Avainsana: työ

Näin kävi opintohaaveideni – tuntuu, että mikä vain on mahdollista

Näin kävi opintohaaveideni – tuntuu, että mikä vain on mahdollista

Näin kävi opintohaaveideni – ja nyt tuntuu siltä, että kun uskaltaa olla murehtimatta ja uskaltaa luottaa, mikä vain on mahdollista. Ja ei, en saanut paikkaa monimuoto-opinnoista, joita olin katsellut sillä silmällä. Viimeiset viisi vuotta olen pohtinut opiskelua vähintäänkin jossain määrin osana arkeani. Kun vielä jouduin makselemaan 

Keep it simple – yksinkertaisempi arki

Keep it simple – yksinkertaisempi arki

Keep it simple – työn alla yksinkertaisempi arki. Kun sain tehtyä päätöksen nelipäiväisestä työviikosta ja sain myös luvan siihen, kaikki on tuntunut helpommalta. Muutenkin keväällä minua kuluttanut ja yöuneni sotkenut stressi on alkanut laueta, olen nauttinut niin päivätyöstäni kuin ohjaamisestakin ja nukkunut paremmin. Kolmen kuukauden 

Hyvä työntekijä uskaltaa lomailla ja palautua

Hyvä työntekijä uskaltaa lomailla ja palautua

Hyvä työntekijä uskaltaa lomailla ja palautua. Noin minä ajattelen. Jos olisin yrittäjä, jolla on työntekijöitä, myös kannustaisin kaikkia siihen, että lomalla ollaan oikeasti lomalla ja tehdään erilaisia asioita kuin työvuorojen aikana.

Ihminen helposti kuvittelee olevansa korvaamaton, mikä toki voi johtua siitäkin, että monessa työssä kukaan ei tee omia hommia, jos vaikka sattuu sairastumaan tai juurikin olemaan lomalla. Se aiheuttaa taas sitä, että monessa työssä ennen lomia, joulua tai vaikka juhannusta, tuntuu siltä, että maailma pitää saada valmiiksi ennen kyseisiä päiviä. Oikeassa elämässähän se ei kuitenkaan ole mahdollista. Itselläni esimerkiksi tavallista selvästi pidemmät, 12–13-tuntiset työpäivät koneen äärellä kostautuvat sillä, että niiden jälkeen on päivän pari aivan puhki eikä tunnu saavan oikein mitään aikaiseksi. Eikä ihme, sillä väsyneenä on vaikea olla tehokas tai aikaansaava, idearikkaudesta ja kekseliäisyydestä puhumattakaan.

Ihminen tarvitsee tekemättömyyttä.

Saatavilla 24/7

Moni meistä on myös lomaillessaan jatkuvasti tavoitettavissa. Todella moni myös lukee sähköpostiaan ja vastailee työasioihin, vaikka on lomalla. Jos siitä ei kuormitu, niin ehkä se on ok, mutta itse ajattelen nykyään, että niin työstä kuin työstä tarvitsee ihan oikeasti vapaata ja erilaista tekemistä.

Toki tiedän sen, että on töitä, joista on vaikeaa tai mahdotonta olla vapaalla. Freelancerkausina itsekin olin usein ”aina töissä”. Olen kuitenkin huomannut sen, että kun oikeasti irrottaa itsensä työstä niin henkisesti kuin fyysisestikin, palautumista tapahtuu ja on paljon luovempi. Pääkoppaan saattaa tulla fressejä ideoita ja yhtäkkiä keksii ratkaisun asiaan, jota on pohtinut pitkän aikaa. Kiire ja kuormitus sen sijaan näkyvät – itselläni esimerkiksi tässä blogissa. En ole keksinyt mitään järkevää kirjoitettavaa kovin usein saati jaksanut ideoida.

Itse olen tänä jouluna sellaisessa onnellisessa tilanteessa, että lomailen yhteensä 9 päivää. Odotan jo innolla, mitä joutilaisuus ja ennen kaikkea aikatauluttomuus saa itsessäni aikaan. On mahtavaa viettää yli viikko niin, ettei puhelin ole täynnä muistutuksia. Toisaalta tykkään siitä, että tekemistä on ja aina vain tunnen toimivani tehokkaimmin pienen paineen alaisena. Voi siis olla, että kyllästyn lomailuun jo jokusen päivän jälkeen, mutta silti aion lomailla rauhassa.

Ehkä olisikin syytä harjoitella tylsyyden sietämistä ja tekemättömyyttä. Uskon, että se näkyy myös tekemisessä, kun sitten joulun jälkeen palaa töihin.

Ihanaa lauantaita,

Jenny

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös:

Arki on nyt sitä, mistä haaveilin

Sama paino – eri kroppa 

 

Marraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitään

Marraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitään

Marraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitään. En muista, milloin olisin ollut näin pitkän aikaa bloggaamatta, mutta enpä muista, milloin olisi ollut näin hektistä. Osittain tämän syksyn hässäkkä on omin pikku kätösin aiheutettua, osittain olosuhteista johtuvaa. Mutta yhtä kaikki, tämä on ollut oikeasti 

Itselle väärä työ vaikutti mielialaan, motivaatioon ja luisutti alakulon puolelle

Itselle väärä työ vaikutti mielialaan, motivaatioon ja luisutti alakulon puolelle

Mitä sulle kuuluu? Näytät joka paikassa niin pirteältä, että kateeks käy, kirjoitti rakas ystäväni WhatsApp-viestissään. Juuri nyt neljän päivän niistämisen jälkeen näytän lähinnä petteri punakuonolta, mutta ihanasti sanottu ja se sai itsenikin oikein miettimään sitä, miten kohdallaan kaikki nyt on. Vielä puoli vuotta sitten oli 

En tiedä, mitä on ”vain” käydä päivätöissä

En tiedä, mitä on ”vain” käydä päivätöissä

Tajusin yksi päivä, että olen käyttänyt aika paljon aikaa työntekoon viimeisen 20 vuoden ajan ja sitä ennenkin, aloitinhan osa-aikaisen työnteon 11-vuotiaana siivoamalla hotellihuoneita ja sitä ennenkin jaoin pari vuotta mainoksia. En tiedä, mitä on ”vain” käydä päivätöissä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Olen ollut töissä paitsi päivisin, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Olen nauttinut myös epäsäännöllisistä työajoista, mutta viime aikoina olen alkanut kaivata vielä enemmän vapaa-aikaa. Mutta tällaista meidän arki on ollut, ja melkein 10 vuoden ajan minun oli hankalan rahatilanteen vuoksi pakko tehdä montaa työtä, että sain erään toisen ihmisen aiheuttaman Porschen kokoisen jättivelan maksettua. Nykyään tilanne on ollut parempi jo parin vuoden ajan, mutta kaikkia sivuhommia en ole jättänyt. Ja korostan, että omasta halusta ne ovat pysyneet mukana. Varsinkin jos tykkään siitä, mitä teen, on työn ja vapaa-ajan erottaminen toisinaan vaikeaa, vaikka niin tärkeää toki.

Voinko karsia jostain?

Mutta koska syksy jatkuu yhtä tapahtumarikkaana kuin alkoikin, ihan tosissani aloin pohtia, onko jotain, josta voin karsia. Niinpä tein sitten ison päätöksen, eli päätin oikeasti jättää sisäliikuntaohjaukset tauolle tai siis ihan oikeasti lopettaa sisäliikunnan ohjaamisen, vaikka vielä kesällä ajattelin ehtiväni esimerkiksi superkivaa sisäpyöräilyä tuurailemaan. Olen myös joutunut kieltäytymään pyydettyjen lehtijuttujen kirjoittamisesta, sillä päivätyön lisäksi koneella kökkiminen vapaa-ajalla ei vain enää innosta.

Viime vuosinahan olen ohjannut vain enää Unisportilla, mutta koska olen tullut kyseiseen taloon muistaakseni jo 1999, tuntui ajatus lopettamisesta kummalliselta, siitäkin huolimatta, että aina välillä olen ollut pieniä pätkiä poissa. Mutta kuten esimiehillenikin meilasin, on tässä arkirumbassa tehtävä päätöksiä ja oltava realisti, jotta pysyn näin hyvävointisena ja palaudun näin hyvin kuin tällä hetkellä. Yllätin itsenikin tällä päätöksellä ja erityisesti sillä, että kutsuin itseäni realistiksi.

Täysi kalenteri innosti joskus – mutta ei enää

Jos aiemmin täysi kalenteri innosti, niin nykyään liian täysi kalenteri ahdistaa. Viikossa täytyy olla enemmän vapautta kuin menoja ja enemmän sellaisia iltoja, kun voi olla perheen kanssa, itse harrastaa tai tehdä jotain kivaa, siis muuta paitsi töitä. Olen oppinut nauttimaan arkisesta tekemisestä, kuten siivoamisesta, lapsen viemisestä treeneihin ja ihan vain hengailusta kotona ilman sen kummempia suunnitelmia. En ole pitkään aikaan innostunut mistään kissanristiäisistä tai iltatapahtumista ja nykyään lähinnä huvittaa, miten joskus 10 vuotta sitten pelkäsin missaavani jotain suurta, jos jäin jostain paitsi, missä ”kaikki” muut olivat.

Priorisointi on käynnissä. Mihin tämä lienee vielä johtaakaan?

Kokonaiset vapaapäivät ovat arjen luksusta

Päivätöiden lisäksi haluan maksimissaan käyttää juoksuohjauksiin kaksi iltaa viikossa, mikä muutamaa poikkeusviikkoa lukuun ottamatta toteutuukin hyvin. Lisäksi jos parin vuosikymmenen ajan olin aina viikonloppuisin ohjaamassa (eikä täyttä vapaata koskaan ollut myöskään arkisin), niin nyt olen jo toista vuotta pitänyt viikonloput vapaana, ja pakko sanoa, että olen nauttinut kokonaisista vapaapäivistä ihan täysillä. Eikä mikään ihme tuo, kyllä ihminen tarvitsee vapaatakin. Huomasin sen näin nelikymppisenä.

En muutenkaan sovi illoiksi menoja, paitsi joskus lähinnä juoksulenkkejä kavereiden kanssa. Tarvitsen siis yhä enemmän aikaa, kun ei ole aikatauluja tai saa tehdä sitä, mikä itseä nyt sinä hetkenä sattuu huvittamaan. Viime vuosina olen onneksi oppinut priorisoimaan ja koska tiuhaan mietin, mikä itselleni on tärkeää ja mikä oikeasti on merkityksellistä, se priorisointikin on alkanut olla helppoa. Ja se on tarkoittanut sitä, että olen luopunut asioista. Huh.

Onneksi aikuisilla tyttärilläni ei ole sellaista muistikuvaa, että olisin aina ollut töissä. Heidän mielestään olen ollut paljon myös heidän kanssaan (olemme puhuneet asiasta paljon viime aikoina). Olen kai siis onnistunut olemaan myös tuolloin läsnä, vaikka paljon töitä olen tehnytkin. Mutta kuitenkin on pakko miettiä sitä, mikä itselle on merkityksellistä, koska muuten vain tämä elämä imaisee mukaansa. Ja yhtäkkiä huomaa, että on kulunut vuosi, kolme tai kymmenen.

Ihanaa loppuviikkoa!

Joka päivä pitää tehdä jotain kivaa ja muuta kuin töitä

Joka päivä pitää tehdä jotain kivaa ja muuta kuin töitä

Joka päivä pitää tehdä jotain muuta spessua ja kivaa myös kuin vain töitä. Muuten menee päivä hukkaan, totesi puolisoni eilen, kun kävimme juoksemassa vajaan tunnin iltalenkin. Ennen sitä olimme hakeneet lapselle uuden koripallorepun Malmilta ja ehtineet ihmeen paljon tavalliseksi arki-illaksi, vieläpä maanantaiksi. Vaikka tykkäänkin töistäni 

Ajatukseni eivät vieneet kohti sitä arkea, jota halusin elää

Ajatukseni eivät vieneet kohti sitä arkea, jota halusin elää

Juhannuksena pysähtyessäni ymmärsin, että ajatukseni eivät vieneet kohti sitä arkea, jota halusin elää. Tuntuu kurjalta ajatella, miten negatiivista keskustelua olin käynyt pääkopassani viime kesästä lähtien. Ja kun mainitsin, että olin hakenut talvella opiskelemaan, niin nyt oivalsin, että senkin suhteen olin jo luovuttanut ennen kuin mikään 

Hirviötyökaveria ei tarvitse sietää eikä ainakaan miellyttää

Hirviötyökaveria ei tarvitse sietää eikä ainakaan miellyttää

Uuteen työyhteisöön mennessä on ensin tarkkailijan asemassa. Millaisia jo paikalla työskentelevät ihmiset ovat, millaisia heidän keskinäiset välinsä ovat ja millainen kunkin rooli on suuressa joukossa. Vaikka olen tehnyt hommia useita vuosia myös ilman omaa työyhteisöä, olen aina sulautunut erilaisiin työyhteisöihin hyvin. Luonnollista on, että näihin ikälukemiin mennessä on nähnyt monenlaisia työyhteisöjä, eikä kaikki niistä ole olleet hattaraa ja popkornia. Hirviötyökaveria ei tarvitse kuitenkaan sietää eikä ainakaan miellyttää, koska niin ei mikään muutu.

Työpaikkaa vaihtaessa en välttämättä ole kaivannut niinkään sitä vanhaa työtä, vaan enemmänkin niitä entisiä kollegoja. Niin on nytkin. Edellisessä työpaikassa minulla oli huipputiimi ja mahtavat työkaverit, mutta innolla ja uteliaisuudella myös odotan sitä, että tutustun pikkuhiljaa nykyisiin kollegoihini. Verkostoituminen uusien ihmisten kanssa on mahtavaa ja uusien ihmisten kanssa töiden tekeminen usein on hyvin hedelmällistä ja innostavaa.

Sen minkä sallii tapahtuvan, sen sallii jatkuvan

Olen myös työskennellyt pariin otteeseen työyhteisöissä, joissa ihmiset eivät ole voineet hyvin tai ihmisten välit ovat olleet kireät. Olen joskus aiemmin jopa pelännyt joitain kollegoita ja pyrkinyt olemaan huomaamaton, jotta joku kiukuttelija ei ärsyyntyisi minusta lisää. Olen pyrkinyt välttelemään hirviötyökaveria ja pysymään pois hänen tieltään. Tai vaihtoehtoisesti olen pyrkinyt miellyttämään juuri sitä kollegaa, joka on purkanut negatiivisia tunteitaan muihin, unohtanut yleiset käytöstavat ja esimerkiksi huomenta-, kiitos- ja voisitko-sanat ja josta ei koskaan ole voinut tietää, millä tuulella hän tänään sattuu olemaan. Olen mennyt vatsa kipeänä töihin ja jo lauantaiaamuna alkanut miettiä tulevaa maanantaita, että mitähän silloin töissä tapahtuu. Olen sietänyt paljon niin työkavereilta kuin esimieheltä ja myös sellaista käytöstä, johon nykyään puuttuisin  automaattisesti joko kysymällä suoraan ihmiseltä, miksi hän tekee niin tai viemällä asiaa sitten ylemmälle taholle. Olen miettinyt paljon sitä, miksi en ole tehnyt niin silloin vuosia sitten, kun aihetta olisi ollut. Ehkä se hirviötyökaverin sietäminen on ollut nuoruudenkin epävarmuutta ja pelkoa siitä, että jos asiasta huomauttaa, itselle käy köpelösti. Mutta ihminen sallii paljon ja usein noihin huonotuulisiin kollegoihin totutaan, oli työympäristö millainen tahansa. Mutta se, minkä sallii tapahtuvan, sen myös sallii jatkuvan, eikä hiljentymällä tai se nyt on vain on tuollainen -hymistelyllä tapahdu muutosta.

Monesti sitä kai ajattelee, että jos asiaan ei puutu, kaikki pääsevät helpommalla. Itse ajattelen nykyään ihan päinvastoin. Jos asiaan ei puutu, tekee myös karhunpalveluksen sille rähjäävälle kollegalle ja hän jää ehkä ilman sitä apua ja tukea, jota hän tilanteessa tarvitsisi ja joka hänen kuuluisi saada. Työ vie niin ison osan ajasta, että kaikkeen kannattaa aina puuttua niin oman kuin toisten hyvinvoinninkin takia. Myös sitä rumasti sanottuna hirviötyökaveria pitää ainakin yrittää auttaa.

Kukkia sulle ja sun työkavereille! Tämä vuodenaika on niin IHANA!

Tunteiden kokeminen ei ole sama asia kuin niiden esille tuominen

Vaikka itse työ olisikin mieleistä, jos työyhteisössä ei pysty olemaan itsensä tai joutuu pelkäämään jonkun toisen tunnereaktioita tai miettimään, että millähän tuulella hän tänään on, on se stressaavaa ja vaikuttaa myös motivaatioon ja sitä kautta työn jälkeen. Ajattelen, että hyvä työyhteisö on kuin perhe, joka toimii ja arvostaa ja kunnioittaa toisiaan.

Tunteet voivat olla monelle vaikea laji ja toki tiedän omasta kokemuksestakin, että jos ihminen voi huonosti, ei omia tunteita osaa tunnistaa eikä niitä pysty käsittelemään saati hallitsemaan. Mutta tunteiden kokeminen ei ole sama asia kuin niiden esille tuominen. Mutta aina kannattaa miettiä sitä, miten itse itseään ilmaisee niin töissä, kotona kuin vaikka sitten ruokakaupassa. Usein rehellisesti ja avoimesti puhuminen on tiukassa elämäntilanteessa paras ratkaisu, ei esimerkiksi työkaverille rähjääminen tai huono käytös esimiehenä.

Herättääkö asia ajatuksia?

Mahtavaa keskiviikkoa!

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

Lue lisää ja laita kiertoon:

Hyvinvointi alkaa siitä, että ymmärtää olevansa hyvinvoinnin arvoinen

Tavallinen maanantai, parasta koskaan

Uusista asioista virtaa myös ”vanhaan” arkeen

Uusista asioista virtaa myös ”vanhaan” arkeen

Tein eilen koko päivän ihan uusia juttuja. Tai osittain uusvanhoja. Virtaa riitti! Sitten tulin kotiin, ja lähdimme hakemaan netistä tilaamani ruokaostokset autolla kotiin. Siivosin keittiön, aloin tehdä makaronilaatikkoa. Jumppasin, venyttelin ja tein jo tutuksi käyneet kehonhuoltoliikkeet lähinnä jaloille ja lonkalle. Siivosin kuivat pyykit pois telineeltä,