Päivä, jona lakkasin odottamasta
Arki on täällä taas! Loma oli ookoo ja sairastelun takia tuli kerrankin levättyä. Pakko silti sanoa, että kyllä vain normiarki töineen, kouluineen ja päiväkoteineen on sitä arkea, jota minä rakastan. Ihmeen hyvin kyllä tuo lähes kolmiviikkoinen sujui, sillä olimmehan lähes koko ajan viisi ihmistä 80 m2 kokoisessa asunnossa. Tällä pienellä ihmiskokeella testattiin erityisesti kärsivällisyyttä, ehhehe.
Facebookissa mainitsin kuitenkin eräänä päivänä kohtaamiani vastoinkäymisiä ja joku kommentoi siihen, että vastoinkäymisiä ei ole olemassakaan, tuo tunne ja ajatus syntyvät, kun oma tahto ei toteudu haasteen ilmetessä. Tuota kommenttia olen nyt miettinyt viikon verran ja kyllä siinä on perää. Minä vain en vielä ole niin pitkällä, että kykenisin joka asiassa noin järkevään ajatteluun, vaan joskus vain tuntuu siltä, että kas elämä se siellä heittelee kapuloita rattaisiin.
Oikeasti ymmärrän tuon kommentin pointin täysin. Me itse muodostamme odotuksia asioista, tilanteista ja jopa toisten ihmisten käyttäytymisestä. Sitten kun jokin odotuksemme ei täytykään eli asia ei mene niin kuin me tahdomme sen menevän, se tuntuu pettymykseltä ja vastoinkäymiseltä. Olenkin siis kallistunut siihen tulokseen, että vaikka toki unelmia, tavoitteita ja haaveita saa ja tulee olla, niin normiarjessa helpommalla pääsee, kun lakkaa jatkuvasti odottamasta asioiden sujuvan tietyllä tapaa ja antaa elämän vain virrata. Sillä se on fakta, että elämä menee eteenpäin joka hetki, takerrumme me sitten odotuksiimme vai emme.
Pyrin myös lakkaamaan olettamasta, että asia on jollain tapaa tai että joku muu on jostain asiasta jotain mieltä. Veikkaan, että arki sujuu aika paljon jouhevammin, kun lakkaa arpomasta myös sitä, mitä toisten päässä liikkuu. Olen myös erityisesti aiemmin ollut loistava tekemään omia johtopäätöksiäni toisen ilmeistä. Että nyt kun tuo näyttää tuolta, niin se varmasti ajattelee, että… Hei haloo! Maa kutsuu! Heti loppu kaikelle tuollaiselle. Tuollainen arvaileminen kun lienee yksi suuri ristiriitojen aiheuttaja ihmissuhteissa, toisen pään sisään kun ei pääse eikä ikinä voi siis tietää, mitä toinen ajattelee. Ja hyvä niin, sillä tässä omassakin päässä tuntuu olevan työsarkaa riittämiin.
Viime viikolla alkanut zen-moodi siis jatkuu. Erityisesti aion noudattaa tuota virran mukana soljumista taaperon, 2, kanssa. Eilen illalla laitoin lasta nukkumaan taas reilun tunnin. Meinasi alkaa pinna kiristyä, kun pienokainen ramppasi arviolta noin 25 kertaa oman ja meidän sänkymme väliä. Tämä pinnan kiristyminen johtui taas siitä, että olinhan itse odottanut saavani hänet nukkumaan vaivattomammin, mutta kas, lasta ei juuri eilisiltana huvittanut nukahtaa minun aikataulujeni mukaan. Myös aamuinen pukeminen on joskus yhtä taistelua. Irrottaudunpa odotuksista siis pukemisrumbaakin kohtaan ja yksinkertaisesti vain puen taaperon. En takerru omien odotusteni kanssa siihen, meneekö siinä nyt viisi, kymmenen vai viisitoista minuuttia, lopputulos lienee se tärkein.
Jatkan siis unelmointia ja tavoitteisiini pyrkimistä, mutta irrottaudun tietyistä tarkoista odotuksista ja olettamuksista. Olen toki avoin ottamaan vastaan kaikenlaisia ihania asioita, mutta pettymyksiä ei tule ilman täyttymättä jääneitä tiukkoja itselle ja toisille luotuja odotuksia.
Valoa tammikuiseen tiistaihin!
Rakkautta! Tähän söpöläiseen törmäsin eilen Hakaniemessä.
Heidi
Itsekin joskus kymmenisen vuotta sitten teininä hoksasin, että olettaminen on ehkä typerintä mitä voi itselleen ja toisille tehdä. Koskaan ei kannata tehdä oletuksia, sillä hyvin, hyvin harvoin ne osuvat oikeaan. Ei voi toisen mieltä ja tekoja todella aavistaa, ei voi olettaa elämän menevän tiettyyn suuntaan aina. Ei myöskään kannata odottaa jatkuvia pettymyksiä, eikä missään nimessä pelkkää hyvääkään tapahtuvaksi. Kaikilla asioilla on kaksi puolta ja itse pyrin tarkastelemaan elämää siitä keskeltä. Lasini ei ole siis puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjä. Se on yksinkertaisesti puolillaan.
Jenny B-H
Juurikin näin! Olet ollut fiksu teini! Minä kun vielä 35-vuotiaana jatkuvasti harjoittelen näitä asioita 🙂
Mutta joo, missään nimessä en lakkaa odottamasta hyviä asioita. Niitä huonoja asioita en olekaan odottanut enää pitkään aikaan. Elämästä ihanaa tekee sen yllätyksellisuus 🙂
Heidi
Olin mietiskelevä ja hieman syrjäänvetäytyvä teini. 😀 Ei sillä, kyllä sitä varmasti aina edelleenkin tekee erinäisiä olettamuksia puolivahingossa välillä, mutta ei kyllä koskaan isoissa asioissa. Otan aina vastaan sen mitä tulee. On myös hyvin huojentavaa uskoa ajatukseen, että se mikä tulee, on tarkoitettu tulevaksi. Jos jokin asia ei onnistu niin kuin olisi toivonut onnistuvan, se tarkoittaa sitä, että jotain muuta oli tarkoitettu tapahtuvaksi. Sitä on joskus vaikea nähdä sillä hetkellä, mutta myöhemmin sen ymmärtää. Itse pyrin näkemään jokaisessa vastoinkäymisessä tämän puolen. Jos ei saakaan työpaikkaa jonka halusi tai pääse edes haastatteluun asti, se johtuu siitä, että jotain vieläkin hienompaa on odotettavissa. Pitkä ihmissuhde saattaa kariutua ja se on toden totta rankkaa, mutta ehkä se tarkoittaa sitä, että se todellinen oikea ihminen on sitten valmis astumaan elämääsi.
Kaikennäköiset ikävätkin asiat johdattavat tiettyyn pisteeseen ja paikkaan, ja ilman niitä et olisi saanut kaikkea muuta, aiempaa hienompaa, elämääsi. Näitä on välillä huikea miettiä, mitä kaikkea on tapahtunut, jotta olet juuri siinä missä olet nyt. Siinä kaupungissa tai maassa, siinä elämäntilanteessa, siinä hetkessä, juuri niiden ihmisten ympäröimänä. Itse en usko sattumiin (jossain kirjassa kerran sanottiin hienosti, että sattumiin uskominen on loukkaus elämää kohtaan), uskon tarkoitukseen (ilman mitään uskonnollisia vivahteita siis). Se antaa jollain lailla paljon vapautta hengittää ja olla stressaamatta asioista, joille ei mitään voi. Kun niitä vastoinkäymisiäkin tähän maailmaan ja elämään mahtuu varmasti valtava määrä.
Jenny B-H
Kiitos hienosta kommentistasi!
Juuri saman suuntaisesti ajattelen itsekin, että kaikella on tarkoituksensa. Silti sen jonkin asian hyväksyminen siinä hetkessä ei aina ole helppoa, mutta jälkikäteen myös oppiläksyjen tunnistaminen onnistuu paljon paremmin kun eri tilanteisiin on saanut etäisyyttä (nyt tarkoitan isompia asioita). Uskon myös siihen, että tilanteet ja ihmiset toimivat opettajina niin hyvässä kuin pahassakin.
Olen itse pyrkinyt noudattamaan sellaista ajatusta kuin this too shall pass, oli sitten kyse ihanista asioista tai vähemmän ihanista. Se toimii mielestäni aika hyvin silloin kun sen vain muistaa. Ja kuten sanottu, muistini on yllättävän valikoiva 🙂
Jaanaba
Mun mies viljelee sanontaa, että olettaminen on kaikkien tyrimisien äiti.
Tottahan se on. =)
Jenny B-H
Hieno sanonta, Jaanaba! Kiitos, taidan lainata 🙂
rauhapauliina
Tunnustan myös suunnittelevani päässä etukäteen kaikenlaista. Varsinkin hankalimmissa, mutta myös ihan arkisissakin. Hieno pointti tuo, että voi olla takertunut myös tulevaisuuteen, sitä ei helposti tule ajateltua. Usein puhutaan vain menneisyyteen takertumisesta.
Jenny B-H
Itse yritän räpistellä irti niistä tulevaisuuden odotuksista ja paljon siitä olen kirjoittanutkin. Onhan ihanaa, että on jotain kivaa, mitä odottaa, mutta sitkun-elolle ei oikein voi antaa valtaa, sillä muuten tämä hetki katoaa.
Kiitos kommentistasi rauhapauliina!