Ottaako päähän? Useimmiten tunne ei johdu muista

Ihmissuhteissa ja perhe-elämässä kaikki pääsevät niin paljon vähemmällä, kun ihmiset ymmärtävät, ettei se oma vatutus johdu useinkaan niistä toisista ihmisistä. Ottaako päähän? Useimmiten tunne ei johdu muista.

Aina arki ei mene niin, kuten minäminäminä haluaa. Usein kireään pinnaan löytyy kuitenkin se jokin muu syy kuin se, mikä itseä ensin vaikuttaa ärsyttävän. Kun tiedostaa oman ärsytyksen ja ennen kaikkea oppii tunnistamaan sen syyn, kaikki pääsevät helpommalla. Vaikka kovin vaivatonta toki olisi sälyttää vastuu jonkun muun harteille ja osoitella, että sinä se taas sitä ja tätä.

Mitä enemmän kiristi, sitä enemmän muut ärsyttivät

Viikonloppuna olimme laittamassa kesäpaikkaa talviteloille ennen kuin syysmyrskyt ja pakkaset saapuvat. Lauantaina päivän puuhastelun, saunan ja viileähkössä vedessä pulahtamisen jälkeen aloin yhtäkkiä aivastella, siis ihan jatkuvalla syötöllä. Seuraavaksi nenäkin vuoti kuin seula. Sama jatkui läpi sunnuntaiaamun ja kotiin puolilta päivin saavuttuani nukuin monta tuntia.

Onneksi jumppatunnilleni hoitui sijainen, mutta kirjoitushommiin luonnollisesti ei kenenkään värvääminen ollut mahdollista. Lisäksi olin ottanut vastaan pari todella tiukan deadlinen juttua. Mitä enemmän kello näytti, sitä runsaammin hermoani alkoi kiristää, siis ihan kaikki.

Viisivuotias oli kuin villi väkkärä ja muutenkin koko elämä (juupajuu, ai että ihan koko elämä) ihan vinksin vonksin. Kun siinä sitten toruin viisivuotiasta ja karjuin hänelle pyyntöjä, että hän lakkaisi riehumasta, ymmärsin jo selkeästi itsekin, että a) nyt minua vatuttaa se, etten ole ihan teräkunnossa, atshii b) stressaan työjutusta, jonka olin kuvitellut kirjoittavani rauhassa viikonlopun aikana ja jonka pitää olla valmis nyt heti.

Tilanteen tunnistaminen tarkoittaa helpotusta

Kuulkaas, miten paljon helpompaa olikin olla itseni kanssa, kun olin tajunnut sen, että ärsyyntymiseni ei tosiaankaan johtunut nyt kenestäkään muusta, vaan ihan omista, osittain itsenikin luomista tai vähintäänkin sallimista olosuhteista, kurjasta olosta ja takaraivossa kolkuttavasta työasiasta. Niin paljon olen oppinut tässä vuosien varrella omien tunteiden purkamisesta, että kun vain vaivauduin pysähtymään tiedostamaan vatutukseni todellisen syyn lakkasin saman tien stressaamasta ja purkamasta fiiliksiäni perheeseeni.

Oikeasti minua kun ei ärsyttänyt sekään, että keskimmäinen oli poissaollessamme innostunut pesemään pyykkiä eikä talosta löytynyt yhtään kuivaa pyyhettä. Eikä sekään ottanut päähän, että kuopus oli hetkellisesti villi kuin Peppi Pitkätossu ja hauskuutti meitä karkailemalla iltatoimista.

Suosittelenkin jokaista pysähtymään äsyyntymisen hetkellä ja tunnustelemaan, miksi itseä ottaa kaaliin. Mikä kupolia kiristää? Usein sillä ei ole mitään tekemistä niiden lähellä olevien ihmisten kanssa.

Työhommat tulivat lopulta tehtyä ja ihme pöpökin irrotti otteensa, kun lääkitsin itseäni allergialääkkeellä, vitamiinien yliannostuksella, pitkillä yöunilla ja tuoreilla, lauantaina poimimillani puolukoilla. Nyt tuntuu jo ihan hyvältä.

Mutta. Olisin voinut saada eilen kunnon myrskyn aikaiseksi, jolloin tänään kaikki olisivat saattaneet lähteä kouluihinsa ja hommiinsa ehkä vielä vähän apealla mielellä.

Onneksi en sortunut syyttämään muita kurjasta olostani. Alan jo tajuta ja muistaa sen, ettei omaa kiukkua ja huonovointisuutta todellakaan kannata purkaa muihin. Vaikka se toki olisi vaivatonta, sillä silloinhan ei tarvitse miettiä, mistä oma olo kumpuaa, kun voi syyttää muita. Eikä silloin  muuten tarvitse edes muuttua, koska eihän itsessä ole mitään vikaa. Heh.

Mainiota maanantaita sinulle!

Lue lisää tunteista tai parisuhteesta:

Ihanat, kamalat tarttuvat tunteet

Hyvässä parisuhteessa ei halua muuttaa toista