Uuteen nousuun – viides kirjani ilmestyy 4.1.2019

Tässä se on, 4.1.2019 ilmestyvä uusin kirjalapseni Uuteen nousuun. Tämä on ollut kaikista vaativin projekti tähän mennessä, koska kyseessä on ”oikea” kirja pelkkien haastattelujen tai ajatelmien sijaan, joita aiemmissa neljässä tekeleessäni (minusta tekele-sana on jotenkin suloinen eikä ollenkaan halveksiva) on ollut.

Mutta niin se vain tämäkin kirja on varttia vaille valmis ja syntyi kovan, mutta hyväntuulisen puristuksen siivittämänä. Prosessissa mentiin ihan normi kaavaa, joka on läsnä kirjanteossa ollut ennenkin: vitsi tää on hyvä, vitsi tää on paskaa, voi juma, valmistuuko tämä ikinä, ostaako tätä kukaan muu kuin mun äiti ja ystäväni Laura S., vitsi, oonko oikeesti kirjoittanut noin viisaita, lukeekohan tätä kukaan, kyllä tästä hyvä tulee ellei loistava, toivottavasti tää löytää lukijansa. 

Uuteen nousuun -kirjani valokuvat on ottanut Hanne Manelius ja kirjan graafikko on Laura Yli-Kahri.

Kirja, jonka itse olisin halunnut lukea

Kirjoitin, editoin, kirjoitin, editoin. Ensin materiaalia oli hirveästi, mutta aluksi karsin itse ja lopun tiivistyksen hoitaa kustannustoimittajani Iiro. Nyt alan jo uskoa, että hyvä siitä tulee. Se on sellainen kirja, jonka olisin itse toivonut lukevani jojotteluvuosieni aikana ja jopa silloin vielä aiemmin, kun en ollut näin sinut itseni kanssa kuin nykyään. Sinä aikana siis, kun vielä etsin itseäni enkä osannut nähdä hyviä puoliani ja itseni rakastaminen oli vain hyvin kaukainen ajatus.

Painonpudotus ja painonhallinta kirjassa on vahvasti yhtenä punaisena lankana, mutta se ei suinkaan ole kirjan ainoa sanoma tai teema. Toivon, että Uuteen nousuun herättelee ajattelemaan eri tavalla omasta arjesta, omasta itsestä ja auttaa ymmärtämään tätä: Jos haluat muuttaa elämässäsi jotain, tee se rakkaudesta ja arvostuksesta itseäsi kohtaa, älä inhosta tai tyytymättömyydestä. Minun lisäkseni kirjassa ajatuksiaan hyvinvoinnista jakavat muun muassa ultrajuoksijat Anni ja Mikko Liukka sekä Endorfiinikoukussa-blogia pitävä Elina.

Aina jotenkin jännittää laittaa hengentekosiaan julkiseen jakoon ja varsinkin, kun päivätöideni vuoksi en pääse kirjaa pakoon edes työpaikalla. Siksi erityisesti minua lämmitti se, kun eräs miespuolinen kollega totesi kirjan mallisivuja luettuaan herättyään itsekin ajattelemaan omaa hyvinvointiaan. Eli kirja sopii luettavaksi siis sukupuolesta huolimatta.

Ei sittenkään viimeinen?

Vannoin ja vakuutin kirjanteon lomassa, että tämä on sitten viimeinen tietokirjani tai selfhelppini ja jos enää puhunkaan koskaan minkäänlaisen kirjan kirjoittamisesta, niin minua saa lyödä karttakepillä sormille. Muutama taho sitten kirkkain silmin vakuutti, että on kuullut tuon lauseen suustani ennenkin, ensimmäisen kerran vuonna 2012, eikä usko minua lainkaan. Ja sitten yhtäkkiä mieleeni tupsahti jostain aivojeni muistilokeroista romaani. Luulinhan aina kirjoittavani romaanin, mutta toisin kävi. Minusta tuli selfhelpin Laila Hietamies tai joku vastaava ahkera kirjailija, ja kirjaa pukkasi jos ei joka vuosi, niin joka toinen.

Muutaman viikon makustelin romaaniajatusta ja sitten huomasin, että olinhan jo pitkin syksyä kirjoittanut kännykkääni muistiin erinäisiä lauseita. Sitten muistin, että hitto vie, vanhalla koneella on pakko olla jotain aiemmin kirjoittamaani matskuakin vielä olemassa. Onneksi en ollut heittänyt vanhaa laitetta vielä menemään ja sehän käynnistyi kuin unelma. Kone oli täynnä tavaraa, seitsemän vuoden aikana kirjoittamiani lehtijuttuja oli satoja. Etsiskelin oikeaa tiedostoa vaikka millä hakusanoilla, kunnes muistin: bestseller.doc.

Hahaha. Ai että ihan bestseller.doc.

Niin tässä taitaa käydä, että pikkuhiljaa, kun vain jaksan, ehdin ja haluan, alan työstää tuota mukaansatempaavaa, mutta ei kovin kepeää romaania. Suurin osa hahmoista on jo olemassa. Olemassa on muutama luku. On kuitenkin hyvä, etten koskaan saanut kirjan kirjoittamista käyntiin tuota alkua enempää, sillä en olisi ollut näin valmis kirjoittamaan siitä, mistä kirjoitan. Se, että osaa alkaa tarkastella elämäänsä kauempaa, vaatii ihan oikeasti aikaa. Faktan ja fiktion sekoittaminen tulee olemaan hauskaa ja suloista. Vielä kun saisi kaiken upeasti paperille.

Mutta palatakseni tuohon viidenteen opukseeni. Uuteen nousuun tosiaan ilmestyy heti tammikuun alussa 4.1. ja saan sille varmaankin noin kuukautta aiemmin ennakkotilauskoodin, jonka jaan sitten täällä blogissani ja IG:n puolella. Ennakkotilaajathan saavat kirjan sitten ensimmäisten joukossa (joskus jopa aiemmin kuin itse kirjailija :D).

Ihanaa torstaita! Olkoon se toivoa täynnä meillä kaikilla!

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

Lue lisää ja laita jakoon: 

Lisää rakkautta maailmaan, aloita heti

Juoksutaukoa? Näin pääset alkuun!

Jalkapöytä murtunut – ultralta telakalle