Mitä kuuluu?

Tänään ei ollut aivan paras päivä, mutta jotain piristävääkin sentään: Uudet hiukset! Kyllästyin hiusten vaalennukseen ja nyt olen sitten punapää, kiitos Yessin Hannan. Tuli olo, että kaipaan jotain uudistusta ja hiuksethan ovat helppo muutoskohde. Kampaajani Hanna oli palannut äitiysvapaaltaan vuosi sitten ja nyt vasta pääsin mestoille, mutta kumpikin tuumasimme, että ihan kuin käynneissäni ei taukoa olisi ollutkaan. Turisimme kuin ennen vanhaan ja päivitimme reilun kahden vuoden kuulumiset. Kyllä joka tytöllä täytyy olla luottokampaaja, siitä ei pääse mihinkään.

Jee, uudet hiukset!

Stressikäyrääni yritti nostattaa se, että olin kokonaan unohtanut hankkia sijaisen tulevalle sisäpyöräilytunnilleni. Pitkästä aikaa tuuraaja olikin hankala saada. Yhden tunnin takia olin saada harmaita hiuksia, mutta onneksi ensin ilmaantui yksi pelastava enkeli, sitten toinen ja kolmas. Oma mokani oli, että olin näin myöhään liikenteessä, mutta silti harmistutti. Juuri sijaisten vaikea saatavuus on miinuspuolena tuntien ohjaamisessa. Onneksi sentään työskentelen paikassa, jossa sairaustapauksen sattuessa ei tarvitse itse soitella sijaisia. Saa nähdä, miten syksy sujuu, kun tunteja on jokainen arkipäivä ja omiakin ”oikeita” töitä siihen päälle. Varmasti hienosti. Ja tuleepahan kaupan päälle teräskunto.

Sitten harmistuin itseeni, että annoin itseni harmistua. Omat harmistuksen aiheeni kun ovat nykyään monen muun murheisiin verrattuna aivan minimaalisen pieniä ja mitättömiä. Sain tänään ihanan tekstiviestin tärkeältä ystävältäni, jolla on ollut murhetta murheen perään: Huolehditaan ystävistä, elämä on yllätyksiä täynnä. 

Juuri näin. Pidetään huolta itsestämme, perheestämme, ystävistä, työkavereista ja muistakin lähimmäisistä. Ikinä ei pitäisi olla niin kiire, ettei edes ehtisi kysyä, mitä sinulle kuuluu.