31tammiTalvijuoksuvaatteet kelille kuin kelilleTalvijuoksuvaatteet-postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä verkkokauppa Bikester.fi:n kanssa Talvijuoksuvaatteet – aiheuttaako talvisille lenkeille pukeutuminen päänvaivaa?
04huhtiJuoksuvaatteet keväällä – sopivasti, ei liikaa vaatetta juoksulenkilläJUOKSUVAATTEET KEVÄÄLLÄ -POSTAUS ON KAUPALLINEN YHTEISTYÖ ADDNATURE.FI:n KANSSA Juoksuvaatteet keväällä näin vk-aikana aiheuttavat monelle harmaita
02kesäJuoksukoulu aloittelijoille Helsingissä – startit elo- ja syyskuussaJee, nyt voin kertoa ilouutisia – turkulainen Vauhtisammakko palaa Helsinkiin ja meikäläinen on puikoissa! Ensin
10tammiTalvijuoksukenkäni ja katsaus viime vuoden tossuihinMinulta kysellään lähes päivittäin, millä kengillä juoksen. Tässä katsaus viime vuonna käyttämiini neutraalin askelluksen kenkiin
31jouluVuoden 2018 kolme isointa treenionnistumistaFiilistelin tuolla Instagramin puolella jo eilen isoimpia treenionnistumisiani, mutta unohdin niistä yhden tärkeän. Vaikka treenivuosi
29lokaTuusula Trail Run 21 km – eka pitkis telakan jälkeenSunnuntaiaamupäivällä osallistuin ensimmäistä kertaa juoksukisaan sitten heinäkuisen Stockholm Multi Island Runin (75 km), jalkapöydän murtuman
Viimeisimmät kommentit