Toisina aamuina herää ja ymmärtää, että elämä on lahja

Toisina aamuina herää ja ymmärtää, että elämä on lahja

Toisina aamuina sitä vain herää (ihan kirjaimellisestikin) ja tajuaa, miten onnekas on, että saa olla olemassa, että elämä on lahja. Tänään oli sellainen aamu, kun heräsin ennen puolta kuutta ja kuulin, kun mösjöö jo keitteli kahvia, jonka olin ladannut edellisiltana valmiiksi. Ei haitannut hieman kevyesti nukuttu yö, koska nuhainen 9-vuotias oli kömpinyt väliimme ja pienet uniset jalat (tai eivät enää niin kovin pienetkään) löytyivät pitkin yötä itseni päältä. Ensimmäinen ajatus silmäni avattua oli, että ihanaa, että taas on uusi päivä edessä, vaikka en edes heti muistanut, että on perjantai ja työpäivän jälkeen edessä on ihan kokonaan vapaa viikonloppu.

Onnellisuus koostuu pienistä asioista

Onnellisuuteen ei tarvita paljoa. Tai sanotaan mieluummin näin, että se on jo paljon, kun saa herätä omassa rauhassa, saa tuntea olonsa turvalliseksi, aamukahvi odottaa, hanasta tulee vettä ja on varaa ostaa vessapaperia ja bussilippu. Elämä on maagista.

Voi entistä minua

Hieman huvittuneena mietin aikoja, kun en nähnyt niitä pieniä tavallisia asioita isoina, joita ne jo pitkään ovat mielestäni olleet. Sitä piti niin monia juttuja itsestäänselvyytenä eikä osannut arvostaa kaikkea tätä, mitä nykyään arvostan suuresti. Kyllä sitä on ollut sokea tai ehkä vain ymmärtämätön. Mutta onneksi elämä on auttanut itseäni tässä ja toisinaan kovakouraisestikin ravistellut, jotta näkisin kaiken tämän arjen maagisuuden ja merkittävyyden. Näen sen jollain tavalla jokaisessa päivässä.

Mutta kiitollinen voi olla myös entisestä itsestään ja omasta kasvusta. Itse asiassa tänään fiilistelin vielä lisää ja ymmärsin, että olen kiitollinen myös kaikista niistä tunteista, jotka elämässä nykyään vain harvoin ovat läsnä, jos ollenkaan: raivosta, epätoivosta, pettymyksestä, itsesäälistä, toivottomuudesta. Olen kiitolllinen itselleni että olen ottanut nekin tunteet vastaan ja oppinut niistä, antanut itseni kasvaa. Ilman noita tunteita tuskin ymmärtäisin niin paljon kuin nyt ymmärrän. Ja silti tuntuu, että olen vasta puolimatkassa.

Ihanaa perjantaita! Voi hyvin.

Jenny 

Sydän on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös nämä:

Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa

Neljä kuukautta elämäni kolmanteen ultramatkaan

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *