Onko ilo läsnä?..

..sinun arjessasi? Vai onko kaikki samaa harmaata mössöä?

Täällä haipakka jatkuu kolmatta viikkoa enkä ole ehtinyt edes kirjoittaa blogia niin kuin olisin toivonut. Facebook-sivuille olen jotain postannut. Ei siinä mitään, blogin kirjoittaminen ei aiheuta minulle stressiä, enkä edes ole potenut huonoa omatuntoa harvemmasta päivittämisestä. Näin sen pitää mennäkin. Asiat menevät, kuten tarkoitus on. Tämän ja ensi viikon deadlinejen jälkeen kirjoitushommia ei taas ole muutamaa pientä artikkelia enempää. Nyt siis painetaan, kun on töitä. Olen muuten kirjoittanut tämän viikon ihan mielettömän innostavaa joulujuttua! Olen päässyt haastattelemaan siihen ihmisiä, joita olisin voinut kuunnella ikuisuuden. Näin sitä itse oppii koko ajan kaikkea uutta ja innostavaa. Olen myös ohjannut tunteja joka päivä. Luulen, että juuri tuo liikunta on pitänyt minut näin hyvässä vauhdissa. Keho kyllä odottaa lauantaista vapaapäivää, kun ei tarvitse liikuttaa itseään minnekään. En pidä ajatuksesta, että jokin pitäisi ikään kuin ansaita, mutta nyt kyllä tuntuu siltä, että vapaa on ansaittu!

Tiukoista (ja kas, ihan omin pikku kätösin luoduista) aikatauluista huolimatta olen pysynyt ilon puolella. Tämä onkin saanut minut miettimään paljon itseäni ennen. Tämä on saanut myös minut miettimään paljon ihmisiä, joiden kanssa olen esimerkiksi tehnyt töitä tai joskus viettänyt aikaa. Minä ennen kuin myös monet aiemmin ympärilläni olevat ihmiset ovat käyttäytyneet nimittäin aivan päinvastoin stressaavissa ajanjaksoissa kuin minä tällä hetkellä. Kiire ja (liian) tiukat aikataulut ovat tuolloin hukuttaneet kaiken ilon alleen ja ihmisten ulosanti ei ole ollut aina parasta mahdollista. Tuolloin en tuntenut itseäni, en edes miettinyt moista. Menin vain ja porskutin muiden mukana. Mietinkin sitten sitä, että niin moni ihminen antaa itsensä olla huonolla tuulella, jatkuvasti ja vieläpä tuo sitä esiin ihmisille ympärillään. Sitä on niin helppo vedota stressiin, kiireeseen tai väsymykseen, ikään kuin ne antaisivat luvan käyttäytyä sikamaisesti. Viime vuosina olen oppinut sen, että mikä tahansa elämäntilanne on, sen ei tarvitse vaikuttaa omiin tunteisiin tai mielialoihin. Aina emme voi valita olosuhteita, mutta aina me voimme valita, miten me toimimme, millaisia me olemme itsellemme ja läheisillemme, työkavereille, kaupan kassalle, bussikuskille, satunnaiselle ihmiselle, jonka kohtaamme vaikka rullaportaissa. Uskon siihen, että osa heistä, jotka ovat kadottaneet ilon, eivät välttämättä edes huomaa sitä, että iloa ei ole. Oma ankea tunnetila on niin normaali, ettei siihen osaa edes kaivata muutosta. Ei oivalleta, että kaiken sen sekamelskan keskellä voi oikeasti olla iloinen, rauhallinen, tasapainoinen, kiltti itselle ja toisille. Ajatellaan, että kun tilanne on tällainen, se ikään kuin antaa luvan olla itselle ja toisille sitten millainen tahansa. Mutta jos itsestään ei löydä sitä voimaa ja rauhaa, ei sitä löydä muualtakaan. Ja silloin on helppo lähteä mukaan siihen negatiiviseen virtaan, vaikka paljon parempi olo tulisi siitä, että pysyttelisi myönteisen puolella. Ja nyt puhun vain kiukkuisista ja huonotuulisista ihmisistä, en masentuneista tai muuten sairaista. Kaikille toivon joka tapauksessa hyvää.

Toki itsekin vielä tipahtelen aika ajoin draaman puolelle. Pari päivää sitten minua vain rehellisesti otti päähän, mutta ennen kuin olisin antanut tulla täydeltä laidalta, kihisyttelin tunteita itsessäni, päästin suustani pari kirosanaa ja jo helpotti. Uskon täysin siihen, että kun tunnemme itsemme, olemme yhteydessä omaan sisäiseen voimaamme, meitä ei kiinnosta enää se draama, joka ympärillämme tapahtuu. Ihan sama, vaikka pomo sitten aloittaisikin päivänsä avautumalla meille epäreilulla tavalla, työkaveri ei osaisi sanoa huomenta tai kiitos, kanssamatkustajat änkeisivät bussiin kuin se olisi maailman viimeisin ajettava vuoro. Kun oma yhteys on vahva ja toimii, me voimme vain kellua siellä omissa fiiliksissä ja olla sen oman kuplan sisällä ja toivoa näille riitapukareille kaikkea hyvää, rakkautta ja valoa elämäänsä. Itse olen jopa ottanut tavaksi mielikuvitella itseni läpinäkyvän kuplan sisään aina, kun joku lähellä rähisee tai on huonolla tuulella. Sillä ikään kuin suojaan itseäni ja usein jopa koko homma alkaa naurattaa vastapuolta, jos hän on niin läheinen, että voin kertoa, että avaudu sinä vain, minä olen täällä omassa kuplassani.

Ihminen, joka ei tässä hetkessä voi hyvin, pyrkii ärsyttämään muita ehkä tiedostaen tai jopa tiedostamatta. Hän voi purkaa oloaan muihin, mutta omastakin kokemuksesta voin kertoa, ettei se oloa paranna, vaan pahentaa. Siksipä lillun mieluiten omassa voimassani ja olen täysin sinut asioiden kanssa, joita eteeni tulla tupsahtelee. Meidän ei tarvitse olla täällä raahautumassa elämän läpi, oli tilanne mikä tahansa. Me olemme täällä nauttimassa arjestamme.

Vielä kaksi kysymystä: Tekisitkö sinä tänään jotain toisin, jos tämä olisi viimeinen päiväsi? Olisitko sinä tänään jotenkin toisenlainen, jos tämä olisi viimeinen päiväsi?

Ilon kautta! Valoa kohti!

Loppukesä tai varhaissyksy on ollut tosi upea!