KIITOS

KIITOS

Tämän tekstin naputtelin lauantaina tajunnanvirtana Instagramin stooreihin. Koska ne ovat nähtävissä vain 24 tuntia, kirjaan tämän tännekin, niin itselleni kuin sinulle.

Kiitos maailmankaikkeudelle jo kahdesta hyvin nukutusta yöstä huonon unijaksin jälkeen. Kiitos auringosta, aamukahvista, alehintaan nettikaupasta ostetuista Vanseista. Kiitos perheestä, leuanvetotangosta, toimivista jaloista. Kiitos siitä, että sain herätä turvassa omassa sängyssäni. Kiitos myös hetkistä, kun olen ollut peloissani ja stressaantunut aikaisemmassa elämässäni. Kiitos rohkeudesta ja voimasta, joka aina sillä hädän hetkellä on jostain ylleni laskeutunut.

Kiitos onnistumisista, kiitos vastoinkäymisistä. Kiitos siitä, että toiveeni ovat toteutuneet ja että toiveeni eivät ole toteutuneet. Kiitos ihmisistä, jotka peilaavat pelkojaan minuun ja kiitos ymmärryksestä, että minun ei tarvitse ottaa vastuuta toisen ihmisen tunteista.

Kiitos jääkaapista, jossa on muutakin kuin valo. Kiitos vessapaperista ja työpaikasta, kiitos somesta ja teistä kaikista. Kiitos omasta henkisestä kasvustani, kiitos siitä, että muiden elämään keskittymisen sijaan ymmärsin aikanaan keskittyä omaani.

Kiitos sohvalla istuvan 9-vuotiaan varpaista olkapäälläni, kiitos matosta, jolla itse istun lattialla, kiitos meditaatiosta, jota en ole tehnyt kuukausiin.

Kiitos kurapuvussaan lattialla kiemurtelevista taaperoista, raivokkaista teini-ikäisistä, ärsyttävistä ihmisistä, kiitos minua satuttaneista ihmisistä, jotka pettivät luottamukseni kymmeniä kertoja. Te kaikki olette opettaneet minulle enemmän kuin itse koskaan olisin ymmärtänyt oppia.

Kiitos luennoista ja juoksukouluista, joita saan pitää. Kiitos kesämekoista, jotka kaapissani roikkuvat, kiitos Suomen saaristosta, metsistä ja merenrannoista. Kiitos kropastani, joka toimii. Kiitos kaikista vaivoista ja sairauksista, jotka ovat opettaneet itseni arvostamaan jokaista hengenvetoa, jonka saan ottaa.

Kiitos itselleni, että ymmärrän näin paljon kuin ymmärrän. Kiitos siitäkin, mitä en vielä ymmärrä. Kiitos itselleni, että opin rakastamaan itsessäni tätä kaikkea: keskeneräisyyttäni, arpiani, rosojani. Sitä ihmistä, joka joskus luuli, ettei jaksa selvitä. Kiitos jokapäiväisestä myötätunnosta ja rakkaudesta itseäni kohtaan.

Huh! Siinä se oli, ja tuli muutamassa minuutissa jostain mielen sopukoista!

Melkein tekisi mieli sanoa amen tuon litanian perään, mutta jätetään se nyt sanomatta.

Voimakasta viikkoa sinulle!

Jenny

SYDÄN on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös nämä: 

Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä

Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *