Hyvä arki

Uuteen nousuun arjessa – tekemättömyydestä ei auta tinkiä

Uuteen nousuun arjessa – tekemättömyydestä ei auta tinkiä. Kevään viikkojen kevyt stressaaminen ja hektinen tekeminen kulminoituvat pari päivää sitten siihen, että olin ihan pirhanan huonolla tuulella. Vaikka aamu oli käynnistynyt hyvin, niin päivällä tuli fiilis, että aaargh, nyt tuli mitta täyteen, nyt mie romahan. Istuin koneella töissä ja teki mieli itkeä. Kaikki pyöri päässä: mennyt, nykyhetki ja tuleva. Kun lähdin hakemaan lounasta, hihittelin pomolleni, että saatanpa palata, tai sitten en. Kun työpäivän jälkeen pääsin kotiin, en todellakaan ollut mitään ihaninta seuraa. Perhe ehdottikin, että mitäpä jos menisit juoksulenkille, saattaisipa jeesata. Kevyen lämmittelyn jälkeen meninkin juoksemaan mäkivetoja, niin  kovaa kuin jaloista vain irtosi. Huh. Puolen tunnin treenin jälkeen fiilis oli jo ihan eri ja seuraavana aamuna heräsi uusi ihminen.

No mitä tuosta päivästä opin? Ainakin sen, millainen en halua olla. En halua olla sellainen valittava ämmä kuin olin tuona päivänä ja huonoon hyvän sijaan keskittyvä. Toiseksi tajusin sen, että kaikki nuo tunteet oli pakko päästää ulos itsestäni. Olin melko pitkään jo niissä vellonut, vaikka tiesin, että kaikki järjestyykin. Onneksi en purkanut huonoa oloani kehenkään ihmiseen, vaan juoksemiseen. Ihan oikeasti tuntui siltä, että kevään aikana kerryttämäni stressikuona oli ajautunut räjähdyspisteeseen. Myös asian myöntäminen itselleni auttoi. Päätin myös, että oli mitä oli, nyt on näin. Tuokin päätös oli helpottava tehdä.

Juhuu, täältä tullaan. Pakko on välillä vain kerätä voimia!
Minulla on monta lempparikuvaajaa, ja yksi niistä on Hanne Manelius, jonka kanssa saan tehdä tammikuussa ilmestyvää kirjaani.

Tekemistä on nimittäin riittänyt päivätöissä, minulla on ehkä nyt koko vuoden kiireisin ajanjakso siellä menossa. Lisäksi takana oli Tukholman hellemaraton, joka väsytti vielä sen jälkeisellä viikolla. Lisäksi kävin vetämässä yhden painonhallintaluennon, josta sain tosi hyvää palautetta. (Seuraavan järjestän näillä näkymin elokuussa.) Oli työpaikan kesäjuhla Suomenlinnassa. Viikon sisään olin kaksissa kuvauksissa, ja ne käyvät oikeasti ihan työstä, vaikka hauskaa puuhaa ovatkin. Viime viikolla kuvasimme otoksia Hanne Maneliuksen kanssa tammikuussa 2019 ilmestyvään hyvinvointiaiheiseen kirjaani. Tällä viikolla taas kuvasimme yhtä proggista, jota puuhailemme yhdessä Marjaana Lehtisen ja Tuukka Pursiaisen kanssa ja jonka julkistamme loppukesästä.

Tuntui, ettei tyhjää aikaa ole juuri ollut (no uuuullatuuuus), joten aloin järjestää sitä. Jouduin perumaan kivojakin menoja, mutta tässä sumassa oli pakko. Ja koska tuntui, etten ehdi juoksemaan muuten ollenkaan, niin aloin juosta työmatkoja enemmän kuin normaalisti. On muuten aika hassua, että juoksemalla kuljen matkan samassa ajassa kuin julkisilla. Tällä viikolla olen juossut keskiviikkona töihin ja tänään meno-paluu. Huomenna kipitetään taas.

Kotona olen tehnyt vain pakolliset enkä ole siivonnut fanaattisesti. Kestän huonosti epäjärjestystä, mutta nyt olen tinkinyt siitä, mistä on mahdollista tinkiä. Pikkuhiljaa alan laskeutua lomaan, ja tiedän, ettei se ole hyvä, että painaa sinne asti täysillä ja sitten totaalisesti irrottaa. Usein sellaisen lopputuloksena on itselläni ollut sairastuminen.

Tämän viikon kuvausten lookki oli mieleinen! Asu saatu Biancaneveltä ja lookki Salon Bella Pelosta, joka sijaitsee Kauppakeskus Kaaressa.
Mahtavan hauskat kuvaukset: kuvassa myös meidät stailannut Maija Kaunisto ja valokuvaaja Aki Havukainen.

Menen aikaisin nukkumaan. Viimeistään 21.30 kutsuu nukkumatti. Olen alkanut meditoida eli istua itseni kanssa tekemättä mitään 5-15 minuutin pätkiä. Olen maannut sohvalla ja lukenut kirjaa. Olen ollut vähemmän kännykällä, vaikka rakastan somea. Olen katsonut ulos ikkunasta. Olen tuijotellut seitsemänvuotiaani pieniä, peiton alta pilkistäviä varpaita. Olen hengannut perheeni kanssa, se on ihan parasta palautumista. Olen höpötellyt niitä näitä ventovieraidenkin kanssa ja tehnyt ystävällisiä tekoja. Syönyt hyvin ja säännöllisesti. Venytellyt, rullaillut ja vain maannut lattialla ja tuijottanut kattoa.

Tuon alkuviikon nyt mie romahan -päivän jälkeen tuntuu taas hyvältä. Ehkä ihminen tarvitsee tuollaista huippua ja siitä seuraavaa puhdistumista? Olen ihminen, joka rakastaa tekemistä, mutta kaikkea ei voi vain ehtiä tehdä kerralla ja samaan aikaan. Kun avaa uusia ovia, joitain pitää myös sulkea. Tämä on itselläni se suurin opin paikka, ja rehellisesti sanottuna en tiedä, opinko sitä koskaan.

Mutta: olen kiitollinen työstä, kaikista kivoista asioista ja myös näistä huonommista kokemuksista tällä viikolla. Sitäpaitsi hyviä asioita tapahtuu enemmän kuin huonoja! Tällä viikolla olen kuullut jo kaksi hyvää uutista. Toinen niistä saattaa muuttaa elämäni tai ainakin elämääni, mutta se selviää vasta joskus ensi vuoden puolella. Toinen taas liittyy juoksemiseen, mutta siitä lisää loppuviikosta!

Pidä huoli itsestäsi! Tehdään kaikkea, mikä kutsuu, mutta ei ihan yhtä aikaa! Ja erityisesti muistetaan olla myös tekemättä!

Jenny

2 thoughts on “Uuteen nousuun arjessa – tekemättömyydestä ei auta tinkiä

  1. Miten tuttuja fiiliksiä… Itseäni helpotti oma diagnoosi, etten ole uuvahtamasta ihan vaan stressiin, mutta osaksi siihenkin meinasi keväällä seota. Nyt on helpompi hengittää. Ihanaa alkavaa viikonloppua!

    1. Kiitos Katja vertaistuesta. Ja tosi hyvä, että sait selvyyttä asioihin silloin hiljattain.
      Nyt on taas helpompaa itselläkin. Asiat järjestyvät ja valmistuvat yksi kerrallaan.
      Kivaa viikonloppua :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *