Odotuksista ja oikeista valinnoista

Viime yönä meillä tehtiin ennätys, itse nukuin katkeamattomasti 9 tuntia ja kuopus 12. En oikeasti edes muista, milloin vastaavaa olisi tapahtunut, oolalaa! Kyllä oli aamulla herätessä pöllähtänyt, mutta pirteä olo. Selkeästi unihommelit alkavat helpottaa! Miten se aina meneekin niin, että kun hankala tilanne on päällä, olo on epätoivoinen. Vaikka tavallaan tietää, että hommat hoituvat, aina, ja tilanteet helpottuvat, aina, niin sillä hetkellä sitä on vaikea muistaa. Yhtäkkiä vain huomaa, että kas, nyt on toisin.

Hyvien unien lisäksi (tai ehkä juuri niiden vuoksi) elämä on ollut jotenkin huoletonta. Töitä on ollut riittävästi ja jumppaohjauksia myös. Jokainen päivä on ollut mukavasti erilainen eikä edes tiettyjen päivien tiukka aikataulu ole saanut minua ahdistumaan. On aika mukavaa edetä elämässä aika lailla hissun kissun, päivä kerrallaan. Toki minulla on juttujeni deadlinet ja muut tärkeät menot kalenterissani kirjattuna, mutta oikeastihan tulevaisuudesta ei voi sanoa kovinkaan paljon, sillä emmehän voi tietää. Elämää kun on vaikea ennakoida saati kontrolloida, mutta onko se sitten aivan tarpeenkaan. Jos minulta kysyttäisiin, missä olen viiden vuoden päästä, en osaisi vastata siihen mitään, ainakaan juuri nyt. Mielestäni se ei ole impulsiivisuutta, vaan ehkä jopa järkevää. Olen tullut siihen tulokseen, että on ihan turha luoda jättisuuria odotuksia, kun asioista ei kuitenkaan ole varmuutta. Toki päämääriä ja unelmia pitää olla, mutta mieluummin olen sitten tässä ja nyt. Itse olin joskus ennen murehtimisen mestari ja melkoinen jossittelija. Vasta viime aikoina olen alkanut ymmärtää, että on melko turhaa käyttää aikaa ja energiaa joidenkin asioiden puimiseen tai ainakaan niiden murehtimiseen. Ainahan voi sen sijaan ainakin yrittää iloita asioista, jotka ovat nyt juuri pinnalla. No, tämä on ollut pitkällisen irti päästämisen tulosta ja voi olla, että ensi viikolla minusta tuntuu aivan toisenlaiselta, heh. Mutta itse saavutan hyvällä tavalla huvittavaa fiilistä, kun pyrin olemaan miettimättä liikoja. Joskus on ihan hyvä sanoa itselleen, että en oikeasti tiedä, ja tyytyä siihen.

Tapasin viikolla ystävääni, fiksua, upeaa naista, joka oli pitkällisen vatvomisen jälkeen irtisanoutunut vakituisesta työstään. Upeasta työstä, jonka saadakseen moni olisi varmasti valmis taistelemaan ja antamaan kaikkensa. Ystäväni mietti sitä, pitävätkö muut häntä nyt tyhmänä tai omituisena, kun hän jättäytyy omasta vapaasta tahdostaan tyhjän päälle vailla tarkkoja suunnitelmia. Tulevaisuuden epävarmuudesta huolimatta hän vaikutti erittäin onnelliselta ja helpottuneelta. Mielestäni hän ei ole lainkaan tyhmä, vaan rohkea, ja teki viisaasti kuunnellessaan sisäistä ääntään. Ja mistä sitten tietää, onko omat valinnat oikeita? Ei kai sitä tiedäkään. Pitää vain uskaltaa heittäytyä. Isoista muutoksista päättäminen on joskus todella pelottavaa. Itsensä kuunteleminen on kuitenkin omassa elämässäni kantanut aina pitkälle, ja asiat, jotka olen tehnyt hieman vastentahtoisesti, eivät.

Elämä on matka, jonka voi vain elää läpi tai ottaa jännittävänä seikkailuna. Itse kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Ja sinulle ystäväni, kauniita unia, kaikki järjestyy.

Elämä kantaa, kun vain uskaltaa heittäytyä! Kuvassa kuopus ihailemassa merta äidin työpaikalla.