Treeni

Naisten Kympiltä, terve!

Tänään olisi oikein hyvä juoksukeli, ainakin jos vertaa viime sunnuntain helteeseen. Veti nimittäin juostessa olon hieman veteläksi se kuumuus, mikä muuten on aivan ihanaa. Sunnuntaina osallistuin siis neljättä kertaa Naisten Kymppiin ja jo toista kertaa juoksin Adidaksen lipun alla. Paikalla oli useita Adidasheimo-siskoja ja myös tuttuja kollegoja eri lehdistä. Ilma oli todella paahtava ja niinpä kävi itsellenikin, että helle yllätti ja myös vähäinen aamupala ennen juoksua taisi vaikuttaa energian määrään ja sen riittämättömyyteen. Oli nimittäin lähellä, että olisin keskeyttänyt koko juoksun, ja kävelinkin neljästi mäkiä ylös muutamia kymmeniä sekunteja kerrallaan. Päätin kuitenkin, että johan on, ikinä en ole kymppiä keskeyttänyt ja koska jalat kantoivat, päätin sitkeästi jatkaa loppuun. Maaliin saavuin lopulta ajalla 54.38, mihin olin ihan tyytyväinen. Reittiä oli muutettu täysin edellisvuosista ja ihana Keskuspuistopätkä jäi kokonaan puuttumaan. Matkan varrella ei oikeastaan ollut ollenkaan sellaista kohtaa, että ihanasti paahtavalta auringolta olisi voinut ainakaan kovin kauaa suojautua.

Tässä vielä ennen lenkuraa. Hellettä piisasi.
Tässä vielä ennen lenkuraa. Hellettä piisasi.

Itse lähdin juoksemaan niin sanotussa uutuussarjassa eli kuumassa ryhmässä, joka lähtikin pinkomaan melkoista vauhtia. Nopein kilometriaikani oli 4.11 ja alussa mentiinkin ehkä itselleni vähän turhan haipakkaa loppukilsoja ajatellen. Kuitenkin kuuma ryhmä oli erikoisen hyvä siksi, että tosiaan heti ensimetreiltä pääsi juoksemaan. Pari vuotta sitten oli tosi tuskastuttavaa, kun ensimmäiset sadat metrit menivät ryysiksen ja kävelijöiden takia itselläkin kävelyksi. Onkin hienoa, että tällä kertaa porukka oli osannut valita oikean lähtöryhmän itselleen.

Maalissa ajalla 54,38. Voi tuskien taival, nyt jo hymyilyttää.
Maalissa ajalla 54,38. Voi tuskien taival, nyt jo hymyilyttää.

Maaliin saavuin melko uupuneena ja janoisena enkä olisi kyllä sillä hetkellä jaksanut juosta yhtään kilometriä enempää. Tosin uupumus hellitti heti, kun sain juotavaa eikä seuraavana päivänä tuntunut lihaskipua lainkaan, takareisissä oli vain hyviä tuntemuksia, joten ehkä se ennen pohkeet kipeyttänyt päkiäpainotteinen juoksu alkaa olla paremmin hallussani.

Hieman kauhistuttaa tuo kahden viikon päästä oleva puolikas, Helsinki Half Marathon, mutta psyykkaan itseäni sillä, että viime kesänäkin juoksin kevyesti kuuttatoista kilometriä ja lähes pariakymmentäkin ihan omilla lenkeilläni. Noissa tapahtumissa lisäenergiaa tuo porukka, jonka kanssa juoksee, vertaistuesta saa uskomatonta voimaa. Olen aika vähän päässyt yhteisiin Adidasheimo-treeneihin, koska ne ovat olleet lähinnä ilta-aikaan, ja ne ovat myös olleet usein intervallityyppisiä, kovia treenejä, jota minulla on ollut jo treeniohjelmassani ihan työn puolesta riittävästi. Noita pitkiä, rauhallisia lenkkejä olisinkin voinut juosta huomattavasti enemmän. Onkin vähän tyhmää, että nyt kun ohjaukset vähenevät pariin viikkotuntiin, myös Adidasheimo loppuu, sillä NYT minulla olisi ollut aikaa juosta! Aina eivät aikataulut mene yksiin, mutta silti olen tosi kiitollinen, että olen saanut olla osa Adidasheimoa, porukka siinä on ihan mahtavaa ja yhteishenki huimaa.

Heimosiskot, bajamajat ja Paavo Nurmen patsas. Mitä muuta enää tarvitaan? (Kuva: joku heimosiskoista)
Ohi on. Heimosiskot, bajamajat ja Paavo Nurmen patsas. Mitä muuta enää tarvitaan?

Kaikista parasta kuitenkin on se, että viime kesän lopussa polvivaivaan tyssännyt juoksu sujuu taas. Polvessa ei ole ollut mitään tuntemuksia enää kuukausiin. Jaksan silti olla kiitollinen jokaisesta juoksuaskeleesta, sillä se, että voi juosta, ei todellakaan ole kaikille eikä myöskään itselleni mikään itsestäänselvyys. Toimivasta kehosta ei voi ikinä kiittää tarpeeksi! Uskon, että itse tekemäni kehonhuolto onkin tehnyt tehtävänsä plus se, että olen säännöllisesti pari kertaa kuussa käynyt hieronnassa. Voin todellakin muuten suositella Helsingin Urheiluhieronnan osaavaa porukkaa! Suuri kiitos siitä, että jälleen juoksen, kuuluukin HUH:n Juholle.

Kesä jatkuu siis juoksun merkeissä, erityisesti siksi, että ohjaukset vähenevät ja juoksemaan on vain niin helppo lähteä, ei ole aikatauluja ja matkan voi päättää fiiliksen mukaan. Tuurausten lisäksi itselläni kun on vain kaksi spinning-tuntia, joista toinen vielä loppuu heinäkuuksi. Juoksun lisäksi aion ahkerasti vierailla kollegojeni tunneilla, tuskin maltan odottaa!

Kaikin puolin Naisten Kymppi oli tosi hyvä kokemus jälleen. Parin viikon päästä puolikkaan jälkeen voinkin fiilistellä sitä, juoksisiko sittenkin sen maratonin, mikä minun piti juosta jo viime syksynä Berliinissä, mutta joka jäi kokematta polvivaivan takia. Jää nähtäväksi.

Olikos kukaan muu Naisten Kympillä? Onko muita juoksijoita?

 

 

 

4 thoughts on “Naisten Kympiltä, terve!

  1. Hienon juoksun olet tehnyt tosiaan! Oma juoksuintoni ja myös mahdollisuuteni katosi myös hetkessä jalkavamman seurauksena, joten oma kesä menee fiilistellessä vain muiden juoksua. Mutta kuten totesit, pelkkää juoksuakin oppii arvostamaan, kun ensin kokee itse kyvyttömyyden olla liikkeellä :-(

    1. Kiitos MeeMyy kommentistasi! Olen pahoillani, että et voi juosta. Itse olin täysin samassa tilanteessa viime syksynä. Pitkällä juoksutauolla ja säännöllisellä kehonhuollolla ja hieronnalla olen siinä tilanteessa nyt, että juoksu taas sujuu ja siitä olen hyvin kiitollinen. Tsemppiä sulle, toivottavasti voit tehdä jotain muuta treeniä. Ja juostakin taas, kun olet saanut itsesi kuntoon!

    1. Kiitos Jaana! Hikoilu on munkin mielestä tosi puhdistavaa, mutta nyt vain koko keho tuntui tosi raskaalta. Juoksin kuin jalat olisi olleet liimatut asvalttiin. Jännittynein mielin kohti ensi viikon puolikasta :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *