Keho ja mieli tottuvat – silti ei tarvitse tyytyä pahaan oloon

Olen elämässäni huomannut sen, kuinka keho ja mieli tottuvat kaikkeen. Vaikeasta ja epätavallisestakin tilanteesta tulee ajan kanssa uusi normaali, oli kyse oikeastaan mistä tahansa: vaikeasta ihmissuhteesta, jota vain ei voi korjata millään, huonoista unista, liikkumattomuudesta, retuperällä olevista elämäntavoista, työpaikasta, jossa on hankalaa.

Ja kun tarpeeksi kauan on tilanteessa, ei edes ymmärrä, että siinä voi olla jotain vikaa, väärin, se voi olla itselle muuten epäsopiva, tai että elämä voisi olla parempaakin. Ihminen tottuu ja turtuu siihen, minkä keskellä elää. Sitä vain ajattelee, että nyt on näin eikä vain näe, että voisi olla myös toisin. Kuitenkin uskon, että aina on vaihtoehtoja! Kyse on enemmänkin siitä, haluaako tai pystyykö niitä vaihtoehtoja näkemään. Se vaatii usein jonkinlaista herätystä.

Pysähdy, tai sinut pysäytetään

Omalla kohdallani niissä elämäni vaikeimmissa tilanteissa kuin myös niissä helpommissa ja vaatimattomammissakin tapahtumissa minun on lopulta ollut pakko pysähtyä, jotta voisin avata silmäni ja nähdä niitä muitakin vaihtoehtoja. Aina en ole pysähtynyt vapaaehtoisesti itse, mutta niissä tapauksissa elämä on kyllä sitten lopulta pysäyttänyt jollain tavalla. Vaikka pakkopysäytys ei ole aina tuntunut mieluisalta, se on ollut itselleni aina jollain tavalla hyödyksi. Niiden muiden vaihtoehtojen näkeminen on laittanut elämäni monella kerralla ihan uusiksi ja on ajanut minut elämäni aikana vaihtamaan työpaikkaa, eroamaan, vähentämään tai lisäämään liikuntaa, muuttamaan elämäntapojani ja tekemään ratkaisuja sydämellä, ei aina järjellä. Ne muut vaihtoehdot ovat tehneet minusta lopulta empaattisemman, kiitollisemman, ymmärtäväisemmän, ystävällisemmän ja paremman ihmisen. Usein ne hyödyt vain näkee jälkijunassa.

Pysähtyminen. Niin vaikea asia monelle, myös itselleni.

Ihminen jää odottamaan

Mutta usein ihminen vain jää odottamaan, että jotain tapahtuu, eikä osaa toimia toisin. Sellaisia me vain ollaan. Ehkä sitä odottaa, että joku muu tekee jotain, jotta ei tarvitse itse tehdä päätöstä, varsinkaan, jos se päätös on vaikea. Onhan elämän suunnan  muuttaminen ja tavallaan myös omasta hyvinvoinnista ja tyytyväisyydestä vastuun ottaminen usein asia, joka vaatii paljon ja nimenomaan vain itseltä. Kukaan muu ei voi tehdä päätöksiä meidän puolestamme. Kukaan muu ei voi tehdä meistä tyytyväisempiä. Kukaan muu ei lopulta edes tiedä, millaiset ratkaisut sopivat juuri meille parhaiten. Ja vaikka meistä tuntuu, ettemme aina tiedä itsekään, niin uskon siihen, että syvällä sisimmässä kyllä ovat kaikki vastaukset, jos niitä malttaa kuunnella.

Uusi pelottaa

Se muutoksen tekemisen ja oman elämän arkkitehdiksi nousemisen vaikeus johtuu ehkä siitä, että sitä helposti alkaa miettiä, tekeekö oikeaa ratkaisua ja mitä sitten, jos myöhemmin huomaakin, että ei olisi pitänyt ja kaduttaa, mutta paluu vanhaan ei ole enää mahdollista. Itse pyrin ajattelemaan niin, että mieluummin kokeilen kuin olen kokeilematta. Mieluummin teen kuin mietin ja jossittelen ja lopulta ehkä kadun sitä, että jäipä tekemättä. Jos ei uskalla ottaa riskejä tai tehdä uusia päätöksiä elämässä, ei voi syntyä mitään uutta. Aina valintamme eivät ehkä sillä hetkellä tunnu oikeilta, mutta jälkeenpäin huomaa, että myös ne huonommat valinnat ovat johtaneet hyvään.

Ja entä sitten, jos se uusi tilanne ei olekaan se, mitä luuli sen olevan. Ei muuta kuin uutta suuntaa sen jälkeen ja itseä voi taputtaa olalle, että rohkeninpa kokeilla ja yrittää, tein muutoksia, vaikka ne eivät olleetkaan sitä, mitä olin kuvitellut niiden olevan. Minä uskalsin muuttaa asioita, olin rohkea! Sellaisestakin voi olla ylpeä ja kiitollinen.

Kukaan ei ole voittamaton

Vaikka elämään kuuluvat kaikki tunteet ja välillä elämä on yhtä taistelua ja selviytymistä, pahaan oloon ei tarvitse tyytyä. Totta kai sekin on osa tätä kaikkea, meidän olemassaoloamme enkä itse ainakaan tunne varmaan ketään, joka siltä olisi välttynyt elämässään kokonaan. Kukaan ei ole voittamaton. Mutta kokemuksestani voin sanoa, että läpikäytyäni paljon myös negatiivisia asioita ja vaikeuksia aikuisiälläni, uskon, että pohjimmiltaan elämän saa täyttää ilo, kepeys, helppous, onnellisuus, rakkaus, ystävällisyys, usko ja luottamus. Ne voivat olla arkemme perusvireitä, jos annamme niille mahdollisuuden ja suostumme näkemään ne ja reitit niiden luokse.

Keho ja mieli tottuvat – silti ei tarvitse tyytyä pahaan oloon. Eihän?

Valoa ja rakkautta!

Jenny

Instagramissa

Facebookissa

Lue myös:

Treenikuulumisia juoksutelakalta

Yhdestä en luovu ja se on uni

P.s. Tästä aiheesta ovat kirjoittaneet myös muutamat muut hyvinvointi-ihmiset, kuten Anna-Maria K. ja Naprapaatin vaimo.

Postaus kuuluu hyvinvointisisällöntuottajien #aitohyvinvointi -kampanjaan, johon minuakin pyydettiin mukaan.

Somesta löydät kaikki postaukset #aitohyvinvointi ja #hyvinvointisisällöntuottajat -hashtageilla. Mukana on monia hyvinvoinnista ja terveydestä bloggaavia: