Elämä muuttuu taas – minusta tulee opiskelija

Elämä muuttuu taas. Vuonna 2014 kerroin ensimmäistä kertaa ääneen sivulauseessa opiskeluhaaveistani, jonka jälkeen ne ovat pyörineet päässäni jos nyt ei viikottain niin päivittäin. Matkalla oli sekä itse aiheutettuja mutkia että minusta riippumattomia esteitä, jotka oli saatava ensin pois päiväjärjestyksestä. Kun kesäkuussa 2019 maksoin viimeisen erän 10 vuoden velkataakasta, alkoi opiskelun mahdollisuus oikeasti olla totta. Viime vuosien aikana olen paljon kirjoitellutkin täällä opiskeluhaaveistani, ja siitä, että olisi outoa jos nelikymppisen unelmat olisivat samanlaisia kuin unelmat 20-vuotiaana.

No, tuo 2014 päähäni tupsahtanut opiskeluhaave ei jättänyt rauhaan, vaikka työpaikatkin matkan varrella vaihtuivat. Muutama vuosi sitten kävinkin kyseisen opinahjon pääsykokeissa, mutta jännityksissä onnistuin sössimään erään osion fyysisistä testeistä ja matka tyssäsi siihen. Jälkikäteen ajatellen se johtui varmasti siitä, että näin tuon kouluun pääsyn silloin ainoana vaihtoehtona, en halunnut enää muuta. Samaan aikaan alkukesästä 2019 vaihdoin kuitenkin työpaikkaa, ja päätin vielä katsoa sen kortin ja luopua hetkeksi opiskeluhaaveistani ja yrittää vielä kerran elvyttää toimittajan uraa markkinointiviestinnän parissa.

Ja keväällä 2019 tuon alkuperäisen ykköstoiveeni rinnalle oli kiilannut toinen ammatti, joka alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Kolmaskin toive ilmaantui – ja aloin miettiä myös työtä nuorten ja lasten parissa sosiaalialalla.

Yrittäjäksi ja opintoja alkuvuodesta 2021

Vuoden 2020 syksyllä irtisanouduin ja vaativa päivätyöni loppui jouluna. Lepäilin hetken ja aloin pikkuhiljaa käynnistää yritystoimintaa. Teen yhä toimittajan töitä ja myös töitä juoksuvalmentajana ja ulkotreenien parissa. Alkuvuodesta aloitin myös palautumisohjaajakoulutuksen (10 op) Päijät-Hämeen kesäyliopistossa ja valmentajan ammattitutkinnon tekemisen Suomen Urheiluopistossa.

Valmentajaopinnoista olin erityisen innoissani – nyt saisin vihdoin sen valmentajatittelin ja kehittyisin juoksuvalmentajana. Aika nopeasti huomasin, että opinnot sisältävät paljon tuttua, olenhan työskennellyt liikunta-alalla jo vuodesta 1999. Olen silti nauttinut opinnoista ja saatan ne kunnialla loppuun nyt tämän vuoden kuluessa. Silti fiilis jostain ihan uudesta ei jättänyt rauhaan.

Pääsykokeissa pitkästä aikaa

Tämän vuoden maaliskuussa sitten päätin, että nyt haen kouluun – opiskelemaan jotain, jossa en osaa mitään, jossa olisin täysin keltanokka. Koska tuo ykköstoiveeni ei ole yhteishaun piirissä, päätin yhteishaussa hakea kakkostoiveeseeni – ensihoitajalinjalle. Kolmeen ensimmäiseen vaihtoehtoon kirjoitin siis ensihoitajan linjan, neloseksi sosionomin.

Työkiireiltäni en ollut huomannut, että ykkösvaihtoehtoni Arcada järjestää oman pääsykokeensa ja suomenkieliset koulut omansa viikon erolla. Arcadassa oli myös fyysiset kokeet, enkä ollut käynyt salilla helmikuun lopun jälkeen, toki olin hieman jumppaillut kotona ja ulkona. Hupsis sentään! Matikkaa en ollut myöskään ehtinyt kerrata, joten menin tosiaan Arcadan kokeisiin fiiliksellä, että käyn nyt katsomassa meiningin, jotta ensi kerralla on sitten helpompi päästä sisään.

No yllätyksekseni ensimmäisen päivän osiot eli artikkelien työstö ja matemaattiset tehtävät menivätkin nappiin, ja jo samana iltana sähköpostissa odotti kutsu jatkoon eli seuraavan päivän kokeeseen. Toisena päivänä ohjelmassa olivat fyysinen koe (josta sain puristusvoimaharjoitusta lukuun ottamatta täydet pisteet) ja ryhmäkeskustelu. Päivän jälkeen olo oli ihan mahtava, vaikka en osannut yhtään sanoa, miten itselleni lopulta kävisi.

Sosionomilinjalle sisään todistuksella

Jo samalla viikolla selvisi, että olin päässyt todistuksella (joka on vuodelta kivi ja keppi) Arcadaan sosionomilinjalle. Ja viikonlopun jälkeen selvisi myös, että olen yksi 20:sta, joka aloittaa elokuun lopussa opiskelut ensihoitajaksi (ja sairaanhoitajaksi). Otin paikan vastaan, eikä ollut tarvetta mennä enää suomenkielisiin pääsykokeisiin. Sen sijaan pian pitää lähteä penaaliostoksille!

Tässä nyt ollaan, eikä pääkoppa vielä ihan sisäistä tapahtunutta kokonaan. Ykköstoiveeni on yhä myös olemassa, ja jo talvella ilmoittauduin pääsykokeisiin, jotka siirtyivät koronan vuoksi huhtikuulta elokuulle. Ajattelin, että vaikka ensihoitajan opinnot aloitankin, käyn vielä katsomassa tuonkin kortin. Ehtisin tehdä molemmat tutkinnot vielä ennen kuin täytän 50 (ja tähän hymiö). Oikeasti olen todella innoissani noista ensihoitajan opinnoista. Samalla toki muutos tuntuu jännittävältä, saan hypätä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oikeasti kylmään veteen. Ja voihan olla, että erittäin tiukka kakkoshaave onkin pian se ainoa ja oikea.

Huhti–toukokuussa tein tosi paljon töitä. Nyt kun työkiireet rauhoittuvat, panostan kesäkuun valmentajan näyttöihin, jotta saisin mahdollisimman paljon tehtyä alta pois sellaista, jota voin itsenäisesti tehdä. Kun ensihoitajan opinnot sitten elokuun lopussa alkavat, jatkan myös nykyisiä hommiani sen verran kuin on mahdollista. En tosin voi ottaa mitään vakituiseen aikaan olevaa, vaan vain hommia, joissa voin itse päättää aikatauluni lyhyelläkin varoitusajalla.

Mutta kylläpä vain tuntuu hyvältä, kun on jotain ihan uutta, jota odottaa. Joka päivä koen pieniä onnen pilkahduksia siitä, että elämä tulee muuttumaan.

Taas.

Niin kuin monta kertaa aiemminkin.

Mikä vain on mahdollista!

Mahtavaa kesäkuuta sinulle,

Jenny