiakaan riitelyyn tai eripuraan.

No mutta pelastaako yhteinen harrastus parisuhteen tai parantaako se sitä?

Vaikka aina ne lenkit eivät suju toivotulla tavalla, sanoisin silti, että yhteinen juoksuharrastus on tehnyt meille pelkkää hyvää. Oikeasti oli mahtavaa, että sain esimerkiksi kokea ensimmäisen maratonini juuri mösjöön kanssa, vaikka emme yhtä matkaa Tukholmassa viime kesänä juosseetkaan. Ja talvella, kun juoksimme pitkiksiä sisäradalla, oli hauska törmätä aina silloin tällöin, vaikka silloinkin kipitimme eri tahtia.

En sano, että yhteinen harrastus pelastaa parisuhteen, mutta harrastuksen kautta voi peilata omia tapoja olla myös muuten siinä samaisessa parisuhteessa. Itselleni kirkastui vappupäivänä se, että pitää muistaa joustaa taas enemmän, pitää pitää mielessä se, että vaikka olemme erilaisia, niin silti meillä on se yhteinen tavoite ja maali, olemme joukkue, samaa tiimiä ja puhallamme yhteen hiileen.

Niin yhdessä juostessa kuin ihan arjessakin.

Iloa viikonloppuun,

Jenny

*Instagramissa*

Arjessa sattuu ja tapahtuu – näin ehkäisen huonoa stressiä

Arjessa sattuu ja tapahtuu – näin ehkäisen huonoa stressiä

Voehan mikä viikko! Arjessa sattuu ja tapahtuu – näin ehkäisen huonoa stressiä. Nyt mennään jo perjantaiaamussa ja olen saanut todella käyttää hyväkseni oppimiani stressinhallinnan keinoja ja Nyt on näin -asennetta. Lapsi nimittäin sairastui maanantain ja sunnuntain välisenä yönä ja puoliso palasi matkaltaan siitä vuorokauden päästä. Olin