Otin vapaauinnin alkeet haltuun viidellä opetuskerralla

Nyt on mahtava olo! Tein oikeasti jotain, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni: Otin vapaauinnin alkeet haltuun viidellä opetuskerralla ja vikalla uintitunnilla uin 25 metriä vaparia pysähtymättä. Totta kai opittavaa ja harjoiteltavaa on ihan hirveästi, mutta tämä on hieno alku! Ja tämä lisäsi uskoani siihen, että moni asia on mahdollista, kun vain uskoo itseensä! (Katso eilinen postaus).

Moni muistaa, miten epätoivoinen olin viime kesänä, kun olin murtanut jalkapöytäni enkä päässyt juoksemaan. Edessä oli paras juoksukesä koskaan, enkä päässyt edes kävelemään ilman kipua ja nilkuttamista. Loppujen lopuksi en kovin kauaa harmitellut asiaa, vaan painelin salille ja aloin googlata uimakouluja.

No kävi sitten niin, että tuttujen uimakoulujen isommat ryhmät olivat jo myyty loppuun sellaisina kellonaikoina kuin minulle ja mösjöölle olisi sopinut altaaseen pulahtaa. (Tällä kertaa sen sijaan taisin kysyä mösjöön halukkuutta uimaopetukseen, enkä vain ilmoittanut häntä, kuten juoksujutuissa aiemmin minulla on ollut tapana). Googlaamalla löytyi kuitenkin FitPit ja sen pienryhmä. Viisi 45 minuutin opetuskertaa maksoi 205 euroa (per nassu) ja se tuntui kohtuulliselta, eritoten kun ensimmäisellä tunnilla vasta ymmärsin, että pienryhmä todellakin oli vain mösjöö ja minä.

Lopulta uimakoulun aloitus venähti loppusyksyyn, ja siinä vaiheessa pääsin jo juoksemaankin, mutta se ei haitannut. Olin todella innostunut, vaikka ensimmäinen uimaopetus jännitti ihan sikana. Mäkelänrinne oli siitä tuttu paikka itselleni, että olin aikanaan ohjannut siellä useamman vuoden hydrobiccia ja vesijumppaa. Altaassa olin ollut viimeksi kunnolla kuitenkin hydrobicohjaajakoulutuksessa vuonna kivi ja keppi.

Mökkisammakkoa näytteeksi uimaopettajalle

Uimaopemme Sanna oli meitä vastassa uimavalvojien kopilla ensimmäisellä kerralla. Olimme tilanneet häneltä uimalasit ja ymmärsimme pian, että myös uimalakki oli tarpeen. Sellaiset meille toimitettiin seuraavalle tunnille ja helpotti kovasti, kun näki eteensä ilman, että hiukset olivat koko ajan naamalla. Uimalaseja en ollut käyttänyt koskaan, mutta niihin tottui nopeasti. Samaa voin sanoa uimalakista, jotenkin se päässä tulee ihan pro olo.

Ihan ensin Sanna laittoi meidät altaaseen ja pyysi meitä etenemään 50 metriä omalla uintityylillä. Vetelimme mösjöön kanssa mökkisammakkoa perä kanaa ilman, että laitoimme päätä kertaakaan veteen. Koutsimme, joka ui itse kilpaa, sanoi meitä katseltuaan jotenkin nätisti kierrellen, että nooh, tästähän on yksi suunta ja se on ylöspäin. Ja sehän oli niin totta. En olisi voinut koskaan uskoa, miten paljon opin viidellä opetuskerralla! En selkeästi ollut uskonut itseeni ja kykyihini, mutta niinpä vain viimeisellä tunnilla uin tosiaan tuon 25 metriä vapaauintia kerralla ilman, että olisin joutunut pysähtymään tai olisin ollut jotenkin pulassa etenemisen aikana.

25 metriä kuulostaa uimarien korviin varmaan naurettavalta, mutta jos viisi tuntia aiemmin en osannut uida vapaauintia käytännössä lainkaan, tuntuu se itsestä ihan huimalta kehitykseltä. Pakko sanoa, että Sannan kehut kehittymisestämme kuin myös motivaatiosta olivat mannaa korvilleni. Paitsi että hän osasi opettaa todella selkeästi, hän oli todella mainio tsemppaaja ja sanoi aina suoraan, mikä oli pielessä ja mitä pitää vielä harjoitella.

Jos ensimmäisen opetustunnin jälkeen oli vähän pöllähtänyt olo, jo toisen tunnin jälkeen ymmärsin, että uintiopetus oli oikeasti paras sijoitus itseeni viime aikoina. Se, kun joka kerralla oppi uutta ja oppi lisää, sai aikaan sellaista onnistumisen iloa, ettei tosikaan.

Kuplia veteen nenän kautta

Olin siis oikeasti uinut viimeksi koulussa lukiossa. En muista, että meillä olisi koulussa hiottu juurikaan tekniikkaa, vaan enemmänkin kilpailtu ja otettu aikaa, kuka ui nopeiten. Koska vapaauinnin aikainen hengittäminenkin oli itselleni mysteeri, aloitimme sillä, että puhalsimme kuplia veteen nenän kautta. Ensimmäisellä tunnilla kävimme myös läpi uintiasentoa, potkuja, teimme kylkipotkuja ja vaihdoimme vedessä kylkeä. Huhhuh, miten vaikealta kaikki tuntui!

Toisella uintitunnilla mukaan tuli vapaauinnin käsiveto. Sitä harjoiteltiin ensin käyttämällä lautaa apuna. Siinä vaiheessa ei vielä uitu hengittäen oikein, vaan vapaauinnin hengitys tuli mukaan kolmannella tunnilla. Kolmannella kerralla kertasimme käsivetoa, teimme kylkipotkuharjoituksia ja samalla teimme käsivedon vain puoliväliin, takaisin ja sitten kokonaan. Aloimme harjoitella hengitystä joka kolmannella käsivedolla ja heti alusta lähtien pyrin hengittämään molemmille puolille.

Neljännellä tunnilla kertasimme rytmiä ja teimme kuusitahtipotkua. Itsellä jalat olivat polskineet vähän vinksin vonksin kaiken aikaa, joten Sanna toi minulle räpylät, jotka sitten ostinkin itselleni. Uin ensin neljännestä tunnista puolet räpylöillä, jotka auttoivat korjaamaan potkutekniikkaa ja puolet tunnista ilman. Myös viidennellä tunnilla käytin hetken räpylöitä, vitsi niillä pääsee lujaa.

Se oli neljäs tunti, kun ensimmäistä kertaa pääsin altaan päästä päähän, tosin räpylöillä. Oli mieletön hetki, kun huomasi, että oli alkanut oivaltaa, miten vapaauinnin hengitys tapahtuu samalla kun hallitsen joten kuten käsivedon, potkut ja vartaloni. Välillä hengittäminen sujui helposti, toisinaan meni pieleen jo heti altaan alussa, jolloin oikeastaan koko altaanmitta tuntui vaikealta ja oli yhtä räpiköimistä. Oli vaikea oppia myös rauhallisuutta vetoihin, mutta niin se vain tulee sekin lungius, kun itseä tarpeeksi muistuttaa.

Viidennen tunnin jälkeen olo oli alkoi olla varma. Enää en epäröi mennä yksin altaaseen, vaikka siellä olisi kuka uimassa. Uintikuntoni tosin on vielä ihan rapaa, vain tuon 25 metrin uiminen hengästyttää kovasti ja saa sykkeet tappiin. Mutta uskon, että uintikunto tulee harjoittelemalla, koska juoksukuntoni alkaa jo murtuman jälkeen olla kohdallaan.

Näin me sitten mösjöön kanssa hurahdettiin uuteen harrastukseen. Vielä on tosi paljon opittavaa, mutta innolla jatketaan treenejä nyt itse. Mösjöö otti jo tavoitteekseen triathlonin 2020, itse olen tässä vähän maltillisempi.

Nyt aiomme käydä kerran viikossa uimassa itsenäisesti. Helmikuussa sitten Sanna tulee katsomaan, mitä olemme saaneet omalla treenillä aikaan. Ties vaikka keksisi jonkun kivan haasteen vielä ensi vuoden juoksukisojen oheen!

Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi yksityisopetusta tai pienryhmäopetusta, jos oikeasti haluaa oppia uimaan entisen pinnalla pysymisen ja räpiköinnin sijaan. Fitpitillä on myös Instassa tilit, joissa jaetaan uintivinkkejäkin. Oikeasti tämä uintihomma on ollut palkitsevin juttu koko syksynä. Tuskin maltan odottaa sen näkemistä, miten uinnissa vielä kehityn ja mihin se minut viekään (ehkä tänne?)! Seuraavassa uintipostauksessa kerron kotiläksystä, jota alamme nyt tahkota! Hauskoja allashetkiä!

Onko muita uimareita linjoilla?