Fyysinen pysäytys – kirkkaammat ajatukset

Fyysinen pysäytys – kirkkaammat ajatukset

Elämä on ihmeellistä: Jalkapöydän murtuma on kirkastanut myös ajatuksia. Olen alkanut uskoa, että tämä pysäytys oli itselleni hyödyllinen ja vain tarpeellinen arkeni kannalta.

Olen saanut viime päivinä paljon palautetta siitä, miten ihanan positiivisesti otan murtuneen jalkapöydän, juoksutauon, sen, että on vaikeaa ja hidasta kävellä tai että voin käyttää tällä hetkellä vain yksiä kenkiä: toukokuussa monen vuoden harkinnan jälkeen ostamiani Birkenstockeja.

Kyllä, tilanne on nyt se, että päätin valita kahdesta vaihtoehdosta ja alkaa nähdä tämän(kin) asian siltä tien aurinkoisemmalta puolelta. Totta on se, että olin muutaman päivän todella syvissä vesissä, synkeä ja ahdistunut ja pahalla päällä. Olisin toki voinut jatkaa myös sillä linjalla, mutta onneksi aika nopeasti tajusin sen, että pilaan vain oman lomani ja ehkä muutaman muunkin loman, jotka joutuvat alaspäin kääntyneitä suupieliäni katsomaan. Joten täällä ollaan, hyvissä fiiliksissä ja tilanteen herrana.

Tässä yksi niistä tyypeistä, joiden kanssa haluan olla vielä enemmän. Nyt lomalla siihen on ollut mahdollisuus 24/7.

Sain myös ihan ystävällisiä kommentteja siitä, että nyt on hyvä pysähtyä miettimään, miksi juoksutauko tuntuu näin pahalta. Kaikkea en voi paljastaa, mutta kyse ei ainakaan ole siitä, että pelkäisin, että kunto huononee, ajaudun sohvalle, lihon enkä koskaan enää juokse tai siitä, että ainakin tämän hetkinen tilanne huomioiden elokuiset juoksukisat jäävät juoksematta ja luultavasti myös Trondheimin  maraton syyskuussa. Minulla oli nimittäin elokuussa myös eräs tilaisuus, jota varten olen kerännyt rohkeutta neljä pitkää vuotta, ja vihdoin koin olevani valmis siihen asiaan, joka varmasti jossain vaiheessa olisi muuttanut arkeani aika lailla. Mutta siellä tarvitaan myös kahta tervettä jalkaa, joten se lykkääntyy nyt seuraavaan mahdolliseen kertaan, mutta saanpahan aikaa valmistautua siihen vielä paremmin. Tämä oli se kaikista vaikein asia hyväksyä, mutta toisaalta, vuosi sinne tai tänne, tai puoli vuotta sinne tai tänne, mitä väliä, kun olen asiaa noinkin pitkään jo kypsytellyt.

Mutta mitä hyvää jalkavaivasta on sitten seurannut?

Muistan taas (ainakin jonkin aikaa) arvostaa jokaista juoksulenkkiä ja ylipäänsä jokaista tavallista askelta. Olen tyytyväinen siitä, että voin nytkin kävellä, vaikka en pysty vasemmalla jalalla kävelemään normaalisti ja eteneminen on tavalliseen verrattuna ärsyttävän hidasta. Olen onnellinen siitä, että menin lääkäriin, sillä muuten olisin saattanut alkaa rasittaa jalkaa liian aikaisin. Haluan hoitaa jalan kuntoon kerralla, enkä joutua kierteeseen, jossa olen vähän väliä juoksutelakalla.

Olen treenannut lihaskuntoa nyt säännöllisesti joka toinen päivä. Vahvoja lihaksia tarvitaan myös juostessa, eikä lihaskunnolle tuntunut jäävän riittävästi aikaa kaikelta juoksentelulta. Salille en ole vielä ”ehtinyt”, mutta olen jumpannut kotona viiden kilon käsipainojen, kympin kahvakuulan ja oman kehon painolla. Pystyn jopa tekemään leveää kyykkyä, kunhan vain pidän huolen siitä, ettei vasemman jalan päkiälle tule yhtään painoa. Eilen tein 40 minuutin treenin, vaikka usein kotijumppani ovat huomattavasti lyhempiä, 15-20 minuuttia. Ei voi melkein uskoa, että aloitin kotona jumppaamisen vasta vuosi sitten ja sitä ennen oikeastaan inhosin kotona treenaamista! Näin se ihminen muuttuu, kun tilanteet muuttuvat. Suosittelenkin kotijumppaa ihan kaikille. Aloita vaikka sillä 10 minuutilla, jos ajatus tuntuu kammottavalta. Ja jos et tiedä mitä tehdä, netti on pullollaan ohjeita.

Lakkasin syömästä sokeria. Olen syönyt koko kesän ihan liikaa sokeria, mutta en ollut ottanut asiasta lainkaan stressiä (vaikka hammaslääkäri varmaan olisi toista mieltä), koska olinhan juossut paljon. Kakkua, pullaa, keksiä, karkkia, kokista, jäätelöä, mitä tahansa, kaikki on mennyt sulavasti suusta alas. Viikonloppuna kuitenkin ajattelin, että nyt pitää himmata sokerinsyönnin kanssa ja ajattelin, että pitäisin kaksi herkkupäivää viikossa. Nyt kuitenkin on jo sunnuntai, enkä ole tällä viikolla edes kaivannut sokeria. Sitä olisi ollut mökilläkin tarjolla vaikka missä muodossa, mutta kun tein päätöksen, siinä olen pysynyt. En usko totaalikieltämiseen, mutta tämä ei edes tunnu siltä, koska enhän ole kieltänyt itseltäni sokeriakaan, ei vaan tee sitä juuri nyt mieli. Ehkä sokerivarastoni ovat nyt ainakin hetkeksi tyydytetyt tämän kesän saldolla.

Minulla on tullut vahvasti olo, että haluan saada elämäni parempaan järjestykseen ja lakata ajelehtimasta, joka sekin on välillä hyvä, mutta nyt haluan taas arjen haltuun eri tavalla. Fyysinen vamma voi siis saada myös paljon henkisiä vaikutuksia aikaan. Olen miettinyt paljon työasioita, blogia, omaa työhistoriaa, ajankäyttöä, rahaa, vapaa-aikaa, työaikaa, opiskelemista ja sitä, mitä haluan tehdä, miksi haluan tehdä niitä asioita, mikä itselleni on elämässä tärkeää. Ei ole kuin tämä yksi elämä, jossa on mahdollista tehdä asioita. Ei ole aikaa lykättäväksi eikä unelmia kannata tukahduttaa, vain, koska realismi (vai pessimismi?).

Ainakin se on kirkastunut, että tärkeää on se, että koen, etten ole liian aikataulutettu, minulla on aikaa ja minun on  mahdollista tehdä vielä enemmän asioita, joita haluan tehdä. Myös sen olen päättänyt, että vaikka rahaa ei ole liikoja, alan säästää vähän ja myös pienimuotoinen sijoittaminen on alkanut kiinnostella, se on asia, jota pitää tutkia enemmän. Olen tajunnut sen, että kaikki on itselleni mahdollista, jos se on jollekulle toiselle mahdollista. Ei voi vain miettiä, pitää alkaa myös tehdä. Siksi kannattaakin inspiroitua ihmisistä, joita ihailee ja jotka tekevät niitä asioita, joita itsekin haluaa tehdä. Näistä ihmisistä voisin kirjoittaa myöhemmin oman postauksen, minulla on todella paljon esikuvia, joita ihailen ja seuraan.

Mutta lopulta kyse on valinnoista, omista valinnoista. Me annamme aikaamme, että saamme rahaa tehdä erilaisia asioita, mutta onko sitä aikaa sitten lopulta niihin asioihin, joita todella haluaa tehdä?

Täällä siis kaikki hyvin ja viihdytän itseäni katsomalla kaikkien muiden juoksukuvia Instagramissa.

Ihanaa kesän jatkoa, kyllä meitä hellitään auringolla!

Jenny

 

 



13 thoughts on “Fyysinen pysäytys – kirkkaammat ajatukset”

  • Kiitos tästä. Itselläni jalka myös ollut kipeä kohta 2kk, tanssi täytynyt jättää väliin. Kävelemään pääsee lyhyitä matkoja, mutta ei mitään lenkkeilyä. Lihaskuntoa pitäisi myös alkaa tehdä. Kai tämä pysäytys lomalla on hyvä, tosin sain osan lomasta sairasloma, joten ne päivät voi sitten lomailla myöhemmin.

    • Kiitos Ansku ja paljon paranemisia sinulle!
      Kokeile rauhassa, mitä voit tehdä! Itse tulisin ihan höperöksi, jos en pystyisi liikkumaan ollenkaan, kun se tulee nyt niin selkärangasta se liikunta. Ei kotijumppa ole sama asia kuin juokseminen, jossa saa todella hikoilla, mutta tämä lihaskunnon petraus tulee nyt itselläni tarpeeseen ja sitä nyt sitten teen.
      Jaksamista ja kärsivällisyyttä! Kaikkea hyvää!

  • On ollut kiinnostavaa ja lohdullistakin lukea blogiasi nyt. Viime viikon tapaturma-alttiudet kenties kannustivat minuakin pysähtymään.
    Varpaan kynsi halkesi ensin ja seuraavana päivänä kaaduin kivilattialle selälleni. Vasen jalka oireilee vieläkin kovin. Lääkäri neuvoi viikon lepoon ja tulehduskipulääkkeisiin.
    Mieli on kovin herkillä ja kehon tuntemuksia kuulostelee liiankin tarkoin.
    Sydän palaa juoksuun ja toivon syvimmin että jalka tulee kuntoon. Maltti olisi varmasti valttia.

    • Hei Ulpukka 🙂

      Suosittelen käymään fyssarilla 😍

      Itsellä oli juuri viime viikolla kantapää todella kipeänä, en voinut astua sille.
      Heti oireilun alettua olin yhteydessä fyssariini, joka sanoi, ellei hänen vinkeillä helpotu seuraavaan päivään mennessä -> tule hänen luokse..

      Lääkäri oli sitä mieltä, että luupiikki, mutta fysioterapeuttini ei uskonut siihen, sanoi, ettei luupiikki yleensä ärsyynny noin äkkiä. Tämä siis alkoi yhden työpäivän loputtua kävellessäni autolle.
      Lääkäri ehdotti kortisonia.
      Lääkärin annettua sairaslomaa, menin fyssarille seuraavana aamuna. Fyssari käsitteli jalan ja jo samana päivänä pystyin käyttämään jalkaa. Rakennevikainen selkäni ei olisi kestänyt kauaa sitä kävelyä. 2 saikkaripäivän jälkeen pystyin kävelemään ilman kipua.

      Työni vaatii paljon kävelyä ja kropalta kestoa, joten olen nyt alkanut nopeasti reagoimaan oireisiin ja ollut heti yhteydessä fyssariin, jotta säästytään pahemmilta ongelmilta.
      Kyseessä eri vaiva, mutta viime vuosina lääkäri ollut vaivoissani pielessä ja fyssarini palauttanut liikuntakykyni yleensä aika nopeastikin.

    • Kiitos Ulpukka kommentistasi! Ja voi ei, sullakin on ollut sitten vieläpä vähän enemmän hankaluuksia elämässä. Toivottavasti paranet pian ja pääset vaivoista eroon. Tiedän tuon fiiliksen, että mieli on herkillä ja kroppaa alkaa kuulostella ehkä liiankin kanssa.
      Nyt meidän ei auta muu kuin malttaa… Otetaan tämä hyvänä harjoituksena kasvattaa kärsivällisyyttä!
      Kaikkea hyvää sinulle.

  • Kiitos Meri! Varmasti hyvä ajatus. Saa vinkata, jos on Helsingissä tai lähiseudulla joku hyväksi havaittu fysioterapeutti.

  • Ihan mahtavaa että kirjoitit juuri tästä kun minullakin jalkapöydän ja varpaat oikeassa jalassa vihoittelee. Loukkasin ne kylpylässä pari viikkoa sitten ja nyt käveleminen vielä siedettävästi sattuu jalkapöydän ja varpaisiin ja iltaisin varpaat puutuu kivuliaiksi. Juurikin tuota ajatusta itsekin mietin kehon pysäytyksestä, kun pää tekee vaikka keho ei jaksais.

    Kauan olen ajatellut myös kotijumpasta että pitäisi, mutta tänään tuli mieleen että päätän joka päivä uudestaan että teen vain. Vaikka sen 15-20minsaa päivässä. Muuten tulee hyötyliikuntaa pitkin päivää iso koti ja pihamaa, paljon lapsia ja elämän haaveita.

    Kiitos tästä ajatuksesta. Palaan tähän niin monta kertaa kuin tarvii, että koti jumpasta tulee rutiinia.

    Niin… Ja onhan minulla yksi verkkokurssi, 21 päivän joogahaaste jota olen pitkin kesää aina silloin tällöin tehnyt kun olen ehtinyt. Joka päivä useasti olen myös uinut joessa vastavirtaan.

    PS. Kuulat olkkarissa ollu liian pitkään vain koristeena.

    • Kiitos Terhi ja tsemppiä sun jalkavaivan kanssa, kuulostaa harmilliselta ja kipeältä. Toivottavasti saat apua, jos se ei ala hellittää. Pelkästään jo tieto usein tekee tilanteen paremmaksi.

      Kuule, mä inhosin kotijumppaa ennen, mutta aloin vuosi sitten jumpata himassa, just 10-20 minsaa kerrallaan, koska juoksu vei niin paljon aikaa. Pikkuhiljaa siitäkin tuli sitten tapa. Suosittelen aloittamaan, mut aloita just vähän kerrallaan ja muista, että jokainen askel lasketaan ja jokaisella liikkeellä on merkitystä.
      Hyötyliikunta on myös ihan parasta. Itse rakastan kävellä joka paikkaan. Ja hahaha oon kans ollut se tyyppi, joka on pitänyt kuulaa olkkarissa koristeena. Mutta nyt se on käytössä.

      Ihanaa päivää sulle 🙂

  • Hei Jenny!

    Pakko kommentoida insta-tilisi perusteella…Tuntuu, että mainitset murtuneen jalan lähes joka päivityksessä. Asia on varmasti harmillinen, mutta kun seuraan sivusta kuinka vasta 25-vuotias ystäväni opettelee kävelemään ja tarttumaan asioihin uudestaan kahden aivoverenvuodon jäljiltä tuntuu päivityksesi joskus vähän ”kitinältä”. Tarkoitus ei ole loukata, mutta muista että liikkuminen ja elämä ylipäätään on etuoikeus. Vaivasi on jonkun toisen mittakaavassa kovin pieni.

    • Kiitos Laura! Oot niin oikeassa. Se johtuu siitä, että kun mun tili on ollut paljon viime aikoina myös ”juoksutili” ja se on ollut mun elämän iso sisältö, ja kaikki eivät seuraa 24/7, niin siksi tämä, kum oon saanut kyselyjä, miksi en juokse.
      Olen monta kertaa itsekin todennut, että vaiva on pieni, mutta se on tällä hetkellä myös iso (itselleni). Ja olen itsekin selvinnyt paljon vaikeimmista tilanteista, kuten vaikka loppuunpalamisesta ja esimerkiksi siitä, että oon yksin ollut vastuussa mun vanhemmista tytöistä. Lisäksi mä en koskaan kannata ihmisten elämäntilanteiden vertaamista toisiinsa, koska tosiaan koskaan ei voi tietää toisesta kaikkea. Aina on joku, jolla on asiat huonommin, mutta tavallaan näen, että kaikilla on oikeus myös surra sitä, mitä sillä hetkellä suree.
      Mutta kuitenkin sun viestissä oli paljon asiaa, vilpitön kiitos siitä <3
      Lupaan nyt myös rauhoittua oman asiani kanssa! Voimaa ystävällesi ❤️

  • Jenny, suosittelisin käyttämään niitä kippejä aina kun mahdollista, ettei muu kuoppa kipeydy oudosta kävelystä

    Suosittelen osteopaatin/fyssarin liimasiteellä tukemaa murtumakohtaa, jotta oikeasti paranee oikein 🙂

    • Kiitos Meri kommentistasi! Joo, sitä oon just miettinyt, että koko vasen jalka on kohta ihan lenkuralla, kun astun jalan ulkosyrjällä/kannalla. Mun hieroja opiskelee osteopaatiksi ja yhdeltä tutulta sain just vinkin hyvästä fyssarista, joten sinne suuntaan ens kuussa.
      Mulle lääkäri ei suositellut sitä liimasidettä, ilmeisesti murtuma on sellaisessa kohdassa, ettei siitä ollut hyötyä. Ja jos vähänkin astuun pieleen tai kävelee liian epätasaisella alustalla, sen kyllä huomaa. Muuten jalka on kolmessa viikossa parantunut ilmeisen hyvin.
      Ihanaa viikonloppua sulle! Kaikkea hyvää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *