Juoksuvaatteet keväällä – sopivasti, ei liikaa vaatetta juoksulenkillä
JUOKSUVAATTEET KEVÄÄLLÄ -POSTAUS ON KAUPALLINEN YHTEISTYÖ ADDNATURE.FI:n KANSSA
Juoksuvaatteet keväällä näin vk-aikana aiheuttavat monelle harmaita hiuksia, huomaan sen Instagramini yksityisviesteissä. Niin ja tällä kertaa en tarkoita vk:lla vauhtikestävyyttä, vaan välikautta. Mutta kevät on täällä ja talviasut saa pakata pois. Mitä sitten pukea niiden tilalle ja mitä pitää huomioida?
Pukeutuminen lenkille on toki makukysymyskin, kotitalomme ohi lenkkeilee usein henkilö, jolla on shortsit jalassa kesät talvet. Meillä samassa taloudessa asuu kuitenkin kaksi ääripäätä mitä tulee pukeutumiseen lenkillä. Hieman karrikoidusti – minä saattaisin pyörtyä, jos juoksisin juuri nyt samoissa vaatteissa kuin puolisoni, ja hän taas kylmettyisi, jos juoksisi kuten minä! Tärkeintä onkin oppia tietämään ja tunnistamaan, millaiset juoksuvaatteet sopii itselle ja milloin.
Itse olen vuosien varrella oppinut pukemaan päälleni juoksulenkeille useimmiten riittävästi, mutta sopivasti, enkä liikaa. Joskus aiemmin ongelmani oli ylipukeutuminen – ja se tuntui minusta tukalalta ja epämiellyttävämmältä kuin vaikka sitten hieman liian vähä juoksuvaatetus.
Toki Suomessa näin keväällä säät vaihtelevat. Pian on jo aurinkoisia, ihan oikeasti keväisiä, lämpimiä päiviä. Ja sitten taas jonain aamuna onkin kylmä ja räntää maassa! Mutta on myös aurinkopäiviä, jolloin tuulee niin, että tukka hulmuaa, ja sormet ovat niin jäässä, että niitä ei pysty liikuttamaan, jos juoksuhanskat ovat kotona. Mutta oli kyse sitten mistä tahansa kelistä, mielestäni tärkeintä juoksupukeutumisessa ovat oikeat varusteet! Ja riittää, kun hommaa yhdet, kahdet kunnon kamat – niillä pärjää jo pitkälle.
Hupullinen juoksutakki pelastaa
Juoksen paljon aikaisin aamulla eikä näin keväällä aurinko vielä aamulla lämmitä samalla tavalla kuin iltapäivällä. Ennen lenkille lähtöä katson netistä säätiedot – aina. Tarkistan lämpöasteet, mutta myös tuulen voimakkuuden. Juoksen paljon pitkin Helsingin rantoja, ja ympäri Sompasaarta sekä Mustikkamaata. Varsinkin vastatuulen ärhäkkyys saattaa paikoin yllättää.
Tuulta pitävä juoksutakki onkin keväällä yksi avainvaatekappaleistani. Myös sateenkestävä tai ainakin vettä hylkivä takki on hyvä olla sadekelillä vähintäänkin pitkiksellä. Itse sade ei minua haittaa, ja olen huomannut, että kun yläkeho ei pääse kastumaan, sateella pärjää vaikka jaloissa olisi peruskesätrikoot. Minulla on myös Gore-Tex-takki, jonka vesipilariarvo on 28 000 (ellei jopa yli. Se on kovalla sateella ja ääriolosuhteissa tarpeen, ja tietyissä juoksukisoissa pakollinen varuste. Gore-Tex-takin hyvä puoli on sateenpitävyys, mutta se on myös kuuma. Jos sade loppuu, en sen kanssa huvikseen pysty juoksemaan, vaikka siis paikkansa silläkin.
Satoi tai tuuli, huppu on hyvä olla. Sen pitää olla niin nafti, ettei se lepata tuulessa, vaan pitää pään, korvat ja hiukset suojassa. Lisäksi takissa niin kuin trikoissakin on hyvä olla vetoketjutaskut. Vaikka kännykkä ja energia kulkee usein juoksuliivissä tai juoksuvyössä, avaimille ja pankkikortille pitää olla paikka, jossa ne varmasti pysyvät tallessa.
Lasken 5–10 astetta lisää lämpötilaan
Jos tuuli on vähäinen, lämpöasteisiin lisään usein ajatuksissani ennen lenkkiä 5–10 astetta lisää, ja pukeudun jälkimmäisen vaihtoehdon mukaan. Suosin myös kerrospukeutumista ja helposti riisuttavia, kevyitä vaatekappaleita. Esimerkiksi juoksutakkini mahtuu tarvittaessa helposti juoksuliiviin ja jopa juoksuvyöhön.
Toki myös lenkin pituus ja vauhti vaikuttavat juoksuvaatteisiini. Lyhyen ja nopean vauhtikestävyyslenkin vedän vähemmillä vaatteilla kuin hitaasti jolkotellun pitkiksen, jossa suuntaan usein kauas kotoa.
Valmennushommissa on myös vaatimuksensa! Juoksukouluryhmiä ohjatessani saatan olla ulkona 3–4 tuntia yhteen putkeen oli keli mikä tahansa. Silloin juoksurepussa kulkee ekstravaatetta, kuten vaikka kevytuntuvatakki, koska ohjatessa kuin myös yksilövalmennuksissani itselleni tulee paikallaan seisoskelua ja asioiden opettamista varsinaisen juoksemisen sijaan, ja varsinkin jos on ehtinyt jo tulla hiki, ja sitten kylmä, ei se ole kovin mukavaa. Hoka One Onen Challenger GTR -Gore-Tex-kalvoiset juoksukengät ovat muuten olleet niin syksyisin kuin keväisin sateisten juoksukouluiltojen pelastus!
Juoksulenkin alussa saa olla kylmä
Oli keli mikä tahansa, lenkille lähtiessä päällä on luultavasti sopivasti vaatetta, jos startatessa on kylmä. Juostessa kroppani lämpenee nopeasti ja jo 5–10 minuutin päästä ei ole enää pelkoa kylmyydestä, ja parasta olisi, että vasta silloin vaatetus tuntuu sopivalta. Tällä hetkellä, kun lämpötila on joitain plusasteita, mutta tuuli on kova tai sitten vettä voi sadella, juoksen pääosin ohuissa kesätrikoissa, yläosassa on urheiluliivitopin lisäksi ohut tekninen pitkähihainen paita ja tarvittaessa vettä kestävä tuulitakki. Talvella aivan mahtavaa merinovilla(paita)a käytän nykyään välillä myös keväällä ja kesällä, sillä merinovilla haihduttaa kosteutta ja tuntuu lämpimälläkin viileältä. Lisäksi merinovillaiset juoksupaidat ovat mökillä ihan parhaita, sillä niitä ei tarvitse olla jatkuvasti pesemässä nyrkkipyykillä, eivätkä ne ala haista pahalle, kun niitä pitää ulkona tuulettumassa.
Pipoa en ole käyttänyt enää viikkoihin, mutta ohuet juoksuhanskat ovat usein mukana, vähintäänkin taskussa. Tuubihuivi on tuulisella kelillä kaulassa korvaamaton, ja sen voi vetää vaikka pipoksi, jos tarve tulee.
Shortsit ja toppi ovat silti lempparijuoksuvaatteeni
Mutta ei mene enää kauaa, kun pääsen vaihtamaan shortseihin ja ohueen pitkähihaiseen tai t-paitaan minäkin. Keväällä käytän toisinaan myös t-paidan kanssa irtohihoja, jotka aikanaan ostin Mont Blancin kiertämistä varten. Jotta hiertymiä reisien sisäsivuihin ei tule pitkilläkään lenkeillä, käytän mieluiten shortseja, joissa on kiinteänä osana pidemmät, ihoa myötäilevät alusshortsit. Shortseissakin tulee mieluiten olla pieni vetoketjullinen tasku kotiavainta varten.
Keväällä ja kesällä metsässä ja poluilla juostessani käytän usein shortsien kanssa kompressiosäärystimiä tai pitkiä juoksusukkia. Näin jalat eivät ole ihan naarmuilla sittenkään, jos eksyy esimerkiksi risujen valtaamalle hakkuuaukealle.
Kuten sanoin, jokainen ilma on hyvä juoksuilma, kun vain huomioi sään varusteissa. Kun panostaa edes kerran kunnon juoksuvaatteisiin, ei säätä voi käyttää kotiin jäämisen tekosyynä.
Mahtavaa juoksukevättä sulle!
Jenny
Comments are closed.