Avainsana: oma elämä

Lapset lentävät pesästä – OP Nano Kotivakuutus on nuorelle helppo

Lapset lentävät pesästä – OP Nano Kotivakuutus on nuorelle helppo

Kaupallinen yhteistyö. OP Nano Kotivakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy. Lapset lentävät pesästä ja alkavat aikuistella – kotoa pois muuttamiseen liittyy niin paljon tunteita, että on hyvä, että edes kotivakuutuksen ottaminen on tehty helpoksi – suositus OP Nano Kotivakuutukselle. Loppuviikosta saan kotiimme kylään vanhimman tyttäreni (21), joka 

Fyysinen pysäytys – kirkkaammat ajatukset

Fyysinen pysäytys – kirkkaammat ajatukset

Elämä on ihmeellistä: Jalkapöydän murtuma on kirkastanut myös ajatuksia. Olen alkanut uskoa, että tämä pysäytys oli itselleni hyödyllinen ja vain tarpeellinen arkeni kannalta. Olen saanut viime päivinä paljon palautetta siitä, miten ihanan positiivisesti otan murtuneen jalkapöydän, juoksutauon, sen, että on vaikeaa ja hidasta kävellä tai että voin käyttää 

Jojottelusta pysyvään painonpudotukseen

Jojottelusta pysyvään painonpudotukseen

Pitkästä aikaa asiaa painonhallinnasta (viimeksi kirjoitin asiasta huhtikuussa). Kun kerroin joskus talvella paikallislehden haastattelussa pudottaneeni liki 20 kiloa elopainostani, sain muun muassa kommentin, että palataanpa asiaan muutaman vuoden päästä ja katsotaan, oletko vielä sittenkin normaalipainoinen. Vielä haastattelusta ei ole kulunut ihan muutamaa vuotta, mutta eipä ole paino noussutkaan, vaikka toki se on aina välillä jumittanut paikallaan. Tällä hetkellä en tosin edes tiedä tarkalleen, paljon painan, kesäkuun alussa vaaka näytti 67 kiloa. Lähtöpainoni elämänmuutokseni alussa oli parhaimmillaan 85-86 kiloa ja olen 173 cm pitkä. Kroppa saa yhä kiinteytyä, mutta se on asia, josta en ottanut elämänmuutokseni aikana stressiä enkä ota nytkään. Kaikki ajallaan ja pikkuhiljaa, se on ehkä se vähän ärsyttäväkin mottoni. Myös selluliittia löytyy, mutta so what?! Jojottelusta on mahdollista päästä pysyvään painonpudotukseen, kun tekee asiat eri tavoin kuin aiemmin.

Olen miettinyt paljon sitä, miten kuuden vuoden jojottelun jälkeen olen onnistunut pitämään painoni samassa jo kuitenkin vajaan vuoden, kun aiemmin tiputin kilot kolme kertaa tuon kuuden vuoden aikana joissain kuukausissa ja ne palasivat heti korkojen kera vain joissain kuukausissa takaisin. Itse asiassa kyse ei ole edes onnistumisesta, sillä tämä ei ole ollut lainkaan vaikeaa enkä ole edes ajatellut asiaa tai ponnistellut painonpudotuksen tai -hallinnan eteen. Tiedän myös sen, etten tule koskaan lihomaan tuota liki 20 kiloa takaisin, koska elämäntapani ovat niin erilaiset kuin aiemmin. Jojotteluvuosinani tämä ajatus ei ollut itsestäänselvyys, kuten nyt, mutta ymmärsin varmasti itsekin, ettei pysyvä painonpudotus ole mahdollinen, jos sen tekee liialla liikunnalla, rajoittamalla ruokavaliota, syömällä liian vähän tai jollain muulla epäterveellä keinolla.

Tässäpä tällä hetkellä. Eikä ole kiire mihinkään.

En ole näistä asioista kirjoittanut hetkeen, mutta saan näistä asioista jatkuvasti kyselyjä ja näitä myös pitämilläni painonhallintaluennoilla (seuraavaa suunnittelen elokuun loppuun) pyöritellään. Yritinkin nyt funtsia ja listata muutaman asian taas muistin virkistämiseksi, mitä tein tällä todellakin viimeisellä kerralla eri lailla kuin aiemman kuuden jojotteluvuoden aikana. Painonpudottaminen voi olla helppoa ja niin myös painonhallinta laihtumisen jälkeen, jos on tehnyt asiat oikeilla tavoilla eli hitaasti ja määrätietoisesti ja niitä huonompia elämäntapoja oikeasti muuttaen, ei pikadieeteillä, itsensä rääkkäämisellä tai itsensä kieltämisellä. Ja nyt tarkoitan ihmisiä, joilla ei ole sairauksia tai muita seikkoja, jotka vaikuttaisivat painonpudotukseen, kuten lääkitystä, masennusta tai muuta elämänkriisiä meneillään.

1 Painonpudotuksen ei tarvitse olla taistelua, kamppailua tai vaikeaa. Jos ajatus painonpudotuksesta, itsestä tai omasta kehosta on negatiivinen, ei lopputulos voi olla mitään kovin positiivista. Itse ajattelin kyllä aluksi myös kiloja, ja mietin, että vau, 20 kilon painonpudotus on kyllä jäätävä urakka. Aika pian kuitenkin huomasin, ettei kiloilla ollut merkitystä, vaan merkitystä oli ololla ja jaksamisella, jotka itselläni paranivat huomattavasti joitain kuukausia sen jälkeen, kun olin alkanut siistiä ruokavaliotani, aloin syödä säännöllisesti ja terveellisemmin. Kilot tippuivat pikku hiljaa ja nyt olen jo lähellä omaa aikuisikäni normaalia painoa.

2 Painonpudotus ei ole projekti, jolla on määräaika. Itse pudotin nuo vajaa parikymmentä kiloa reilussa vuodessa, mutta keho jatkaa yhä muokkautumista ja tiivistymistä. Kun painoa alkaa pudottaa, kyse ei voi olla pikakuureista tai dieeteistä, koska sellaisten jälkeenhän palataan elämäntavoissa siihen lähtötilanteeseen, mistä liikkeelle lähdettiin. Laihduttanut ei voi koskaan palata entisiin elämäntapoihinsa, mutta kun muutokselle antaa aikaa (vähintään vuoden), ei niihin tapoihin haluakaan palata. Uusista, paremmista ja terveellisimmistä tavoista on tullut rutiineja, joita noudattaa siksi, että niitä haluaa noudattaa ja niistä tulee hyvä olo, ei siksi, että olisi pakko tai siksi, että paino ei saisi nousta.

3 Painonpudottaja ei joudu luopumaan oikeastaan mistään, vaan saattaa saada hyvässä tapauksessa elämäänsä paljon lisää. Itse en elämänmuutokseni aikana kokenut joutuvani luopumaan mistään. En kieltänyt itseltäni mitään, koska itseni tuntien tiesin, ettei se ole hyvä väylä itselleni kulkea. Olen syönyt ja syön ihan kaikkea, mutta määrät ovat muuttuneet. Aloitin ihan vain sillä, että pienensin lautaskokoa ja otin silmämääräisesti puolet vähemmän ruokaa kuin aiemmin. Olin siis ollut valtavien annosten ystävä ja rakastin pizzaa, hampparia ja kermapastaa.

4 Painonpudottajan pitää olla kärsivällinen. Kun alkaa tehdä asioita toisin, jossain vaiheessa tuloksia alkaa näkyä. Itselläni kului lähes kolme kuukautta, että vaa’an viisari alkoi värähdellä enemmän. Kehoni kai tarvitsi vain aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan, itsekuria ei niinkään.

5 Rehellisyys itselle ja tilanteen hyväksyminen on tärkeää. Ei ole niinkään väliä sillä, miten tilanteeseen on joutunut, vaan sillä on väliä, mitä alkaa tehdä toisin (jos siis muutosta haluaa). Itse huomasin jojotteluvuosinani sen, miten helppo minun oli valehdella itselleni. Väitin kirkkain silmin, että tein kaikkeni painonpudotuksen eteen, silti toinen käteni oli samaan aikaan sipsipussissa ja toinen dippikulhossa. Itseään on myös helppo vakuuttaa siitä, että aloitan huomenna, viimeistään ensi maanantaina. Ne ovat päiviä, jotka eivät koskaan tule. Aloittaa voi nyt, tässä hetkessä. Ja jos ei halua aloittaa, sekin on ihan ok. Mutta sitten on turha miettiä muutosta jatkuvasti ja uskotella itselleen päivä toisensa jälkeen, että huomenna, huomenna tai ehkä sittenkin maanantaina. Sen sijaan voi ajatella, että nyt on näin ja teen asiat toisin, jos haluan, mutta joka tapauksessa lakkaan märehtimästä asiaa.

5 Mitä itse tein toisin ruokailujen suhteen? Aloin syödä säännöllisesti. Ensimmäisen puoli vuotta söin 6 kertaa vuorokaudessa, nykyään syön useimmiten 4 kertaa. Lisäsin joka aterialle jotain proteiinia (lihaa, kalaa, raejuustoa, rahkaa, juustoa, papuja, herneitä, siemeniä, katkarapuja, kananmunia tai mitä tahansa, mikä sisältää proteiinia, joka itselläni pitää nälkää hyvin). Aloin syödä paljon aiempaa enemmän kasviksia ja hedelmiä. Pienensin aiempia valtavia annoskokoja. Vatsa protestoi hetken, mutta tottui nopeasti pienempiin aterioihin enkä ollut missään vaiheessa nälkäinen. Aloin syödä hitaammin ja pureskella ruoan kunnolla, jolloin pääkoppakin tajusi, että alan olla kylläinen, en tarvitse lisää ruokaa. Olin järjestelmällisempi: tein ruokaan (ja liikuntaan) liittyviä päätöksiä ennakoiden, en vasta silloin, kun oli kiljuva nälkä. Syön yhä näin, mutta aiempaa harvemmin, useimmiten tuon 4 kertaa vuorokaudessa.

Missään välissä en ole laskenut kaloreita tai punninnut ruokia, koska tiesin, että jaksaisin tehdä sitä noin kolme päivää. Tiedän monia, jotka ovat päässeet toivomiinsa tuloksiin myös niin, mutta itse halusin tehdä tästä elämäntapamuutoksesta itselleni mahdollisimman helpon ja miellyttävän.

6 Miten liikuin? Aluksi liikuin noin 3 kertaa viikossa, nykyään liikun enemmän ja fiiliksen mukaan. Harrastan juoksua, joten juoksulenkkien pidentyessä ja treenien muuttuessa tavoitteellisemmiksi olen rehellisesti sanottuna syönyt huolettomammin mitä sattuu, aikalailla myös sokeria (lähes päivittäin) nyt kesällä. Nyt kun en voi toistaiseksi juosta, olen alkanut vähentää näkyvää sokeria ruokavaliosta ja herkuttelen sokerilla 1-2 kertaa viikossa. Tällä hetkellä välttelen myös valkoista vehnää, sillä haluan saada herkän vatsani parempaan kuntoon ja kiinnostaa testailla, mikä vaikutus vehnällä on vatsaani.

Olisi ihana, jos voisin kertoa jotain poppaskonsteja painonpudottamiseen, mutta sellaisia ei valitettavasti ole tarjolla. Painonpudotuksessa ja tavoitepainon pitämisessä on kyse pienistä asioista, aiempaa vähän paremmista valinnoista, kärsivällisyydestä, määrätietoisuudesta, uusien tapojen muuttumisesta rutiiniksi ajan kanssa (siis siinä vuodessa!) ja halusta muuttaa elämäntapoja pysyvästi. Ei ole laastareita, ei oikoteitä, ei pikaratkaisuja.

Tavoitetta, oli kyse sitten mistä tahansa, pitää haluta niin paljon, että on myös valmis sietämään epämukavia hetkiä ja tunteita. Elämäntapamuutos tuo väistämättä niitäkin pintaan, varsinkin, kun välillä tuntuu, ettei mitään tapahdu, mutta kun katsoo vanhoja kuvia, niin huomaa, että paljon on tapahtunut. Joskus myös saattaa löytää itsensä miettimästä, että miksi alun perinkään on päästänyt tilanteen sellaiseksi, millainen se sitten on tai olikaan, mutta turha on jossitella.

Ihanaa aurinkopäivän jatkoa! Lisää painonhallinta-asiaa, myös toistoa ja kuvia matkan varrelta löytyy blogini painonhallintaosiosta.

Jenny

Instagramissa

Facebookissa

 

 

 

 

Se tunne, kun ymmärtää, että kannattaa elää eikä vain hengittää

Se tunne, kun ymmärtää, että kannattaa elää eikä vain hengittää. Se tunne… kun saa istua laiturilla ja tuijottaa merta. kun pystyy juoksemaan omin jaloin. kun kevään sairastelujen jälkeen huomaa, että kunto alkaa olla taas lähempänä aiempaa. kun saa olla, eikä tarvitse tehdä mitään. kun saa syödä kalakeittoa ja 

Viisi kysymystä viikon alkuun

Viisi kysymystä viikon alkuun

Onko se, mitä teen 24/7, tärkeää? Se on kysymys, joka näinä ruuhkaisina vuosina, kuukausina ja viikkoina, kun maailma on saatava valmiiksi ennen kesälomia, väistämättä puskee mieleen eikä jätä rauhaan. Sanoisin, että vastaus on vielä matkalla, jos kysymys toistuu pääkopassa harva se päivä. Sanoisin myös sen, että jos kysymyksen 

Stressistä valoon

Stressistä valoon

Tänään aamulla päätin, että nyt se kaikenmoinen turhasta ja asiastakin stressaaminen saa loppua. Olen nyt nähnyt sitä taas riittävästi, eikä se tuo toivottuja lopputuloksia. Enhän koskaan, en missään elämänvaiheessa, en edes silloin kun on oikeasti ollut monin tavoin v a i k e a a, ole saanut stressaamalla mitään hyvää aikaiseksi. Nyt olen murehtinut ja hermoillut pitkin kevättä milloin työjuttuja, kiirettä, milloin terveyttäni, maailman kurjuutta, muiden ihmisten asioita, mitä tahansa.

Olen toki tiedostanut tilanteen aiemminkin ja siitä kirjoittanutkin, mutta lopulta oli tehtävä päätös. Haluan sen syksyllä ja talvella vallinneen elämä on sairaan siistiä -tunteen takaisin eikä se ainakaan tule sillä, että hermoilen ja kiristelen pinnaa. Jotain on tehtävä toisin, ja nyt on sen aika.

Tajusin siis tänään (jälleen) myös sen, että niin hyvin kuin olen pitänyt huolta fyysisestä minästä ja esimerkiksi liikkunut säännöllisesti, niin henkinen treeni on vain jäänyt, koska siitä on niin helppo luistaa esimerkiksi ajanpuutteen takia. En edes muista, milloin olisin meditoinut tai istunut ja hengittänyt syvään, jotka sentään ovat aika ajoin olleet itselleni samanlaisia rutiineja kuin hampaidenpesu.

Siksipä siis totesin aamulla itselleni, että se, että huolehdin omasta hyvinvoinnistani kokonaisvaltaisesti on mitä suurin rakkauden osoitus itselleni. Sitä paitsi se on rakkauden osoitus, joka kantautuu välillisesti myös muiden ihmisten arkeen, heidän, joiden kanssaan vietän aikaa enemmän tai vähemmän ja myös yksittäisiin kohtaamisiin.

Sen sijaan, että murehdin ja stressaan, muistan, että runsaus, rakkaus, ilo, ystävällisyys, menestys, onnellisuus, myötätunto, varmuus, riemu ja luottaminen ovat koko ajan saatavillani, kaiken aikaa. Ymmärsin, että kärsin, koska olen vain ihminen ja koen maailmaa ihmisen tavoin. Onneksi on kuitenkin mahdollisuus vapautua siitä arjen kärsimyksestä ja alkaa kokea sitä elämää sillä tavoin, että se on sairaan siistiä, se on lahjoista suurin, oli tilanne lähes mikä tahansa.

Toivon, että pikku hiljaa alan taas ymmärtää itseäni, maailmaa ja muita ihmisiä paremmin ja näkisin asiat sellaisina kuin ne ovat, en sellaisina kuin kuvittelen niiden olevan. Lakkaan osallistumasta oman kärsimykseni ylläpitoon ja sen luomiseen. Toivon, että näen ihmisissä ja ennen kaikkea myös itsessäni sen valon ja rakkauden, joka on. Kallistan mieleni ystävällisyyttä kohti ja jokaisessa hetkessä pyrin valitsemaan sen, mikä oikeasti luo hyvää stressin sijaan.

Mikä on tällä hetkellä ystävällisintä, mitä voin tehdä itselleni? Joskus ystävällisintä on se, että on itselleen rehellinen. Miksi kokisin maailman huonona? Miksi näkisin itseni stressipeikkona? Miksi sitä, miksi tätä? Miksi sitkun ei nytkun.

Muitakin tapoja kun onneksi on elää tätä elämää, eikä se tarkoita sitä, ettei arjessa olisi mitään negatiivista. Se tarkoittaa sitä, että opettelee katsomaan kaikkea tässä hetkessä ja sallii itsensä kokea rauhaa ja onnea, kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi.

Ah. H e l p o t t i.

Mahtavaa viikonloppua!

Jenny

15 ajatusta viikonloppuun

15 ajatusta viikonloppuun

Sellaista mietin tällä viikolla, että… niin se vain on, että välillä ihmiset vatuttavat, vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi nähdä valon ja rakkauden jokaisessa. ensiaputaidot ovat asia, joka meidän jokaisen kannattaisi pitää päivitettynä. miksihän välillä oma elämä on parasta koskaan ja sitten taas tuntuu, että kaikkien 

Supermallina Kalevala Korulle – Smart Ring -älysormus on lanseerattu

Supermallina Kalevala Korulle – Smart Ring -älysormus on lanseerattu

Muutama kuukausi sitten kerroin, että minua oli pyydetty malliksi Kalevala Korun mainosvideoon. Tuolloin en voinut vielä paljastaa, että video koski nyt jo reilu viikko sitten lanseerattua Kalevala Smart Ring –älysormusmallistoa , joka on kehitetty yhdessä suomalaisen startup-yritys Moodmetricin kanssa. Olin saanut tutustua nyt jo takaisin palauttamaani älysormukseen pienen 

Viikko joogaleirillä – olo kuin jyrän alle jääneellä

Viikko joogaleirillä – olo kuin jyrän alle jääneellä

Vajaa viikko joogaleirillä – olo oli kuin jyrän alle jääneellä. Mitä ihmettä!?

Onnea on se, kun osaa kuunnella itseään ja tehdä olonsa mukaisia ratkaisuja. Palasin perjantaiyönä myöhässä olleella lennolla Suomeen joogaleiriltä (josta kirjoitan ensi viikolla raporttia). Koneessa en nukkunut, vaikka päivä oli ollut väsyttävä, sillä keskustelin koko matkan aiemmin tuntemattoman suomalaisrouvan ja suomalais-italialaisen miehen kanssa, joiden välissä istuin. Kun pääsin kotiin asti, olin sen verran ylikierroksilla, ettei uni tullut ja kun aamulla heräsin noin 4 tunnin yöunien jälkeen, ensimmäinen ajatuksen oli, että voi luoja tätä väsymystä. Tajusin heti, että en voi juosta klo 11.50 starttaavaa puolimaratonia, koska voimat olivat ihan kateissa ja keho ja mielikin tuntuivat superraskailta.

Tukholman maraton on kahden viikon päästä ja tein päätöksen, että en halua rasittaa kehoani tarpeettomasti ja liian kovaa enää ennen sitä. Niinpä jäin syrjään Helsinki City Runilta, joka olisi toiminut Tukholmaa ajatellen erinomaisena nopeampana pitkiksenä ja suoritin oman osani kisasta päivystämässä katsomossa Talvipuutarhan kohdalla. Näin ihan todella paljon tuttuja ja tunsin iloa kaikkien juoksijoiden puolesta. Juoksu on hieno laji eikä todellakaan ole itsestäänselvyys, että voi juosta noinkin pitkää matkaa kuin puolimaratonia. Ja juuri siksi keholle on syytä antaa lepoa silloin kun se sitä oikeasti tarvitsee, jotta voi sitten jatkaa juoksuja kun siltä taas tuntuu.

Viikko joogaleirillä Italiassa. Erittäin silmiä avaava kokemus monella tavalla.

Olo tuli yllätyksenä

Mitä ihmettä, ajattelin silti, vieläpä toistamiseen. Olen juuri lähes viikon huoltanut itseäni, nukkunutkin vieraassa paikassa kohtuullisen hyvin, mutta silti olo tuntui suoraan sanottuna kamalalta. Ehkä kuitenkin jatkuva tekeminen, 2,5 tuntia joogaa päivässä, hyvin mäkinen maasto, muiden sanelemat aikataulut ja kuten ihastuttava huonekaverini sanoi, omasta arkikuplasta poistuminen, vetivät täysin mehut pois. Koin, että olin matkan aikana kyllä ihan oma itseni, mutta silti sitä kai jotenkin on skarpannut vieraiden seurassa. Vaikka nuo kaikki edellä mainitut asiat tekivät todellakin hyvää ja pääosin mieli irrottautui työasioista, niin näköjään tuo eri asioiden yhdistelmä vaatii myös palautumista. Vaikka joogaleiri oli toki lomaa, ei se ollut ihan sellaista lomaa, jossa pääsee irrottautumaan aikatauluista ja jokainen päivä on juuri sellainen seikkailu, millaiseksi sen itse tekee. Toki osa porukasta teki omia retkiä eikä osallistunut jokaiseen joogaan, mutta itse halusin olla joka tunnilla, olihan se juuri se syy, miksi olin matkustanut paikalle ja mistä myös olin maksanut. Itselläni oli kuitenkin varsin rankka talvi takana. Veikkaan, että viikko on hyvä alku kaikesta menneestä elämästä palautumiselle, mutta ei vielä ihan riittävä, vaikka vietinkin sen eri maisemissa kuin yleensä.

Olenko edes ryhmämatkailija?

Olin myös jo ennen matkaa miettinyt, olenko edes tuollainen ryhmämatkailija. Entä jos ahdistun jatkuvasta vieraiden ihmisten kanssa yhdessäolosta ja haluankin omaa rauhaa?  Meitä oli hieno ja kiinnostava porukka koossa, ja päivien aikana alkoi tuntua siltä, että olisimme olleet ”aina” yhdessä matkalla. Vaikka olen ylettömän sosiaalinen ihminen ja nautin olla eri ihmisten kanssa tekemisissä, löysin itsestäni tuolla matkalla myös sen piirteen, että joskus tarvitsin sen hetken vain itselleni, jotta sain olla yksin ja omien ajatusteni kanssa. Huonekaverini kanssa meillä ei ole vielä pitkää yhteistä historiaa takana, mutta hänen kanssaan meillä synkkasi niin hyvin, ettei aina tarvinnut edes puhua, jos siltä ei tuntunut, eikä se tuntunut taas ollenkaan vaivaannuttavalta.

Myös henkinen matka

Lisäksi olin ajatellut joogaleirin enemmänkin fyysisenä matkana. Jotain kuitenkin tapahtui myös pääkopassa ja viikon päättyessä irtisanouduin yhdestä sivutyöstäni. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin, kun aika on. Yhtäkkiä vain ajatukset tuntuivat kirkkailta monen asian suhteen. Minusta tuntui, että olen tarpeeksi vahva asettumaan oman elämäni eturiviin! Toivon todella, että tämä ajatus kantaa ja on kestävä.

Illalla sitten katselin selailin Instagramia ja katselin ihmisten tuuletusta ja mitaleja eri kisoista. Naureskelinkin, että se oli vähän kuin suolaa haavoille, vaikka tiesin, että juoksun väliin jättäminen oli asia, joka minun piti vain tässä kohtaa tehdä. Tosiasia oli se, etten edes kokenut itseäni luovuttajaksi ennen kuin edes aloitinkaan, vaan ymmärsin, että se, että kuuntelee itseään, kokonaisvaltaisesti kehoaan ja mieltään on viisautta ja lahja. Ja sitäpaitsi toisten puolesta tai paremminkin ehkä heidän kanssaan iloitseminen on yksi elämän suurimpia taitoja.

Tiedostin myös vahvasti sen, että en halua tehdä asioita enää siksi, että niitä kuuluu tehdä. En halua myöskään tehdä asioita siksi, että luulen, että ihmiset odottavat minulta niitä. Haluan tehdä asioita siksi, että haluan tehdä niitä. Tämä kuulostaa itsestäänselvältä, mutta huomasin, että kyllä vain itsekin toimin ihmisten odotusten mukaan paljonkin ja teen myös asioita siksi, että kuvittelen, että joku odottaa niitä minulta. Kun päätin, että en juokse kisassa, päätin myös, että en ajattele sitä, mitä muut minusta silloin ajattelevat. Saatoin ensin vähän liioitella kiinnostavuuttani, sillä oikeasti, ketä kiinnostaa!

Joka hetki on hyvä hetki alkaa kuunnella itseä ja tunnustella, mitä itse oikeastaan edes haluaa. Erityisesti silloin kuin on vauhti päällä, sitä helposti sokeutuu kaikelle ja porskuttaa vain eteenpäin täysillä sen kummemmin ajattelematta. Itse en halua herätä 50 vuoden päästä siihen, että elämä se vain solahti ohi ja vei meikäläistä kuin pässiä narussa ja sitten ne todelliset, itselle merkityksellisemmät asiat jäivät löytämättä ja tekemättä.

Aaaah. Nukuin viime yönä 11 tuntia ja nyt tuntuu siltä, että alkaa elämä taas voittaa. Ja mikä ihaninta, aurinkopäivä on tulossa.

Kaikkea hyvää juuri sinulle!

Jenny

*Instagramissa*

Lue myös:

Terveisiä joogaleiriltä Garda-järveltä

Lisää rakkautta arkeen

Keskity siihen, mikä on olennaista

Terveisiä joogaleiriltä Garda-järveltä

Terveisiä joogaleiriltä Garda-järveltä

Terveisiä joogaleiriltä ja lomalta Italiasta! Suomea hellii lämpöaalto, joka ei ole ihan ulottunut tänne Garda-järvelle saakka, mutta ei haittaa, maisemat ovat silti kuvankauniit, ihmiset ystävällisiä, majoituspuitteet hulppeat, ruoka hyvää ja joogasessiot aamuin illoin mahtavat. Meitä on paikalla värikäs porukka erilaisia ja eri-ikäisiä naisia ja on ollut tosi