yhtäkkiä kaikki on kuten pitääkin

Yhtäkkiä kaikki on kuin pitääkin. Olisinpa uskonut tämän hetken koittavan silloin, kun epätoivo oli syvimmillään liittyen työhön, työn merkitykseen ja siihen, minne minun kannattaisi tai kuuluisi suunnata.

Täällä ollaan – pitkästä aikaa! Viimeksi kun kävin kertomassa kuulumisia, tiesin aloittavani opinnot elokuun lopussa – ja nyt ne ovat täydessä käynnissä. Aika monta vuotta tuli mietittyä työasioita ja niiden merkitystä myös täällä blogissa, ja nyt siis olen onnellinen ensihoidon opiskelija ja yrittäjä.

Opintojen ja yrittäjyyden sekamelskaa

Nyt kun opintoja on takanaan 8 viikkoa – aika on mennyt todella nopeasti – olen yhä vakuuttuneempi siitä, että jos vain olisin jäänyt vanhaan, mikä tahansa se noista vanhoista vaihtoehdoistani olikaan – asiat olisivat hyvin eri tavalla kuin juuri tällä hetkellä. Oikeasti opinnot olivat parasta mitä saatoin itselleni mahdollistaa, ja vaikka ensihoito olikin tavallaan kakkosvalintani, on se alkanut paikoin tuntua siltä ainoalta oikealta. Lisää opinnoistani voit muuten lukea Tehy-lehden sivuilla majailevasta Matkalla ensihoitajaksi -blogistani, olen onnellinen siitäkin, että saan tätä vaihetta elämästäni kirjata ylös jonnekin.

Mutta mitä muuta sitten kuuluu kuin opintoja? Hyvää kuuluu! Vaikka arki onkin opintojen, yrittäjyyden, perhe-elämän ja harrastusten sekamelskaa, huono stressi on pysynyt poissa eikä huonosti nukuttuja viikkoja tai ylitsepääsemätöntä väsymystä ole näkynyt. Siis meininki on ihan eri, jos vertaa vaikka talveen ja kevääseen 2020. Uskon, että suurin merkitys on tuolla uudella isolla asialla elämässäni, se tuo niin paljon virtaa ja intoa, että myös niin sanottuihin vanhoihin töihini olen saanut rutkasti uutta intoa. Ja vaikka ensihoito-opinnoista valmistun joskus tulevaisuudessa, pian saan valmentajan paperit ulos ammattitutkinnosta.

Elämä on. En koskaan voinut ajatella itseäni hoitoalalle, mikä näyttää nyt olevan totta.

Valmistun pian valmentajaksi

Loppukesästä ja alkusyksystä tekemistä oli siis senkin takia paljon, koska suoritin aika tahtia Vierumäen Urheiluopiston valmentajan ammattitutkinnon näyttöjä. Tuo koulutushan alkoi helmikuun alussa tänä vuonna. Syyskuussa tein muun muassa kisatapahtuman, valmennusmenetelmien ja harjoitustapahtuman näytöt, ja tällä hetkellä saldo on 17/21 valmista näyttöä. En oikeasti voi uskoa, että olen sen kanssa jo näin pitkällä, mutta onneksi olen. Nyt lokakuun olen ottanut happea ammattitutkinnolta ja kun ensi viikolla saan syksyn kolmannen tentin Arcadassa toivottavasti läpäistyä, suoritan viimeiset puuttuvat näytöt ja valmistun aikataulussa Vierumäeltä. Olen todella onnellinen myös siitä, että vaikka uudet opinnot alkoivat, en missään nimessä edes ajatellut jättäväni ammattitutkintoa roikkumaan, vaan selvää oli, että se tehdään loppuun, mikä on aloitettukin.

Töissä uutta ja vanhaa

Työrintamalla on jatkunut sekä kirjoittaminen että valmentaminen. Kirjoitustöitä olen tehnyt Tehy-lehden blogini lisäksi lähinnä niin Fit-lehteen kuin OP Mediaan. Oma juoksuvalmennuspienryhmäni saa jatkoa ensi vuonna (siellä on pari paikkaa auki, laita viestiä, jos haluat lisätietoja), lisäksi teen juoksun ohjelmointia (myös voimaohjelmia) ja esimerkiksi yksittäisiä juoksutekniikkavalmennuksia. Annin kanssa tuotamme tammikuulle myös Suomen suurinta treenitapahtumaa Instagramissa – Treenifestareita! Sinne saa lunastettua paikkansa nyt Early Bird -hintaan!

Onnellinen olen myös siitä, että työrintamalla on rauhoittunut sen verran, että olen nykyään iltaisin enemmän kotona kuin töissä. Perhekin on ihmeissään kun töitä on ollut maksimissaan yhtenä iltana. Vaikka rahaa on vähemmän ja varsinkaan yrittäjänä toimimista ei tässä maassa ole aina tehty helpoksi, en vaihtaisi tätä nykyhetkeä ihan hevillä mihinkään.

Nyt on näin

Eikö ole kummallista – niin kauan mietin, pohdin ja mielessäni pompottelin, mihin suunnata. Ja nyt kaikki tuntuu aivan kirkkaalta. Nyt on näin, ja se on parasta mitä voi olla. En voisi edes kuvitella itseäni enää makaamassa olkkarin lattialla sunnuntaina itkemässä, kuinka tuleva (työ)maanantai ja alkavan viikon työkuorma ja haastavat tehtävät ahdistavat. Eikä tuosta loppujen lopuksi niin kauaa edes ole, kun tuota tapahtui. Olin vain niin väärässä paikassa, molemmilla kerroilla, ja nyt koen, että olen siellä, missä minun vain kuuluu olla.

Aikamoisia mutkia viime vuodet ovat pitäneet sisällään, enkä voinut koskaan kuvitella itseäni hoitoalalle, mutta näin se elämä yllättää.

Ihanaa lokakuuta, kiitos, että olet kulkenut kanssani!

Jenny