Avainsana: kiitollisuus

KIITOS

KIITOS

Tämän tekstin naputtelin lauantaina tajunnanvirtana Instagramin stooreihin. Koska ne ovat nähtävissä vain 24 tuntia, kirjaan tämän tännekin, niin itselleni kuin sinulle. Kiitos maailmankaikkeudelle jo kahdesta hyvin nukutusta yöstä huonon unijaksin jälkeen. Kiitos auringosta, aamukahvista, alehintaan nettikaupasta ostetuista Vanseista. Kiitos perheestä, leuanvetotangosta, toimivista jaloista. Kiitos siitä, 

Toisina aamuina herää ja ymmärtää, että elämä on lahja

Toisina aamuina herää ja ymmärtää, että elämä on lahja

Toisina aamuina sitä vain herää (ihan kirjaimellisestikin) ja tajuaa, miten onnekas on, että saa olla olemassa, että elämä on lahja. Tänään oli sellainen aamu, kun heräsin ennen puolta kuutta ja kuulin, kun mösjöö jo keitteli kahvia, jonka olin ladannut edellisiltana valmiiksi. Ei haitannut hieman kevyesti 

Entinen tylsyys on nykyään parasta ikinä

Entinen tylsyys on nykyään parasta ikinä

Entinen tylsyys on nykyään parasta ikinä. Mietin tässä eräänä päivänä taas sitä, että olisipa ihmisellä tämä nelikymppisen viisaus jo kakskymppisenä tai mieluiten heti syntyessään. Miten paljon sitä onkaan itse muuttunut näinä vuosikymmeninä, osittain läpikäytyjen elämäntapahtumien ja erilaisten kokemusten koulimana, osin pakosta ja osin omasta halustakin. Osin myös siksi, että on halunnut ymmärtää paremmin, on halunnut oppia hyväksymään kokemiaan asioita ja on halunnut voida parhaalla mahdollisella tavalla.

Ennen tylsyyttä, nyt parasta ikinä

En voi esimerkiksi olla miettimättä sitä, miten joskus ennen raskaalta tai tylsältä arkiselta asialta tuntunut tilanne antaa nykyään enemmän iloa kuin mikään maallinen mammona tai jännittävä tapahtuma. Eilen, kun pienessä tihkusateessa kävelin metroasemalta kohti koulua kolmasluokkalaistani vastaan tai illalla kävin ruokakaupassa 18-vuotiaani kanssa, olin pakahtua ilosta ja rakkaudesta arkea kohtaan. Jälkimmäinen keissi tosin vaihtui pian ärsytykseen ja puolen päivän mykkäkouluun kummankin puolelta ja muutamaan lauseeseen, jonka kumpikin meistä olisi voinut jättää sanomatta, mutta sellaista tämä arki lasten ja vanhempien kanssa on, ei ainaista ruusunpunaa. Ei varsinkaan niiden aikuistuvien lasten kanssa, mutta pääasia näissä ristiriidoissa on se, että osataan pyytää ja antaa anteeksi. Hah, ei ole helppoa olla juuri ajokortin saanut nuori aikuinen eikä hänen vanhempansa, jolta odotetaan neuvoja, mutta ei kuitenkaan joka tilanteessa.

Arki – ihmisen parasta aikaa.

Eri valo

Mutta jälkikäteen katsottuna kaikki arkiset, usein turhaankin stressanneet tapahtumat näyttäytyvät ihan eri valossa. Kylppärin lattialla hiekkaisessa kurapuvussa makaavaa taaperoa muistelee lämmöllä, samoin kuin Prisman käyriä kurkkuja vesilammikossa, jonne koko ostoskassin sisältö on levinnyt kassin kahvojen revettyä eräänä lokakuisena pimeänä iltana vuosia sitten. Samoin ilolla muistelee työhommat keskeyttänyttä seiskaluokkalaista, joka innosta puhkuen halusi kertoa päivästään. Miten sitä on saattanutkaan salaa häiriintyä moisesta, kun nyt se, että lapset haluavat kertoa asioita, on parasta ikinä, vaikka sitten kesken työnteon? Huvittuneena miettii myös rikkimennyttä pyykkikonetta, unohtunutta vanhempainiltaa, mustiksi kärventyneitä kalapuikkoja ja kaikkia niitä ruokapöydälle kaatuneita maitolasillisia.

Arkea.

Ja toteaa, ettei olisi tarvinnut huokailla niin paljon.

Jos siis en ole aina osannut nauttia arjesta, vaan olen kasvanut nauttimaan siitä yhdessä sen edetessä, niin tuntuu, että nyt (ja onneksi jo vuosia) olen ottanut siitä kaiken irti. Joskus tekisi mieli antaa itselle luunappi siitä, ettei aina ole osannut arvostaa kaikkea sitä, mitä ympärillä on 24/7. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös!

Mahtavaa arkipäivää!

 

Tyytyväinen ihminen haluaa omaa arkeaan

Tyytyväinen ihminen haluaa omaa arkeaan

Arki on vähän niin kuin avioliitto tai jokin muu ihmissuhde. Joka päivä tai ainakin viikko kannattaa päättää, että haluan tätä omaa arkeani itseni kanssa. Jotta voi olla tyytyväinen, omaa arkea on haluttava. Tyytyväinen ihminen haluaa omaa arkeaan. Tällaisia mietin, kun huomasin, että alppimatkan jälkeen olen 

Tavallinen maanantai – parasta koskaan

Tavallinen maanantai – parasta koskaan

Maanantai on uusi mahdollisuus ja yksi seitsemästä lempipäivästäni. Tavallinen maanantai – parasta koskaan. Niinpä heräsin tähänkin maanantaihin kiitollisena siitä, että saan elää tavallista arkea. Saan jälleen yhden yön jälkeen avata silmäni tavallisena maanantaina. Elämä on ihmeellinen lahja. Milloin vain voi tapahtua mitä vain. Kun arki 

Kiitollisuutta voi opetella – ja siitä voi tulla elämäntapa

Kiitollisuutta voi opetella – ja siitä voi tulla elämäntapa

Kiitollisuutta voi opetella – ja siitä voi tulla elämäntapa. Olen useita päiviä vellonnut suorastaan ällösöpössä kiitollisuuden ja iloisuuden aallokossa. Olen herännyt aamuisin kiitollisena siitä, että sain avata silmäni ja herätä. Sunnuntaiaamuna tepastelin pitkin kämppää ja huokailin onnesta. Ihana, että olen saanut asua tässä asunnossa pian neljä vuotta ja ihanaa, että saan asua tässä yhä. Kiitin astianpesukoneesta, pyykinpesukoneesta, kylppärin lattialämmityksestä, isoista ikkunoista, tavallista korkeammista huoneista ja ikkunoista näkyvistä puista, joista oli alkanut pukata silmuja.

Sitten mieleeni tuli se, että on helppoa olla kiitollinen, kun kaikki on hyvin.

Niinhän se on.

Vaikka nykyään yritän myös vaikeuksien hetkellä ajatella, että näin on nyt, tämäkin vielä – ehkä tämä haluaa kertoa minulle jotain, olen pystynyt useimmiten olemaan kiitollinen vaikeuksista, myös niistä isoista ja murskaavista, vasta pitkän ajan kuluttua tapahtuneesta. Vaikka monesti olen toivonut keveämpää elämää ja vähemmän vastoinkäymisiä, voin kirkkain silmin ja rehellisesti sanoa, että nykyään olen kiitollinen kaikesta. Myös niistä hetkistä, kun olen pelännyt kuollakseni, kun en ole jaksanut nousta sängystä, kun asiat ovat olleet iso musta möykky, joka on painanut tauotta rintakehään. Hetkistä, jolloin toisen ihmisen teot aiheuttivat sen, että ei ollut aina rahaa ruokaan ja vessapaperiin. Hetkistä, kun tunnuin lyhistyvän kaiken sen vastuun alle joka päälleni oli kaatunut, ilman, että olisin saanut valita. Hetkistä, kun kaikki oli sysipimeää ja pikimustaa, kuten kirjoitin Facebookiini joskus sen alkuaikoina vuonna 2008. Niistä ajoista on nyt niin kauan, että on helppoa olla kiitollinen siitä, mitä tuo kaikki itselleni on opettanut. Olen myös kiitollinen niistä hetkistä, kun olen rohkaissut etsiä jotain uutta ja jäänyt kakkoseksi. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja niin se vain on, että vastoinkäymiset, kriisit, surut ja epäonnistumiset muuttavat meitä ja opettavat eniten.

Luin joskus Emma Seppälän kirjasta, että  jos pystyisimme näkemään asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, kärsisimme itse asiassa positiivisuusvääristymästä, sillä 75 prosenttia elämästämme sujuu suhteellisen hyvin. Hyvin siis menee, mutta menkööt.

Mutta huomaammeko me kaikki ne hyvät asiat, joita tapahtuu kaiken aikaa? Vai annammeko vallan niille ei toivotuille, jotka sujuivat eri tavalla kuin haluisimme? Stressaammeko, murehdimmeko, olemmeko huolissamme, kiinnitymmekö negistelyyn sen sijaan, että ottaisimme elämän vastaan sellaisena kuin se on ja nauttisimme todella niistä hyvistä asioista?

Itse olen mielestäni aika hyvä kiinnittämään huomion positiiviseen, vaikka toki kaikki tunteet kuuluvat elämään. Joka päivä pystyn olemaan myös kiitollinen jostakin – joka auttaa myös siinä hyvän huomaamisessa omassa elämässä. Se ei ole valitettavasti tullut minulle hopeatarjottimella, vaan juurikin kokemieni vaikeuksien kautta. Olen joutunut harjoittelemaan kiitollisuutta, olemaan kiitollinen tietoisesti, kunnes siitä on tullut tapa. Kiitollisuus on vähän kuin elämänasenne. Kun se loksahtaa kohdalleen, se on helppoa.

Mistä sinä olet ollut kiitollinen tänään?

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

Kadehtiminen saa olon huonommaksi

Myönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensi askelia

Nuuksiossa polkujuoksemassa – 50 km ja 3 300 nousumetriä alppijengin kanssa

Juoksun ja punttitreenin yhdistelmä toimii tällä hetkellä

 

 

 

Arki – sata syytä olla kiitollinen

Arki – sata syytä olla kiitollinen

Herätä aamulla omasta sängystä 8 tunnin hyvien yöunien jälkeen virkeänä ilman herätyskelloa. Kiittää, että sai taas avata silmänsä, turvassa. Kysyä hiljaa mielessään, mitähän mahtavaa tänäänkin voi tapahtua. Juoda aamukahvi puolison kanssa, tehdä aamutoimet ja lähteä juoksemaan ystävän kanssa. Pystyä juoksemaan kahdensadan metrin vetoja niin kovaa, 

Kiitos, että oot aina noin positiivinen

Kiitos, että oot aina noin positiivinen

Saan monta kertaa viikossa Instagramissa viestejä, että kiitos, että aina oot noin positiivinen. Moni myös kertoo opetelleensa virtuaaliavullani näkemään enemmän niitä pieniä arjen iloja ja olevansa nykyään positiivisempi ja iloisempi. Ja sehän nyt on ihan mahtavaa! Mutta toki voin kertoa, etten aina ole näin positiivinen, vaan minullakin 

Hyvään päivään riittää (useimmiten) se, kun saan aamulla avata silmäni

Hyvään päivään riittää (useimmiten) se, kun saan aamulla avata silmäni

Eilen aamulla kun heräsin, tunsin syvää kiitollisuutta. Olin kiitollinen perjantain treeneistä, työpäivästä ja kaikista mahdollisuuksista, joita elämä tarjoaa. Kiitollinen perheestäni, bussilipusta, auringosta ja kylppärin lattialämmityksestä. Samalla olin kiitollinen myös kaikista vaikeuksista: siitä, etten luovuttanut edes niinä pimeimpinä hetkinä, olin kiitollinen rahaongelmista, jotka opettivat, ettei mikään arkinenkaan asia ole itsestäänselvyys, kiitollinen siitä, että sain kasvattaa vanhimmat tyttäreni yksin (toki mösjöön avustaessa parhaansa mukaan myöhemmin). Kiitollinen loppuun palamisesta, jopa niistä hetkistä, kun aikanaan odotin vain, että tulee ilta, saan painaa pään tyynyyn ja pääsen pois hetkeksi kaikesta. Kiitollinen siitä, että jaksoin hokea kaikki järjestyy -mantraa niin monta vuotta, ainakin 8, enkä vieläkään ole sitä hylännyt. Kiitollinen ennen kaikkea siitä, että olen aina lopulta valinnut oman hyvinvointini ja halunnut voida paremmin, vaikka välillä valinnan tekeminen on vienyt kuukausia tai jopa useamman vuoden. Nykyään hyvään päivään riittää jo se, kun saan avata aamulla silmäni.

Näin sanoin tammikuun Fit-lehden haastattelussa.

Kiitollisuus on arkeni perusvire

Eilen ymmärsin myös, että kiitollisuus arjen perusvireenä oli palannut stressaavamman ja huonosti nukutun jakson jälkeen. Oivalsin, että kiitollisuus on arkeni perusvire niin kauan, kun pidän itsestäni ja hyvinvoinnistani huolta. Jos ihminen voi huonosti tai on kovin stressaantunut, on vaikeampaa olla kiitollinen. Totta kai kiitollisuuden tunne on niin vahva, ettei se katoa edes stressaavina ajanjaksoina, mutta ei se niin voimakas ole kuin silloin, kun olen ottanut vastuuta hyvinvoinnistani ja toistan arjessani asioita, jotka auttavat minua voimaan hyvin. Vaikeaa on olla kiitollinen vaikeuksien aikana. Itselläkin kesti vuosia, ennen kuin saatoin katsoa taaksepäin ja ymmärsin, että olen kiitollinen ihan kaikesta, vaikka suurta osaa tietyistä asioista en koskaan halua kokea uudestaan.

Liian hektinen arki pienentää kiitollisuuden tunnetta

Vaikka pyrin elämässäni jatkuvasti vaalimaan peruna kerrallaan -asennetta ja sitä, että näin on nyt, sitten taas toisin, huomaan, että se, kun tapahtuu liikaa ja arki on liian aikataulutettua, saa se kiitollisuuden tunteen laimenemaan. Toki kaikki tunteet kuuluvat arkeen, ja välillä on ihan rehdisti hyvä tunnustaa, että nytpäs vatuttaa. Mutta parhaiten voin silloin, kun arjessa on kaikkea sopivasti, mutta ei ihan överisti. Kuten olen ennenkin sanonut, olen kuin taapero, joka tarvitsee tietyt rutiinit: riittävästi unta, aikaisen nukkumaanmenon, säännöllistä urheilua ja raitista ulkoilmaa, vain olemista yksin ja olemista perheeni ja ystävieni kanssa. Itselleni on myös tärkeää se, että syön riittävästi, monipuolisesti ja säännöllisesti. Nautin rutiineista, ne eivät ole itselleni mitään pakkopullaa. Tärkeintä onkin tunnistaa se, mikä itsen saa voimaan hyvin.

Mikä saa sinut voimaan hyvin?

Uskon, että osittain saan kiittää menneitä vaikeuksia, että tunnen itseni niin hyvin. Kun aikanaan halusin voida paremmin, oli pakko alkaa miettiä, kuka olen, mitä haluan ja mitä tunnen. Uskon, ettei noiden kolmen asian analysoiminen ei tekisi pahaa kenellekään. Aika usein ihminen kun on sellainen, että vain porskuttaa menemään miettimättä sen enempää sitä, mikä itselle on tärkeää ja mitä omassa elämässä haluaa kokea. Myöskään niitä vaikeita tunteita ei kannata pelätä, sillä niilläkin on aina jokin viesti. Oma liian pitkään jatkunut kiirejaksonikin kaikkine, myös negatiivisine tunteineen, muistutti itseäni perusasioiden tärkeydestä ja siitä, että voidakseni hyvin, minun pitää kunnioittaa arjen perusasioita, kuten syömistä, nukkumista, liikkumista ja niiden tärkeiden ihmisten läsnäoloa. Jos minä en kunnioita niitä omassa arjessani, kuka sitten? Minä voin vaikuttaa omaan elämääni, joku muu omaan elämäänsä.

Me mietimme usein sitä, mikä saa toiset voimaan hyvin, mitä voimme tehdä, jotta jollain muulla olisi parempi olla. Mutta milloin sinä viimeksi mietit sitä, mikä saa sinut voimaan hyvin? Milloin viimeksi edes fiilistelit sitä, mitä tunnet ja mitä haluat?

Ne ovat ainakin tunnustelun arvoisia asioita. Lämmin suositus.

Ihanaa sunnuntaita!

Jenny

TERVETULOA INSTAGRAMIIN 

TERVETULOA FACEBOOKIIN

Lue ja laita hyvä kiertämään:

Minusta tulee juoksuohjaaja

Matka Alpeille on alkanut – Tour du Mont Blanc 150 km

Työmatkajuoksun plussat ja miinukset

Elämänmuutos vie aikaa ja vaatii toistoa – mutta yhtäkkiä huomaa, että kaksi vuotta on kulunut

Uuteen nousuun – löydä energisempi elämä -kirjani on ilmestynyt

Vuoden 2018 juoksutavoitteet menivät aikalailla persiilleen

Kiitollisuus ei loppunutkaan

Kiitollisuus ei loppunutkaan

Aikanaan pelkäsin lakkaavani olemasta kiitollinen sitten, kun asiat olivat riittävän pitkään olleet taas hyvin ja tasapaksusti. Aikanaan pelkäsin, että tottuisin taas leppoisaan elämään, turtuisin keskiluokkaiseen hyvään ja lakkaisin kunnioittamasta tavallista, lonkeronharmaata arkipäivää. Ehkä alkaisin valittaa turhasta? Tulisiko kaiken jälkeen sittenkin elämänvaihe, jossa kiinnittäisin huomioni enemmän