Ongelmia on aina tarjolla – mutta niin on ratkaisujakin

Ongelmia on aina! Ne ovat tuntuneet kiehtovan itseäni viimeisenä parina kuukautena. Mutta tiedättekö, niin on pirskatti vie ratkaisujakin. Vaikka nyt on näin, minun on keskityttävä jälkimmäisiin – ratkaisuihin.

Näin ne viikot vierähtävät, vaikka arki tuntuu olevan pitkälti päivä kerralla elämistä. Yhtenä aamuna ymmärsin sen, että elämässäni ei enää vieraile jokin poikkeustilanne, vaan elämähän ON tätä poikkeustilannetta. Jokin, jonka vuosi sitten kuvittelin olevan väliaikaista, onkin nyt tätä päivittäistä arkea. En tiedä, osaanko sanoittaa tuntemuksiani, mutta sen sijaan, että odottaisin kuumeisesti tämän loppuvan, minun lienee parempi ajatella, että nyt on näin ja elää sen mukaan parhaalla mahdollisella tavalla ja niissä puitteissa, jotka nyt ovat. Eikä siis jatkuvasti odottaa, että tulee jotain parempaa ja lakata elämästä siihen asti kunnes näin on.

Mikään ei kestä loputtomiin

Mikään ei kestä ikuisesti, se on nähty jo monet kerrat. Kaikki muuttuu, kun aika on. Havahduin itse nimittäin siihen, että jos jatkuvasti odotan, että erilaiset ajat koittavat ja tämä nykyinen vallitseva tilanne on ohi, tässähän saattaa hukata vuoden jos toisenkin vain odottaessa. En halua muuttua ikuiseksi odottajaksi, sellaiseksi sitten kun -tyypiksi, vaan haluan elää tässä ja nyt.

Tässä siis kävi samalla tavalla kuin neljä vuotta sitten elämäntapamuutosta tehdessäni. Ensin tein elämänmuutosta, ja sitten huomasin olevani se elämänmuutos. Ja kyllä, ne kuuden vuoden jojottelun jälkeen pudottamani parikymmentä kiloa ovat pysyneet poissa.

Ratkaisuja on tarjolla

Ongelmia on aina tarjolla, mutta niin on ratkaisujakin. Ensimmäiset kaksi kuukauttani yrittäjänä ovat kuluneet ja nyt on aika muuttaa suuntaa. Tammikuu meni rehellisesti sanottuna toipuessa viime vuodesta. Aloin myös vasta hieman jälkikäteen kirkkaasti ymmärtää erään epäkohdan, jonka kanssa olin joutunut painimaan ja jota minunkaan ei olisi tarvinnut sietää ainakaan siinä mittakaavassa. Vaikka ongelma sitten oli poistunutkin, henkisestä kuopasta ylös kipuamiseen meni taas oma aikansa. Ja jos päivät ovat täynnä suorittamista, on todella vaikea edes ymmärtää, missä mennään ja mitä tuntee. Eli ajalla ja tilalla oli paikkansa!

Helmikuussa sitten käynnistelin hommia enemmän ja keskityin enemmän siihen, mitä en voinut tehdä koronan vuoksi kuin mitä voin tehdä koronasta huolimatta. Siis mitä ihmettä!!?? Huomasin, että olin jäänyt tuleen makaamaan. Myös omaksi suureksi yllätyksekseni löysin itsestäni pienen pessimistin sen tyypin sijaan, joka luo ja kehittää uutta, uudistuu itsekin ja on kiitollinen niistä asioista, joita voi tehdä, eikä takerru marttyyrina kaikkeen siihen, mikä juuri nyt on mahdotonta.

Nämäkin kuukaudet tarvittiin

Mutta koska ongelmia on aina tarjolla, niin on ratkaisujakin. Uskon vakaasti, että tarvitsin nämä kaksi keskenään tosi erilaista ja omituistakin kuukautta, jotta olen nyt tässä ja ymmärrän, että tämän hetken arkeni on itselleni suuri mahdollisuus, jonka itselleni olen halunnut tarjota.

Vaikka kaikki on hyvin epävarmaa, herään aamuisin onnellisena ja muistan, että aaaaah: mikä vain on mahdollista. Ihminen tarvitsee aika ajoin muistuttamista siitä, että voi valita sen kadun aurinkoisen puolen ja joskus sitä luisuu sinne, missä ei halua olla. Mutta minäkin voin valita, mihin huomioni kiinnitän ja mihin keskityn. Voin fiilistellä, mitä ajattelen, mitä haluan tuntea, mitä haluan kokea.

Ja niinpä olen tullut siihen tulokseen, että ongelmien sijasta minua kiehtovat enemmän ne ratkaisut. Niitä kohti siis! Leppoisaa sunnuntaita!

Jenny