Ihminen kasvaa ja unelmat muuttuvat

Jos minulla ei olisi unelmia ja tavoitteita, kuihtuisin pois, huomasin sanovani tänään 17-vuotiaalle tyttärelleni, kun tulin kotiin hikisissä treenikamoissa ohjaamasta sisäpyöräilyä, hyppäsin suihkuun ja seuraavaksi avasin jääkaapin. En ollut edes ymmärtänyt ajattelevani noin, mutta näköjään, koska kerran suustani tuollaiset sanat pääsivät. Ihminen kasvaa ja unelmat muuttuvat. Tuota asiaa sen sijaan olen puntaroinut jo pitkän aikaa, ja tullut siihen tulokseen, ettei siinä ole mitään väärää.

Oli aika, kun ei ollut aikaa unelmoida. Oli aika, kun elämäntilanne oli niin stressaava, että unelmoimisen sijaan mietin, miten selviydyn päivästä. Oli aika, kun unelmia vain ei ollut, tai ehkä ne olivat kaiken aikaa, mutta olin lakaissut ne syrjään odottelemaan parempia aikoja. Oli aika, jolloin unelmat olivat luonteeltaan tavallisia ja liittyivät materialistisiin asioihin, kuten pyykinpesukoneeseen ja kotiin, joka tuntuisi kodilta. Oli aika, kun unelma oli, mutta yritin järkipuheella perustella itse itselleni, miksi unelmani ei olisi mahdollinen. Mutta nyt elämä on jo pitkään ollut perustasaista suruineen ja iloineen, arki soljuu vaivatta eteenpäin, pääosin olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan kokea ja minulla on ihan hemmetisti unelmia. Ja olo, että en halua hukata sekuntiakaan, koska unelmat ja tavoitteet. Ne saavat ihmiset hehkumaan.

Ihminen kasvaa ja unelmat muuttuvat. Se on luonnollista. Kuva: Timo Turkka.

Kohti tavoitetta ja sen yli

Olen aina ollut sitä sorttia, että kun saan jotain päähäni, eikä ajatus jätä rauhaan, teen kaikkeni, jotta saavutan tavoitteeni. Näin on käynyt esimerkiksi liikunnanohjaajan ja toimittajan ammattien kanssa, joita olen saanut tehdä 20 ja 15 vuotta. Kumpikin noista ammateista oli ensin ajatus, josta syntyi unelma ja josta pian tuli tavoite. Olin vain päättänyt, että niistä tulee arkeani, ja tein paljon töitä sen eteen, että ne toteutuivat. Halusin niitä asioita niin kovasti, etten nähnyt esteitä. Olin täysin varma siitä, että löydän kyllä keinot saavuttaa tavoitteeni. Muistan, kun aloittelevana toimittajana kiertelin toimituksia lehtinäytteideni kanssa. En suinkaan edes ymmärtänyt hävetä, vaikka juttuja ei ensin ollut mapissa monta. Tein ihan hirveästi töitä, mikä kannatti ja pian oli jalkaa oven jos toisen välissä. Myös liikunnanohjaajana aloitin samalla tavalla: ensin menin ruotsinkieliseen urheiluopistoon, enkä välittänyt edes siitä, että koulumatkoihin kului päivässä 3 tuntia. Lisäksi rysäytin heti viikkoon hirveän määrän ohjaustunteja saleilla ympäri pääkaupunkiseutua, mikä toki kehitti ohjaustaitojani nopeasti, mutta huh, kävi kyllä työstä reissata niihin ilman autoa.

Olen saanut tehdä puolet elämästäni duuneja, joita olen todella halunnut tehdä. On ollut mielettömän hienoa voida sanoa pari vuosikymmentä, että #ilovemyjob(s). Mutta ihminen muuttuu, ja niin muuttuvat haaveetkin. Jos homma ei jätä rauhaan, ei jää paljon vaihtoehtoja. Silloin on jyrättävä kohti sitä mitä haluaa nykytilanteesta huolimatta. Enkä puhu pelkästään työasioista, vaan koko kokonaisuudesta. Elämästä. Arjesta. Siitä, miksi olemme täällä.

Ihminen kasvaa ja unelmat muuttuvat

Toisaalta on ollut helpottavaa nähdä oma kasvu, se, joka kaipaa jotain uutta. Vaikka uusiutuminen ja uudet asiat tarkoittavat aina sitä, että joitain ovia on suljettava, olisi pelottavaa vain olla ja porskuttaa samaa läpi vuosikymmenten. Ihmisen arvot muuttuvat, ja asioiden merkitykset ihmiselle muuttuvat. Jos raha on joskus motivoinut tekemään jotain ja tavoittelemaan jotain ulkoisesti hienompaa, en voisi koskaan enää ajatella tekeväni töitä vain rahasta. Tarvitsen syvemmän merkityksen, joka pitää intohimon liekkiä yllä. Muuten näivetyn. Ja kun intohimo alkaa hiipua, tietää, että on aika tehdä jatkaa matkaa eteenpäin. Mutta sellaista se on elämä.

Ajattelen myös, ettei pidä tyytyä, vaikka toki nykytilannetta pitää arvostaa. Juttelin juuri ystäväni kanssa, jolla ei ole koskaan oikein ollut mitään tavoitteita. Tai oli, mutta se juna on mennyt jo vuosia sitten. Sen jälkeen hän ei ole löytänyt mitään, mille palaa. Työasioista ja harrastuksista hän ajattelee, että ne nyt vain ovat, kun ei ole muutakaan ja töissä käydään, että saadaan rahaa ja liikuntaa harrastetaan siksi, että pysytään terveempinä. Ihan hyvät tavoitteet toki nekin, mutta kuten tänään tyttärelleni sanoin, kuihtuisin pois, jos ei olisi unelmia ja tavoitteita.

Uskon ihmeisiin ja maailmankaikkeuden voimaan

Jos johonkin tässä maailmassa uskon, uskon siihen, että lähes kaikki on mahdollista. Mikään ei ole mahdotonta niin kauan, kun mikään ei ole varmaa. Vaikka voisi olla vain minimaalinen mahdollisuus onnistua, kannattaa yrittää. Jos ei koskaan tee mitään toisin, ei tule uusia lopputuloksia. Jos ei uskalla tarttua haaveisiinsa ja tee töitä tavoitteidensa eteen, ei ainakaan voi niitä saavuttaa. Pitää olla rohkea! Mennä kohti, vaikka pelottaa.

Uskon myös ihmeisiin ja maailmankaikkeuden voimaan. Pyydän usein merkkiä maailmankaikkeudelta, olenko oikealla polulla. Pyydän usein jotain tiettyä asiaa, selkeää merkkiä. Tänään lauleskelin ääneen, kuuntelin musiikkia kuulokkeilla ja kävelin töihin ja ajattelin yhtä tapahtuvaa asiaa. Pyysin, että se sujuisi hyvin ja olisi parasta, mitä itselleni voisi tapahtua. Pyysin, että jos se on se, mitä kohti minä saan mennä, voinko saada nähdä erään tietyn asian ennen kuin olen töissä.

Kävelin 100 metriä eteenpäin ja siellä the merkki oli, mutta yhden sijaan niitä oli neljä!

Maailmankaikkeus on hauska kaveri. Kaikki ON mahdollista.

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

Lue lisää ja laita jakoon: 

Lisää rakkautta maailmaan, aloita heti

Juoksutaukoa? Näin pääset alkuun!

Jalkapöytä murtunut – ultralta telakalle