Onnellinen loppu

En ole varma mistään muusta kuin siitä, että tällä kaikella tulevasta työtilanteesta stressaamisellani tulee olemaan hieno, onnellinen loppu. Joka hetki ei tunnu siltä, mutta useimmiten onneksi kyllä.

Kiitos jokaiselle kirja-arvontaan osallistuneelle! Jokainen tänään klo 21 mennessä perille tullut kommentti osallistuu arvontaan. Kirjat arvon keskiviikkoon mennessä. Vastauksia tuli muutama vaille pari sataa, arvostan todella sinua, joka jaksoit kommentoida. Suuri kiitos! Ja miten mukavalta tuntuikaan saada valtava kasa viestejä ruudun toiselta puolelta. Kerroitte ihan mielettömän hyviä postaustoiveita ja runsaasti kirjoitusideoita jo putkahtikin pääkoppaani. Osa niistä on muuten erittäin ajankohtaisia myös omassa elämässäni nyt, kun kerran työasioiden suhteen kaikki kortit ovat ihan levällään eikä opiskelu rahallisesti ole juuri nyt tässä hetkessä kohdallani mahdollista.

Mutta niin se vain on, että se mikä ajatuksissa pyörii päivisin, jää sinne helposti pyörimään myös yöksi. Uskon siihen, että alitajunta se siellä unessa käsittelee päivisin pohtimiani asioita. Mutta olisipa hienoa, että se yrittäisi edes kehitellä ratkaisuja, eikä tarjoaisi materiaalia painajaisten muodossa! Viime yönä ei tullut kovin paljon nukuttua, mutta koska olen päättänyt olla erityisen myönteinen tällä viikolla, aamulla totesin puolisolleni, että tulipa valvottua hyvin viime yönä! Miten hienosti makasin valveilla miettimässä syntyjä syviä. Hyvä minä, hahaha. Asian toteaminen tuolla tapaa kun ei ole sama asia kuin asiasta valittaminen. Ja yhä vain ajattelen niin, että valittamalla ei yksikään ratkaisu löydy. Sopii siis toivoa, että oppisin antamaan itselleni yöllä nukkuessani rakentavampia ehdotuksia.

Mutta kuten eräälle ystävälleni totesin, tästäkin selvitään ja tämäkin asia järjestyy, eikä tämä ole suinkaan ikävintä tai lähimainkaan järkyttävintä, mitä olen elämässäni kohdannut. Tämä on vain uusi tilanne itselleni, sillä olenhan työllistänyt itseni jo 11-vuotiaasta lähtien, silloin toki kesätöissä ja osa-aikaisesti vain. Mutta onhan se jännittävää, että yhtäkkiä olen työn etsijä tai vaihtoehtoisesti saan rakentaa koko aiemman freelancer-verkostoni uudelleen, mikä ei näinä kaikkien tuhansien työttömien toimittajien päivinä ole helppoa. Jotain on kuitenkin kehiteltävä, että saa vuokran ja laskut maksettua ja lapsille ruokaa pöytään. Ehkä todellakin on aika suunnata sitä uutta kohti, jolta en saa rauhaa, siis heti kun kukkaronnyörit vain ovat hieman nykyistä löysemmällä. Ja kuten kirjoitin, onhan minulla jumpat ja valmennukset ja 12 vuotta kestänyt toimittajanura takana. Olisi ihme, jos ihmeitä ei tapahtuisi!

Tänään kuitenkin kiireisen työpäivän jälkeen oli hetken jotenkin alakuloinen olo. Istuin ensin hiljaa paikallani vartin verran ja sitten lueskelin kirjaa. Oli vaikea tarttua mihinkään, enkä ehtinyt juoksutreeneihinikään. Aloin sitten taas lueskella omia juttujani ja huomasin, kuinka apeus alkoi väistyä. Niin se vain menee, että ne hyvätkin ajatukset on helppo unohtaa, ja sitten taas pyörittää päässään niitä samoja turhautumisen keloja. Buu.

Yhtäkkiä huomasin, miten olin todella hetkellisesti hukannut sisäisen voimani, se oli vain musertunut taas kaiken sen huolehtimisen alle. Ymmärsin, kuinka olen yrittänyt muuttaa olosuhteita (=työsuhdestatustani) ja sen takia pian syntyvää tilannetta (ei kokopäivätyötä) mutten ole taas toviin miettinyt, miten voisin vaikuttaa asioihin ajatuksen tai mielikuvien tasolla. Totta on, että töitä on etsittävä oikeasti, mutta uskon tosi paljon myös siihen, että kyllä vain ne ajatukset ja mielikuvatkin vaikuttavat. Vai miksi muuten esimerkiksi huippu-urheilijat, kuten hiljattain haastattelemani menestyvä nyrkkeilijä, tekisi päivästä toiseen myös mielikuvaharjoituksia?

Voittaakseen.

Ja minä aion voittaa tässä pelissä, perhana sentään. Ja niitä onnellisia loppuja on todellakin myös muualla kuin mielikuvissa, vaikka ne sielläkin ovat toki tarpeellisia.

Ymmärsin myös sen, että en saa olla varma mistään muusta kuin siitä, mikä tulee olemaan lopputulos. Eli on oltava varma kivasta duunista. Koska enhän sisimmässäni oikeasti usko, että lopputulos olisi se, että olisin kauan ilman töitä. Ei minun stailiani ollenkaan. Jostain muistiinpanoistani pisti silmääni lause: pyri kokemaan jokaisella solullasi, että tälläkin asialla on onnellinen loppu. Ja tuo muuten toimii muissakin asioissa kuin työn haussa. Parisuhteessa, opiskelussa, arjessa lasten kanssa, missä tahansa. Kannattaa kokeilla!

Näissä ajatuksissa, tilanteeni herttuattarena, siirryn kohti höyhensaaria. Alan taas toimia itseni kanssa, en itseäni vastaan! Toivottavasti voin pian kirjoittaa taas muusta kuin tästä yksi askel eteenpäin kaksi askelta taaksepäin työ ja tulevaisuus -ahdistuksesta.

Vaikka: oikeastaanhan tämä on todella mahtava itsetutkiskelun paikka, sillä tämä herättää niin paljon tunteita puolesta ja vastaan. Oikeasti saan olla kiitollinen tästäkin elämänjaksosta, niin se vain taitaa mennä. Luultavasti opin hyvin paljon lisää itsestäni.

Kauniita unia ja mahtavaa maanantaita!