Avainsana: valinnat

Arki on nyt sitä mistä pari vuotta sitten haaveilin

Arki on nyt sitä mistä pari vuotta sitten haaveilin

Aamulla kun kävelin töihin, mietin, että tietyistä vastoinkäymisistä, muutamista ristiriidoista ja paikoin vähän huonommista unista huolimatta tämä syksy on ollut ihan mahtava. Arki on nyt sitä mistä pari vuotta sitten haaveilin. Parasta tässä syksyssä on ollut se, että tällä hetkellä tuntuu oikeasti siltä, että elän 

Kotityöt palauttavat ja tiskaaminen on meditatiivista puuhastelua – uusi asenne arjessa auttaa

Kotityöt palauttavat ja tiskaaminen on meditatiivista puuhastelua – uusi asenne arjessa auttaa

Kotityöt palauttavat ja tiskaaminen on meditatiivista puuhastelua – uusi asenne arjessa auttaa, väitän minä. Sen jälkeen, kun kuukausi sitten kävin kuuntelemassa tähtihiihtäjä Iivo Niskasen valmentajan Olli Ohtosen luentoa Vuokatissa, on minulla ollut uusi suhtautuminen arkeen. Eilenkään ei haitannut, kun aamusalin ja pidemmän työpäivän jälkeen tulin 

Lisää rakkautta maailmaan – aloita heti

Lisää rakkautta maailmaan – aloita heti

Lisää rakkautta maailmaan. Aloitetaan vaikka sitten pienillä teoilla. Heti.

Eilen koin mukavan yllätyksen, kun ihan sattumalta satuin kävelemään kauppakeskus Kaaressa tavaratalon läpi ja siellä eräs nainen oli juuri sovittelemassa kenkiä jalkaansa. Meni hetki, ennen kuin ymmärsin, että hän huikkaili minulle ja mitä asia koski: kiitokset iloisesta lähestymisestä ja superkivasta palautteesta sinulle, blogini lukija! Siitä sitten suuntasimme ruokakauppaan, missä olikin paljon porukkaa: perjantai-ilta, kello viisi ja palkkapäivä ovat aina takuuvarma ruuhkainen yhdistelmä, joka herättää monissa tunteita, eikä vain niitä positiivisia.

Tunnelma tarttuu lapsiin

Siellä sitten keräilimme ensi viikon ruokaostoksia kärryymme ja kiinnitin huomiota siihen, miten stressaantuneelta, väsyneeltä ja huonotuuliselta moni vaikutti. Kärryillä jyrättiin pitkin poikin vaikka sitten toisten kantapäille ja kommunikaatio monen perheen sisällä oli äkäistä ja vähän epäkohteliastakin, onhan niitä (negatiivisia) tunteita helppo kohdistaa juuri niihin läheisimpiin. Osa pienimmistä asiakkaista kävi ylikierroksilla, mikä purkautui lasten itkuna, asioiden vaatimisena ja vanhemman hampaiden kiristelynä. Kyllähän lapset aistivat tunnelman ja imevät sitä itseensä, halusivat tai eivät. Jos ympäristö on stressaantunut ja hätäinen, niin lapsenkin on helppo heittäytyä lattialle kiljumaan, että haluaa sitä, tätä ja tuota.

Arjen ihmeellisyyden näkeminen onnistuu kyllä, kun vain pysähtyy ja haluaa sen nähdä.

Siinä sitten pakkailin kärryyn juustoa, ruisleipää ja muita perusjuttuja ja mietin, että aika moni meistä luultavasti kuvittelee,   olevansa olemassa ”aina”. Kun luulee olevansa lähes kuolematon, sitä ei ymmärräkään, miten paljon aikaa hukkaa huonotuulisuuteen, turhista asioista stressaamiseen, äkäisyyteen ja vaikka ärsyyntymiseen siitä, että osuu ruokakauppaan ”koko maailman” kanssa samaan aikaan. Silloin sitä on helppo tiuskia perheenjäsenelle, joka valitsee vääränvärisiä omenia lukuisten vaihtoehtojen joukosta tai sattuu kysäisemään viattomista, että mitäs tänään syödään. Helppo on myös lanata kärryillä vieraan ihmisen kantapäille ja anteeksipyytämisen sijaan todeta, että oho!

Selviytymistaistelu ruokakaupassa – mikä arjessa mättää?

Ymmärrän hyvin sen, että aina ei jaksa olla superpositiivinen eikä edes ystävällinen. Joskus elämä on vain liikaa ja tapahtuu isoja juttuja, jotka musertavat. Mutta jos tavallisen työviikon jälkeen olo on kuin jyrän alle jääneellä ja ruokakauppaan meno tuntuu selviytymistaistelulta, voisiko sinne kauppaan mennä vaikka seuraavana aamuna. Erityisesti kannattaisi kiinnittää huomio siihen, onko arjessa jotain, mitä voisi muuttaa tai mitä voisi alkaa tarkastella edes toisenlaisella asenteella, ettei se vie voimia pois totaalisesti.

En aio koskaan kyynistyä ja lakata kuvittelemasta, etteikö jokainen meistä voisi tehdä enemmän hyvää itselleen ja kanssaihmisilleen. Maailmaan on mahdollista lisätä rakkautta ja meistä jokainen pystyy siihen. Kyse ei ole edes isoista asioista tai mistään mahdottomuuksista. Aloittaa voi sillä, että muistaa, että emme ole täällä ikuisesti ja alkaa elää sen mukaan, kunnioittaa omaa arkeaan, itseään, muita ihmisiä ja ympäristöä, jossa elää. Lakkaa tiuskimista ja puhuu ystävällisesti. Hymyilee. Pitää ovea auki perässä tulevalle. Kiittää mielessään siitä, että saa olla olemassa. Arvostaa sitä, että on mahdollisuus mennä sinne ruokakauppaan ja on rahaa ostaa ruokaa. Ymmärtää, että elämä on lahja, jota ei kannata tuhlata turhaan negatiivisuuteen, kiukutteluun, pikkuasioista stressaamiseen. Jos ei ole arkeensa tyytyväinen, tekee muutoksia. Jos on tyytyväinen, ymmärtää nauttia useimmista hetkistä ja lisää rakkautta maailmaan.

On taito nähdä arjen kauneus pienissä hetkissä, mutta se taito on opeteltavissa. Itselläni se oppi meni perille aikanaan kaikkien vastoinkäymisten myötä.

Mahtavaa lauantaita!

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

Lue lisää ja laita jakoon: 

Keho ja mieli tottuvat – silti ei tarvitse tyytyä pahaan oloon

Yhdestä en luovu ja se on uni

45 päivää juoksutelakkaa

Yhtäkkiä on helppoa olla zen ja kiitollinen

Tasapainoinen arki synnyttää liikuntamotivaatiota

 

Keho ja mieli tottuvat – silti ei tarvitse tyytyä pahaan oloon

Keho ja mieli tottuvat – silti ei tarvitse tyytyä pahaan oloon

Olen elämässäni huomannut sen, kuinka keho ja mieli tottuvat kaikkeen. Vaikeasta ja epätavallisestakin tilanteesta tulee ajan kanssa uusi normaali, oli kyse oikeastaan mistä tahansa: vaikeasta ihmissuhteesta, jota vain ei voi korjata millään, huonoista unista, liikkumattomuudesta, retuperällä olevista elämäntavoista, työpaikasta, jossa on hankalaa. Ja kun tarpeeksi 

Vapaus on suostumista elämään kaiken keskellä

Vapaus on suostumista elämään kaiken keskellä

Vapaus on suostumista elämään kaiken keskellä. Lause, jonka olen vuosia sitten poiminut jostain ja kirjoittanut muistikirjaani, ja jonka taas tänään aamulla raapustin kalenterini kylkeen. Kirjoitin joku postaus takaperin rennosta ja huolettomasta elämänasenteesta, jota yritän tietoisesti edesauttaa saapumaan luokseni nyt, kun tuo fiilis on ollut enemmän 

Etsinnässä rento ja huoleton asenne

Etsinnässä rento ja huoleton asenne

Argh. Miten helposti sitä miettiikään, että olisipa herännyt joissain asioissa jo ikuisuus sitten, mutta sitten sitä yhtäkkiä muistaa, että ihan samalla tavalla sitä voi valita tässä hetkessä, vaikka ei ihan kaikissa, mutta kuitenkin monissa asioissa. Sitä voi muuttaa asennettaan hetkessä, sitä voi alkaa nähdä harmittavien asioiden aurinkoisia puolia, sitä voi oppia hyväksymään paljon. Itse voi muuttua, itse voi muuttaa elämäänsä ja sen voi tehdä vain tässä hetkessä, ei menneessä eikä tulevaisuudessa. Etsinnässä se rento ja huoleton asenne, joka minulla on ollut, mutta joka on tänä vuonna ollut hukassa.

Luin joskus monta vuotta sitten Pam Groutin E9-kirjasta, että luulemme pyörittävämme elämäämme omilla mahtavilla ideoillamme ja ajatuksillamme. Luulemme vahvistavamme aikomuksiamme ja luovamme uusia mahdollisuuksia, mutta tosiasiassa pyöritämme vanhoja nauhoja, toteutamme ehdollistumia ja refleksinomaista käyttäytymistä, jonka tallensimme mieleemme alle viisivuotiaina. Jos et kieppuisi vanhassa, sirpaleisessa ajatusmyrskyssä, muovaisit elämääsi tietoisesti. Et pelkäisi raha-asioita, ihmissuhteesi olisivat pelkästään antoisia ja olisit niin tyytyväinen, ettei mieleesi juolahtaisikaan tarttua tällaiseen kirjaan. 

Ah, miten kovasti haluan eroon noista vanhoista nauhoista.

Tänään havahduin aamukahvilla siihen, että en ollut mikään päivänsäde, vaan enemmänkin se tyyppi, joka oli herännyt väärällä jalalla. Tuntuu muuten, että tänä vuonna näitä ei mikään päivänsäde -hetkiä on ollut enemmän kuin yleensä, kun erityisesti viime lähivuosina ne ovat olleet harvassa. Mietin sitä, mihin aika ajoin hukkaan sen kykyni, jota olen tietoisesti kaikkien vaikeuksien jälkeen pyrkinyt vaalimaan? Kesti nimittäin monia vuosia, etten ole ollut oikeastaan moksiskaan pienistä asioista  saati valittanut niistä, mutta jotain on tapahtunut, eikä muutos ole itselleni niin mieleinen. Ehkä olen alkanut turtua kaikkeen siihen hyvään, mitä elämä on minulle tarjonnut kaikkien niiden vaikeuksien jälkeen, enkä osaa enää nähdä hopeareunuksia sadepilvissä niin usein kuin toivoisin. Mutta nyt olen päättänyt toimia toisin. Haluan löytää sen huolettoman ja rennon asenteen arkeeni. Haluan taas olla se optimisti ja haaveilija, en pessimisti tai realisti, joka torppaa asiat ilman, että on edes kokeillut niitä. Haluan löytää sen itseluottamuksen ja luottamuksen elämään, joka minulla vielä pari vuotta sitten oli. Uskoin vilpittömästi, että asiat järjestyvät ja että kiitollisuudella on valtava voima.

No, tämä aamun oivallus oli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen huomio itseltäni, sillä tiedänhän sen, ettei kukaan voi muuttaa toista, vaan ainoastaan vain itse voi muuttaa itseään. Sitä kannattaa siis miettiä, millainen ihminen haluaa olla. Todellakaan elämä ei ole aina yhtä ruusunpunaa ja vaahtokarkkia, mutta monta vuotta uskoin siihen, että elämä kuitenkin enimmäkseen voi olla hyvää, kepeää, ihanaa, mukavaa, miellyttävää, helppoa ja vaivatonta. Mihin se tyyppi on kadonnut, joka uskoi noin?

Nyt on siis pienen korjausliikkeen aika. Jos haluaa jotain muuta elämäänsä kuin mitä se nyt tarjoaa, pitää tehdä asioita toiveidensa eteen. Ihan ensimmäisenä lakkaan olemasta epätyytyväinen ja ilmaisemasta myös tuota epätyytyväisyyttäni. Mihin tahansa elämässä pätee sama kuin vaikka painonpudotuksessa: tee jotain toisin kuin kaikkina niinä kertoina, kun et ole saavuttanut tavoitettasi, niin saat uusia lopputuloksia.

Tämä vuosi on ollut jostain syystä viimeisen 10 ellei jopa 15 vuoden läpikäyntiä mielessäni. Se on vaikuttanut paljon moniin asioihin, kuten mielialoihin, tunteisiin, tekemiseen ja kokemuksiin. Mutta ihan turha surra sitä, että olisi joskus ollut toisenlainen tai tehnyt toisenlaisia päätöksiä, jättänyt jotain sanomatta tai sanonut enemmän, lähtenyt sen sijaan, että on jäänyt tai jäänyt sen sijaan, että onkin lähtenyt. Sen sijaan voi olla kiitollinen kuitenkin siitä, missä on nyt ja mitä nyt päättää tehdä tässä hetkessä. Haluan taas uskoa siihen, että jokainen aamu on uusi mahtava tilaisuus. Haluan taas uskoa siihen, että elämä pääosin on vaivatonta ja mukavaa. Haluan taas uskoa siihen, että hyvää tapahtuu enemmän kuin huonoa. Tiedostan, että minussa on varjoni, mutta nyt haluan taas antaa sen valon olla enemmän esillä. Haluan oikeasti uskoa taas ihmisiin, siihen, että elämä kantaa ja että meillä jokaisella on maailmankaikkeus sisällämme, jos vain niin päätämme.

Meistä on mihin tahansa, jos me valitsemme, että meistä on mihin tahansa.

Kaikki on mahdollista, niin kauan kun mikään ei ole varmaa.

Elämä on loputonta oppimista, mutta kuka sanoikaan, että me joskus ollaan valmiita? Kaikki muuttuu koko ajan, niin myös me itse.

Mahtavaa päivää!

Jenny

Instagramissa

Facebookissa

 

 

 

Energia, into ja ideat ovat palanneet – mutta kaikki tunteet kuuluvat elämään

Energia, into ja ideat ovat palanneet – mutta kaikki tunteet kuuluvat elämään

Kaikki tunteet kuuluvat elämään. Eilen tuntui ensimmäistä kertaa toviin siltä, että olen taas täynnä ideoita, intoa, energiaa ja intohimoa tehdä eri asioita, suunnitella tulevaisuutta, asettaa tavoitteita, fiilistellä ja unelmoida ja tehdä niistä totta. Ihminen tarvitsee ehdottomasti tekemättömyyttä ja haahuilu on hyvästä. Mutta ihan sama kuin ettei 

Fyysinen pysäytys – kirkkaammat ajatukset

Fyysinen pysäytys – kirkkaammat ajatukset

Elämä on ihmeellistä: Jalkapöydän murtuma on kirkastanut myös ajatuksia. Olen alkanut uskoa, että tämä pysäytys oli itselleni hyödyllinen ja vain tarpeellinen arkeni kannalta. Olen saanut viime päivinä paljon palautetta siitä, miten ihanan positiivisesti otan murtuneen jalkapöydän, juoksutauon, sen, että on vaikeaa ja hidasta kävellä tai että voin käyttää 

Kiitollisuus ja huoli eivät mahdu samaan hetkeen

Kiitollisuus ja huoli eivät mahdu samaan hetkeen

Minne katosi rentous? Usko ja luotto tulevaan, siihen, että asiat järjestyvät ja menevät just niin kuin on tarkoitettu? Miten niiden on tarkoitettu menevän? Minne hävisi asioiden hyväksyminen ja se, että nyt on näin ja sitten taas toisin? Minne katosi kiitollisuus, joka ei mahdu huolen kanssa samaan hetkeen?

Ehkä olen keskittynyt viime kuukausina tai ehkä jopa parina viime vuonna vain liiaksi fyysiseen hyvinvointiin, semiterveelliseen syömiseen, liikkumiseen ja riittävään nukkumiseen, että unohdin hetkeksi, että henkistä treeniä ei sovi unohtaa. Muuten löydän itseni helposti tuolta ensimmäisen kappaleen tunnelmista, jossa olo on sellainen kuin olisi juoksemassa junaan ja aina myöhästyisi siitä viisi sekuntia.

Vaikka tavoitankin sen rentouden, hetkessä elämisen ja nyt on näin -fiiliksen aika ajoin, melko usein huomaan sen olevan myös hukassa. Kun tavoitan sen tunteen, olen usein jossain luonnossa. Meren äärellä, metsässä juoksemassa, istun puistonpenkillä tai kirjoitan. Noissa hetkissä en tee mitään muuta kuin korkeintaan liikun, olen vain. Ilman ärsykkeitä, jotka vaativat aivoiltani mitään.

Hakusessa tämä fiilis.

Mutta sitten huomaan sen oudon levottomuuden nousevan, ajatusten alkavan jankata samaa rataa, huolien iskevän ja jalan olevan jo oven välissä kohti tulevaa ilman, että ehdin olla tässä ja nyt. Kun keitän kahvia, kun istun autossa, kun selaan somea. Niinä hetkinä lakkaan uskomasta elämääni ja ajattelen, että teen sitten niin tai näin, niin elämäni on silti aina kituuttamista ja paremmasta unelmoimista. Että ei olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä, niin nyt ei tarvitsisi miettiä. Että HALOO, kannattiko?! Ja sitten iskee turhautuminen: enkö ole jo hei esimerkiksi viimeisen 10 vuoden aikana oikeasti tehnyt parastani ja kärsinyt silti ihan hirveästi? Kauanko pitää vielä kitkuttaa, selviytyä ja jaksaa? Kuinka paljon yhdelle ihmiselle voidaan kaataa niskaan vastuuta ja velvollisuuksia?

Silti samaan aikaan tuntuu siltä, että kaikki järjestyy, kuten hoin viimeiset 10 vuotta. Onneksi. Lopultahan kaikki on järjestynyt monessa asiassa paremmin kuin hyvin, kuten jaksoin silloinkin uskoa. Silti tuntuu siltä, että olisipa joskus aivan ihanaa, jos elämä vain olisi kepeää, helppoa, vaivatonta eikä tarvitsisi jatkuvasti miettiä ja stressata eri asioista. Ehkä se olen vain minä ja ajatukseni, jotka aiheuttavat tätä stressiä itselleni?

Jossain kohdin silloin, kun asiat ulkopuolelta näyttivät vielä sekavilta ja moni asia oli vailla ratkaisua, opin silti luottamaan, että laituri kantaa. Jokainen kerta kun uskalsin irrottaa huolehtimisesta ja murehtimisesta, arki keventyi, sillä sekunnilla. Ratkaisut nousivat kuin tyhjästä, ihmeitä tapahtui, minua autettiin, tunsin, että olen turvassa. Mutta juuri nyt joku haraa vastaan, enkä uskalla vain antaa palaa. Tilalla on liian rationaalisesti ajatteleva ihminen, joka ei malta odottaa ja varsinkaan ei siedä epävarmuutta tällä hetkellä lainkaan.

Mutta eihän elämä anna vastauksia heti.

Olen miettinyt pääni puhki, mikä ratkaisuksi. Ja sitten muistin, että mitä jos nytkin vain keskittyisin niihin asioihin, jotka ovat hyvin.

Koska olen ihminen, tuskin pystyn ikinä täysin irrottautumaan turhasta murehtimisesta. Silti olen oppinut kuitenkin käymään murehtimisen suossa yhä vain lyhempiä hetkiä. Yhä enemmän uskallan luottaa ja löydän varmuutta. Se tuntuu hyvältä. Vaikka välillä menee huonommin monessakin suhteessa ja missä tahansa asiassa, aina tulee se hetki, jolloin taas on helppo olla ja hengittää ja elämässä asiat tapahtuvat vaivattomasti ja kevyesti virraten. Huononakin päivänä tai jaksona kun keskittyy niihin asioihin, jotka silloin ovat hyvin, ei sille turhalle vellomiselle ja epätoivolle edes oikein tahdo jäädä aikaa: kiitollisuus ja huoli eivät mahdu samaan hetkeen.

Kiitollisuus ja huoli eivät mahdu samaan hetkeen.

Kokeilen taas. Miljoonannen kerran.

Aurinkoa!

Jenny

Seuraa Instagramissa

 

Rohkeammaksi yhdessä päivässä?

Rohkeammaksi yhdessä päivässä?

Rohkeammaksi yhdessä päivässä? Kun menee pois mukavuusalueelta, se on mahdollista. Yhtään en tosin tiedä, mihin tämä rohkeus on minua viemässä. Se varmaan selviää ajan myötä. Lauantainen onnistuminen ja itseni ylittäminen ekalla ultramatkalla tekee varmasti arjelleni hyvää pidemmälläkin tähtäimellä, kun vain olen noita pitkän kisapäivän kokemuksia ja tapahtumia