Esikoiseni lähetti minulle viestin ja kertoi asioista, jotka olivat edistyneet ja että olo oli aikuinen. Ensin meinasin vastata, että vau, hyvä sä ja älä vain tee, kuten mä olen tehnyt (yleisesti), mutta sitten tyydyin vastaamaan, että vau, hyvä sä! Kolmen lapsen äitinä sitä tietenkin on välillä huolissaan ja miettii lasten tulevaisuuttakin peilaten niitä omaan elämäänsä. Välillä
Välillä toivon, että olisipa minulla ollut nykyinen elämänkokemukseni ja tieto jo 20 vuotta sitten. Mutta kun ei ollut, niin ei ollut. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja sitä rataa. Mutta olisinpa kakskymppisenä tiennyt, että… ei ole heikkoutta pyytää apua, vaan se on rohkean ihmisen teko. ikä tuo varmuutta. se pahinkin olo helpottaa, menee ohi, hiipuu
Uudet hiukset – uusi elämä. Olen ennenkin aloittanut elämäni uudelleen järjestämisen leikkauttamalla hiukseni ja pistämällä vaatekaapin uusiksi. Jälkimmäinen antaa vielä odotuttaa itseään, mutta sekin on tulossa, tunnen sen. Vaikka päätös uudesta hiusmallista syntyi 30 minuuttia ennen varaamaani kampaaja-aikaa, jo jokin aika sitten päätin, että alan olla täysin rehellinen itselleni ja selvittää, mikä on se, mitä
Onko kellään muulla oloa, että päivät ja viikot kuluvat nopeasti? Töissäkin iltapäivisin usein kuulee joko omasta tai jonkun kollegan suusta sanat, että huhhuh, onpa tämä päivä taas sujahtanut sukkelaan. Välillä tuntuu, että viikossa on maanantai, perjantai sekä sunnuntai ja kaikki muu siltä väliltä vain viuhahtaa silmien edessä kuin filminauha. Olen miettinyt paljon, mikä voisi olla
Viime aikoina olen taas tavoittanut sitä onnentunnetta, joka ei johdu mistään. Onnellisuuden tunnetta, joka vain on. Sitä tunnetta, joka iskee missä tahansa. Ruokakaupan kassajonossa, töistä kotiin pyöräillessä, tiskipöytää siivotessa ja eteisessä kengännauhoja sitoessa hiekkakasan vieressä, jonka joku on kantanut sisään kengissään. Sitä fiilistä, kun tuntee onnea ja syvää rauhaa, ilman että mitään spessua tapahtuu. Tunnetta,
Pienet suuret ilonaiheet ovat lämmittäneet mieltäni tällä viikolla. Vaikka ihminen helposti keskittyy negatiiviseen ja on tyytymätön, kyllä koko ajan tapahtuu paljon hyvääkin. Pitää vain avata silmät ja nähdä ne asiat. Valkovuokot ovat saapuneet kuin varkain. Ilahduin niistä tänään niin paljon, että menin kasseineni pusikkoon kykkimään. Yläpuolella lopputulos. Vanhin tyttäreni läpäisi anniskelupassikokeen ensimmäisellä kerralla. Työmahdollisuudet laajenevat, ja tulevia
En jää kaipaamaan ikävuosia 30-39, jotka ovat sisältäneet melko paljon sitä nurjaa puolta ja huonoja pelikortteja. Elämäni huonoimmat vuodet olivat kolmekymppisenä – tervetuloa siis 40. Silti olen panikoinut koko kevään sitä, että kesäkuun seitsemäs paukahtaa mittariin neljäkymmentä. Olen murehtinut sitä, että vietän nyt viimeisiä hetkiä kolmekymppisenä. Seuraako kukaan enää nelikymppistä bloggaajaa, kun tuolla on tarjolla 20 vuotta nuorempiakin,
Oletko rehellinen itsellesi? Teetkö asioita siksi, että haluat vai siksi, että niin kuuluu tehdä? Tiedätkö, mitä haluat? Elätkö sellaista elämää, jota haluat elää? Noita kysymyksiä olen pyöritellyt paljon päässäni kuluneina kuukausina. Liekö syy niihin reilun kuukauden päässä paukahtava tasaluku vai jokin muu henkinen kehitysaskel. En nimittäin halua tuhlata elämääni enää mihinkään, joka on itselleni vastenmielistä.
Se puuttuu, mitä et tuo tilanteeseen. Luin vappuna älyttömän hyvän lauseen Gabrielle Bernsteinin kirjasta Ihmeitä nyt – 108 pikakonstia sisäiseen rauhaan (Viisas Elämä 2017): ainoa asia, mikä voi mistään tilanteesta puuttua, on se, mitä sinä et tuo siihen. Vau! Hurja väittämä, mutta ymmärrän, mitä sillä haetaan. Oletan sen tarkoittavan sitä, että itse voi toimia, eikä aina