Avainsana: ajatuksia

Muutto Fit-lehden sivuille – mitä matkalla on tapahtunut?

Muutto Fit-lehden sivuille – mitä matkalla on tapahtunut?

Täällä sitä ollaan Fit-lehden sivustolla seitsemän blogivuoden jälkeen. Tuttu paikka, sillä olenhan aikoinaan usean vuoden ajan kirjoittanut Fit-lehteen juttuja ja kotitreenejä toimittajana. Koska Instagramissakin olen saanut paljon palautetta uusilta blogin lukijoilta, avaan historiaani hieman viime vuosilta. Vastaisku ankeudelle -blogini sai alkunsa, kun kuopukseni (nyt 7,5-vuotias) 

Yritä nauttia saavutuksistasi

Yritä nauttia saavutuksistasi

Sain perjantaina yllättäen ihanan viestin Instagramin meiliboksiin, joka oli itselleni hyvä herätys, tässä pätkä siitä: Sä oot niin upea, positiivinen ja aina iloinen. Oot tehnyt valtavan hienon muutoksen, painonpudotuksen. Tajuatko miten huippukunnossa oot ja juoksit vielä sen älyttömän pitkän kisan!!! Oot ihan huippu! Yritä nauttia 

Etsinnässä rento ja huoleton asenne

Etsinnässä rento ja huoleton asenne

Argh. Miten helposti sitä miettiikään, että olisipa herännyt joissain asioissa jo ikuisuus sitten, mutta sitten sitä yhtäkkiä muistaa, että ihan samalla tavalla sitä voi valita tässä hetkessä, vaikka ei ihan kaikissa, mutta kuitenkin monissa asioissa. Sitä voi muuttaa asennettaan hetkessä, sitä voi alkaa nähdä harmittavien asioiden aurinkoisia puolia, sitä voi oppia hyväksymään paljon. Itse voi muuttua, itse voi muuttaa elämäänsä ja sen voi tehdä vain tässä hetkessä, ei menneessä eikä tulevaisuudessa. Etsinnässä se rento ja huoleton asenne, joka minulla on ollut, mutta joka on tänä vuonna ollut hukassa.

Luin joskus monta vuotta sitten Pam Groutin E9-kirjasta, että luulemme pyörittävämme elämäämme omilla mahtavilla ideoillamme ja ajatuksillamme. Luulemme vahvistavamme aikomuksiamme ja luovamme uusia mahdollisuuksia, mutta tosiasiassa pyöritämme vanhoja nauhoja, toteutamme ehdollistumia ja refleksinomaista käyttäytymistä, jonka tallensimme mieleemme alle viisivuotiaina. Jos et kieppuisi vanhassa, sirpaleisessa ajatusmyrskyssä, muovaisit elämääsi tietoisesti. Et pelkäisi raha-asioita, ihmissuhteesi olisivat pelkästään antoisia ja olisit niin tyytyväinen, ettei mieleesi juolahtaisikaan tarttua tällaiseen kirjaan. 

Ah, miten kovasti haluan eroon noista vanhoista nauhoista.

Tänään havahduin aamukahvilla siihen, että en ollut mikään päivänsäde, vaan enemmänkin se tyyppi, joka oli herännyt väärällä jalalla. Tuntuu muuten, että tänä vuonna näitä ei mikään päivänsäde -hetkiä on ollut enemmän kuin yleensä, kun erityisesti viime lähivuosina ne ovat olleet harvassa. Mietin sitä, mihin aika ajoin hukkaan sen kykyni, jota olen tietoisesti kaikkien vaikeuksien jälkeen pyrkinyt vaalimaan? Kesti nimittäin monia vuosia, etten ole ollut oikeastaan moksiskaan pienistä asioista  saati valittanut niistä, mutta jotain on tapahtunut, eikä muutos ole itselleni niin mieleinen. Ehkä olen alkanut turtua kaikkeen siihen hyvään, mitä elämä on minulle tarjonnut kaikkien niiden vaikeuksien jälkeen, enkä osaa enää nähdä hopeareunuksia sadepilvissä niin usein kuin toivoisin. Mutta nyt olen päättänyt toimia toisin. Haluan löytää sen huolettoman ja rennon asenteen arkeeni. Haluan taas olla se optimisti ja haaveilija, en pessimisti tai realisti, joka torppaa asiat ilman, että on edes kokeillut niitä. Haluan löytää sen itseluottamuksen ja luottamuksen elämään, joka minulla vielä pari vuotta sitten oli. Uskoin vilpittömästi, että asiat järjestyvät ja että kiitollisuudella on valtava voima.

No, tämä aamun oivallus oli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen huomio itseltäni, sillä tiedänhän sen, ettei kukaan voi muuttaa toista, vaan ainoastaan vain itse voi muuttaa itseään. Sitä kannattaa siis miettiä, millainen ihminen haluaa olla. Todellakaan elämä ei ole aina yhtä ruusunpunaa ja vaahtokarkkia, mutta monta vuotta uskoin siihen, että elämä kuitenkin enimmäkseen voi olla hyvää, kepeää, ihanaa, mukavaa, miellyttävää, helppoa ja vaivatonta. Mihin se tyyppi on kadonnut, joka uskoi noin?

Nyt on siis pienen korjausliikkeen aika. Jos haluaa jotain muuta elämäänsä kuin mitä se nyt tarjoaa, pitää tehdä asioita toiveidensa eteen. Ihan ensimmäisenä lakkaan olemasta epätyytyväinen ja ilmaisemasta myös tuota epätyytyväisyyttäni. Mihin tahansa elämässä pätee sama kuin vaikka painonpudotuksessa: tee jotain toisin kuin kaikkina niinä kertoina, kun et ole saavuttanut tavoitettasi, niin saat uusia lopputuloksia.

Tämä vuosi on ollut jostain syystä viimeisen 10 ellei jopa 15 vuoden läpikäyntiä mielessäni. Se on vaikuttanut paljon moniin asioihin, kuten mielialoihin, tunteisiin, tekemiseen ja kokemuksiin. Mutta ihan turha surra sitä, että olisi joskus ollut toisenlainen tai tehnyt toisenlaisia päätöksiä, jättänyt jotain sanomatta tai sanonut enemmän, lähtenyt sen sijaan, että on jäänyt tai jäänyt sen sijaan, että onkin lähtenyt. Sen sijaan voi olla kiitollinen kuitenkin siitä, missä on nyt ja mitä nyt päättää tehdä tässä hetkessä. Haluan taas uskoa siihen, että jokainen aamu on uusi mahtava tilaisuus. Haluan taas uskoa siihen, että elämä pääosin on vaivatonta ja mukavaa. Haluan taas uskoa siihen, että hyvää tapahtuu enemmän kuin huonoa. Tiedostan, että minussa on varjoni, mutta nyt haluan taas antaa sen valon olla enemmän esillä. Haluan oikeasti uskoa taas ihmisiin, siihen, että elämä kantaa ja että meillä jokaisella on maailmankaikkeus sisällämme, jos vain niin päätämme.

Meistä on mihin tahansa, jos me valitsemme, että meistä on mihin tahansa.

Kaikki on mahdollista, niin kauan kun mikään ei ole varmaa.

Elämä on loputonta oppimista, mutta kuka sanoikaan, että me joskus ollaan valmiita? Kaikki muuttuu koko ajan, niin myös me itse.

Mahtavaa päivää!

Jenny

Instagramissa

Facebookissa

 

 

 

Energia, into ja ideat ovat palanneet – mutta kaikki tunteet kuuluvat elämään

Energia, into ja ideat ovat palanneet – mutta kaikki tunteet kuuluvat elämään

Kaikki tunteet kuuluvat elämään. Eilen tuntui ensimmäistä kertaa toviin siltä, että olen taas täynnä ideoita, intoa, energiaa ja intohimoa tehdä eri asioita, suunnitella tulevaisuutta, asettaa tavoitteita, fiilistellä ja unelmoida ja tehdä niistä totta. Ihminen tarvitsee ehdottomasti tekemättömyyttä ja haahuilu on hyvästä. Mutta ihan sama kuin ettei 

Lapset lentävät pesästä – OP Nano Kotivakuutus on nuorelle helppo

Lapset lentävät pesästä – OP Nano Kotivakuutus on nuorelle helppo

Kaupallinen yhteistyö. OP Nano Kotivakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy. Lapset lentävät pesästä ja alkavat aikuistella – kotoa pois muuttamiseen liittyy niin paljon tunteita, että on hyvä, että edes kotivakuutuksen ottaminen on tehty helpoksi – suositus OP Nano Kotivakuutukselle. Loppuviikosta saan kotiimme kylään vanhimman tyttäreni (21), joka 

Fyysinen pysäytys – kirkkaammat ajatukset

Fyysinen pysäytys – kirkkaammat ajatukset

Elämä on ihmeellistä: Jalkapöydän murtuma on kirkastanut myös ajatuksia. Olen alkanut uskoa, että tämä pysäytys oli itselleni hyödyllinen ja vain tarpeellinen arkeni kannalta.

Olen saanut viime päivinä paljon palautetta siitä, miten ihanan positiivisesti otan murtuneen jalkapöydän, juoksutauon, sen, että on vaikeaa ja hidasta kävellä tai että voin käyttää tällä hetkellä vain yksiä kenkiä: toukokuussa monen vuoden harkinnan jälkeen ostamiani Birkenstockeja.

Kyllä, tilanne on nyt se, että päätin valita kahdesta vaihtoehdosta ja alkaa nähdä tämän(kin) asian siltä tien aurinkoisemmalta puolelta. Totta on se, että olin muutaman päivän todella syvissä vesissä, synkeä ja ahdistunut ja pahalla päällä. Olisin toki voinut jatkaa myös sillä linjalla, mutta onneksi aika nopeasti tajusin sen, että pilaan vain oman lomani ja ehkä muutaman muunkin loman, jotka joutuvat alaspäin kääntyneitä suupieliäni katsomaan. Joten täällä ollaan, hyvissä fiiliksissä ja tilanteen herrana.

Tässä yksi niistä tyypeistä, joiden kanssa haluan olla vielä enemmän. Nyt lomalla siihen on ollut mahdollisuus 24/7.

Sain myös ihan ystävällisiä kommentteja siitä, että nyt on hyvä pysähtyä miettimään, miksi juoksutauko tuntuu näin pahalta. Kaikkea en voi paljastaa, mutta kyse ei ainakaan ole siitä, että pelkäisin, että kunto huononee, ajaudun sohvalle, lihon enkä koskaan enää juokse tai siitä, että ainakin tämän hetkinen tilanne huomioiden elokuiset juoksukisat jäävät juoksematta ja luultavasti myös Trondheimin  maraton syyskuussa. Minulla oli nimittäin elokuussa myös eräs tilaisuus, jota varten olen kerännyt rohkeutta neljä pitkää vuotta, ja vihdoin koin olevani valmis siihen asiaan, joka varmasti jossain vaiheessa olisi muuttanut arkeani aika lailla. Mutta siellä tarvitaan myös kahta tervettä jalkaa, joten se lykkääntyy nyt seuraavaan mahdolliseen kertaan, mutta saanpahan aikaa valmistautua siihen vielä paremmin. Tämä oli se kaikista vaikein asia hyväksyä, mutta toisaalta, vuosi sinne tai tänne, tai puoli vuotta sinne tai tänne, mitä väliä, kun olen asiaa noinkin pitkään jo kypsytellyt.

Mutta mitä hyvää jalkavaivasta on sitten seurannut?

Muistan taas (ainakin jonkin aikaa) arvostaa jokaista juoksulenkkiä ja ylipäänsä jokaista tavallista askelta. Olen tyytyväinen siitä, että voin nytkin kävellä, vaikka en pysty vasemmalla jalalla kävelemään normaalisti ja eteneminen on tavalliseen verrattuna ärsyttävän hidasta. Olen onnellinen siitä, että menin lääkäriin, sillä muuten olisin saattanut alkaa rasittaa jalkaa liian aikaisin. Haluan hoitaa jalan kuntoon kerralla, enkä joutua kierteeseen, jossa olen vähän väliä juoksutelakalla.

Olen treenannut lihaskuntoa nyt säännöllisesti joka toinen päivä. Vahvoja lihaksia tarvitaan myös juostessa, eikä lihaskunnolle tuntunut jäävän riittävästi aikaa kaikelta juoksentelulta. Salille en ole vielä ”ehtinyt”, mutta olen jumpannut kotona viiden kilon käsipainojen, kympin kahvakuulan ja oman kehon painolla. Pystyn jopa tekemään leveää kyykkyä, kunhan vain pidän huolen siitä, ettei vasemman jalan päkiälle tule yhtään painoa. Eilen tein 40 minuutin treenin, vaikka usein kotijumppani ovat huomattavasti lyhempiä, 15-20 minuuttia. Ei voi melkein uskoa, että aloitin kotona jumppaamisen vasta vuosi sitten ja sitä ennen oikeastaan inhosin kotona treenaamista! Näin se ihminen muuttuu, kun tilanteet muuttuvat. Suosittelenkin kotijumppaa ihan kaikille. Aloita vaikka sillä 10 minuutilla, jos ajatus tuntuu kammottavalta. Ja jos et tiedä mitä tehdä, netti on pullollaan ohjeita.

Lakkasin syömästä sokeria. Olen syönyt koko kesän ihan liikaa sokeria, mutta en ollut ottanut asiasta lainkaan stressiä (vaikka hammaslääkäri varmaan olisi toista mieltä), koska olinhan juossut paljon. Kakkua, pullaa, keksiä, karkkia, kokista, jäätelöä, mitä tahansa, kaikki on mennyt sulavasti suusta alas. Viikonloppuna kuitenkin ajattelin, että nyt pitää himmata sokerinsyönnin kanssa ja ajattelin, että pitäisin kaksi herkkupäivää viikossa. Nyt kuitenkin on jo sunnuntai, enkä ole tällä viikolla edes kaivannut sokeria. Sitä olisi ollut mökilläkin tarjolla vaikka missä muodossa, mutta kun tein päätöksen, siinä olen pysynyt. En usko totaalikieltämiseen, mutta tämä ei edes tunnu siltä, koska enhän ole kieltänyt itseltäni sokeriakaan, ei vaan tee sitä juuri nyt mieli. Ehkä sokerivarastoni ovat nyt ainakin hetkeksi tyydytetyt tämän kesän saldolla.

Minulla on tullut vahvasti olo, että haluan saada elämäni parempaan järjestykseen ja lakata ajelehtimasta, joka sekin on välillä hyvä, mutta nyt haluan taas arjen haltuun eri tavalla. Fyysinen vamma voi siis saada myös paljon henkisiä vaikutuksia aikaan. Olen miettinyt paljon työasioita, blogia, omaa työhistoriaa, ajankäyttöä, rahaa, vapaa-aikaa, työaikaa, opiskelemista ja sitä, mitä haluan tehdä, miksi haluan tehdä niitä asioita, mikä itselleni on elämässä tärkeää. Ei ole kuin tämä yksi elämä, jossa on mahdollista tehdä asioita. Ei ole aikaa lykättäväksi eikä unelmia kannata tukahduttaa, vain, koska realismi (vai pessimismi?).

Ainakin se on kirkastunut, että tärkeää on se, että koen, etten ole liian aikataulutettu, minulla on aikaa ja minun on  mahdollista tehdä vielä enemmän asioita, joita haluan tehdä. Myös sen olen päättänyt, että vaikka rahaa ei ole liikoja, alan säästää vähän ja myös pienimuotoinen sijoittaminen on alkanut kiinnostella, se on asia, jota pitää tutkia enemmän. Olen tajunnut sen, että kaikki on itselleni mahdollista, jos se on jollekulle toiselle mahdollista. Ei voi vain miettiä, pitää alkaa myös tehdä. Siksi kannattaakin inspiroitua ihmisistä, joita ihailee ja jotka tekevät niitä asioita, joita itsekin haluaa tehdä. Näistä ihmisistä voisin kirjoittaa myöhemmin oman postauksen, minulla on todella paljon esikuvia, joita ihailen ja seuraan.

Mutta lopulta kyse on valinnoista, omista valinnoista. Me annamme aikaamme, että saamme rahaa tehdä erilaisia asioita, mutta onko sitä aikaa sitten lopulta niihin asioihin, joita todella haluaa tehdä?

Täällä siis kaikki hyvin ja viihdytän itseäni katsomalla kaikkien muiden juoksukuvia Instagramissa.

Ihanaa kesän jatkoa, kyllä meitä hellitään auringolla!

Jenny

 

 

Parisuhde on tiimi

Parisuhde on tiimi

Parisuhde on tiimi, jolla on sama tavoite. Kun aloin ajatella näin, riidat loppuivat kuin seinään ja arki muuttui ihanan tasapaksuksi. Lomalla helposti hermo saattaisi kiristyä, koska ollaan koko ajan tai vähintäänkin paljon yhdessä ja monesti poikkeustilanteissa, kuten vaikka mökillä, asuntoautossa, purjeveneessä tai kotona ilman normiarjen 

Jojottelusta pysyvään painonpudotukseen

Jojottelusta pysyvään painonpudotukseen

Pitkästä aikaa asiaa painonhallinnasta (viimeksi kirjoitin asiasta huhtikuussa). Kun kerroin joskus talvella paikallislehden haastattelussa pudottaneeni liki 20 kiloa elopainostani, sain muun muassa kommentin, että palataanpa asiaan muutaman vuoden päästä ja katsotaan, oletko vielä sittenkin normaalipainoinen. Vielä haastattelusta ei ole kulunut ihan muutamaa vuotta, mutta eipä ole 

Rohkeammaksi yhdessä päivässä?

Rohkeammaksi yhdessä päivässä?

Rohkeammaksi yhdessä päivässä? Kun menee pois mukavuusalueelta, se on mahdollista. Yhtään en tosin tiedä, mihin tämä rohkeus on minua viemässä. Se varmaan selviää ajan myötä.

Lauantainen onnistuminen ja itseni ylittäminen ekalla ultramatkalla tekee varmasti arjelleni hyvää pidemmälläkin tähtäimellä, kun vain olen noita pitkän kisapäivän kokemuksia ja tapahtumia tarpeeksi palastellut ja sulatellut. Ihan oikeasti löysin lauantaina (myös muiden avulla) itsestäni sellaista voimaa, sinnikkyyttä, rohkeutta, tekemisen meininkiä ja keskittymiskykyä, joita en ole pitkään aikaan normiarjessa oikeasti tarvinnut tai edes osannut kaivata. Kas, olinhan taas vain ajautunut mukavasti sinne puolisuorittamisen oravanpyörään, jossa ei hirveästi ole tarvinnut kuitenkaan stressata kuin ehkä asioista, joista näin jälkikäteen ei olisi todellakaan kannattanut stressata. Olin ajelehtinut mukavasti maanantaista sunnuntaihin 52 viikkoa vuodessa olematta kuitenkaan aina edes niin tyytyväinen siihen, mitä tapahtuu kuitenkin ilman, että olisin tehnyt mitään toisin.

Toki lauantai eroaa hyvin paljon monista vaikeista tilanteista, joissa olen ollut mukana. Olen selviytynyt aikanaan monestakin erittäin tukalasta tilanteesta ja elämänvaiheesta, mutta olen joutunut niihin tahtomattani eikä vaihtoehtoja ole ollut kuin jaksaa ja selviytyä. Lauantaina Smir2018-kisassa tilanne oli taas ihan toisenlainen. Olin itse nimenomaan halunnut juoksemaan tuonne tapahtumaan, vaikka olinkin muodostanut siitä päässäni hieman erilaisen (helpomman) mielikuvan. Olisin totta kai voinut jättää leikin kesken eikä siitä olisi syntynyt sen kummempaa harmia, mutta en jättänyt (vaikka se oli lähellä).

Ainakin aion uteliaammin katsoa, mitä kaikkea on olemassa!

Jos ennen, silloin aikanaan kun kampesin itseäni pahoinvoinnista kohti parempaa hyvinvointia, tiesin, että olenhan oman elämäni arkkitehti ja voin ottaa ohjat käsiini ja tehdä valintoja, jotta eläisin itselleni mahdollisimman tarkoituksenmukaista ja tyydyttävää elämää, niin nyt tämä kaikki tuntui vain unohtuneen. Hupsan. Mitään suurta elämäänsä tyytymätöntä valittajaa tai mielensä pahoittajaa minusta ei ollut tullut, mutta kun aikaa täällä on vain niin vähän, niin jumakauta hetkeäkään ei ole tuhlattavaksi.

Kuten olen monet useat kerrat kirjoittanutkin niin tänä keväänä olen miettinyt pitkästä aikaa elämäni merkitystä,  omaa merkitystäni ja sitä, millaista arkea haluan elää. Olen pyöritellyt päässäni monenlaisia vaihtoehtoja ja herätellyt niitä vanhojakin unelmia katsoakseni, ovatko ne vielä elossa. Olen aika ajoin ollut ahdistunut ja stressaantunut niin tekemistäni valinnoista kuin valinnoista, joita olen jättänyt tekemättä. Olen miettinyt, mihin suuntaan jatkaa monellakin saralla ja mitä seuraavaksi haluaisin tapahtuvan. Olen miettinyt sitä, kuinka paljon annan ihmisten vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuuntelenko heitä, jotka tiputtavat itseäni maanpinnalle realisteina vai kuuntelenko heitä, jotka uskovat minuun enemmän kuin minä ehkä itsekään uskon.

En vieläkään tiedä vastauksia juuri mihinkään niihin asioihin, joita olen kirjoittamallakin yrittänyt purkaa ja avata. Tilanne olisi niin erilainen, jos ei tarvitsisi miettiä rahaa ja toimeentuloa. Toisaalta taas uskon niin paljon siihen, että kun vain tekee kuten sydän sanoo, niin asiat aina järjestyvät jollain tavalla. Ja lauantaina näin sen todella läheltä, ihmeitä oikeasti tapahtuu! Ja vaikka olen sitä tyyppiä, että teen mielelläni paljon töitä, en voisi koskaan tehdä töitä vain rahasta. Tarvitsen työnteollekin sen suuremman merkityksen, sen, että minulla on väliä, tekemälläni työllä on väliä ja pystyn työskentelemällä auttamaan ihmisiä. Tällä hetkellä se toteutuu hyvin jokaisella saralla, mitä teen. Moni töistäni, kuten vaikka liikunnanohjaus, on sellainen, että joku muukin hyötyy siitä jotain ja saa itselleen hyvinvointia. Ja kirjamaailmassahan on ihan mahtavaa olla kirjantekijöiden mukana elämässä sitä hetkeä, kun he toteuttavat ehkä suurinta unelmaansa.

Jotenkin olen ainakin juuri nyt tänään ja tässä hetkessä aika kyllästynyt menemään vain sen virran mukaan, mitä ”pitää” tehdä, mitä kuvittelen, että minulta odotetaan tai mitä joku toinen sanoo, että minun olisi järkevää tehdä, koska sitä ja tätä.

Jotenkin olin kuvitellut viime aikoina, että todella kuuntelen itseäni ja seuraan sydäntäni, mutta ehkä pelko, stressi, epäusko, oman itsen epäily, raha ja moni muu asia oli ajanut minut vain porskuttamaan tätä arkea sen sijaan, että pysähtyisin ja tiedostaisin, missä tässä hetkessä edes olen menossa. Jälleen kerran. Ehkä onkin hyvä tehdä omasta elämästä aika ajoin tilannepäivitystä, eikä vain tyytyä siihen, mikä on? Ehkä tuon lauantain tehtävä oli sysätä minut taas sille tielle, mitä olin joitain vuosia sitten hyvää vauhtia kulkemassa. Ehkä sen tarkoitus oli herättää minut. Ehkä sen tarkoitus oli tehdä minusta rohkeampi.

Aaaah. Tämän kirjoittaminen helpotti jo suuresti. Mahtavaa viikon jatkoa sinulle!

Jenny

*Instagramissa*

 

Ensimmäinen ultrakisani – SMIR 2018 eli 75 kilometriä läpi Tukholman saariston

Ensimmäinen ultrakisani – SMIR 2018 eli 75 kilometriä läpi Tukholman saariston

Kisarapsaa ollos hyvä. Lauantaina tein jotain, mitä en ollut koskaan aiemmin tehnyt, nimittäin juoksin Stockholm Multi Island Runin eli SMIR2018 -kisan eli kahdeksan saaren läpi Tukholman saaristossa, 75 kilometriä yhden päivän aikana. Jo kisan alussa tajusin, että nyt olen mukana omalle tämän hetkiselle kunnolleni melko kovassa kisassa. Kevään