Apukeinoja ankeuteen

Ankeuteen on keinonsa siihenkin. Viime päivinä olen tehnyt taas havaintoja:

Hetkelliseen ahdistukseen, ankeuteen ja epätoivoon auttaa liikunta. Ja metsä. Kirjoittaminen ja asioista puhuminen. Se, että tuntee, mitä todella tuntee, eikä yritä tukahduttaa, sitä mitä todella tuntee.

Kaikki tunteet kuuluvat arkeen, ja sitä aurinkoisintakin välillä vatuttaa. Vahvinkin taipuu joskus, vaikkei katkeaisikaan. Se on ihan ok.

Tilanne on, mikä on, eikä siitä stressaaminen auta. Jo etukäteen kannattaa pohtia, mistä keinoista itse saa apua silloin, kun stressi on huipussaan.

Näin on nyt, ja sitten taas toisin. Tämä on fakta. Sillä mikään ei kestä ikuisesti. Ei edes korona.

Ja vaikka välillä ottaa päähän ihan sikana, kannattaa silti laskea kymmeneen, ettei tule sanoneeksi jotain, mikä jälkikäteen kaduttaa.

Huonoja ja huonompia vaihtoehtoja

Koronaviruksen kanssa on vain huonoja ja huonompia vaihtoehtoja, kirjoitti Osmo Soininvaara blogissaan. Se ei lohduta yhtään ja siltä tuntuu itsestäkin. En voi olla miettimättä sitä, miten vaikeita ratkaisuja päättäjät joutuvat nyt tekemään. Asiat vaikuttavat niin moniin ihmisiin, eikä kenelläkään ole varmuutta mistään. Voidaan vain arvailla ja luoda ennusteita. Talous on kuralla, ihmisiä sairastuu vakavasti, ihmisiä kuolee, ihmisiä on työttömänä ja vaikka kuinka yrittää pysytellä aurinkoisella kadun puolella, välillä se on tämän epätietoisuuden kanssa vaikeaa.

Ihminen on huono kestämään epätietoisuutta.

Millainen kesästä tulee? Milloin lomautetut pääsevät töihin? Mistä potkut saaneet löytävät uudet työpaikat? Mitä tämä tarkoittaa koko maailman näkökulmasta? Milloin tuo pirun virus alkaa hiipua?

Olisipa kristallipallo. Olisipa joku deadline, mutta kun ei ole.

Nyt poikkeusoloja on jatkunut jo sen verran monta viikkoa, että moni tuntuu alkaneen väsyä tähän aika tavalla. Eikä ihme. Harvalla lienee nyt helppoa. Kaikilla ovat ne omat haasteensa, jotka toisten korviin saattavat kuulostaa vierailta. Tuntuu, että loppuuko tämä koskaan, vaikka takana on vain kuukauden verran poikkeusarkea.

Jos ei olis rasittavaa

Eräs ihana juoksukoululaiseni kirjoitti Instagramiinsa aamulla kera kauniin maisemakuvan, että olis kaunista, jos ei olis niin rasittavaa. Onneksi tähän rasittavuuteen ja ankeuteen tottuu, sellaisia me ihmiset vain ollaan.

Olisipa kristallipallo!

Mutta kun ei ole, täytyy vain jaksaa ja ajatella, että Näin on nyt, sitten taas toisin. Ankeuteen tulee stoppi tähänkin. Nyt vain täytyy käyttää niitä keinoja, jotka itseä auttavat. Tehdä kivoja asioita, sellaisia, jotka saa sydämen laulamaan. Lukea vähemmän uutisia. Miettiä, mikä itselle on tärkeää ja merkityksellistä.

Toivotaan, että se toisin tulee nopeammin kuin me edes huomaammekaan.

Voimaa!

Jenny

SYDÄN on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös nämä: 

Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä

Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä