Virran mukana!

Iltapäivää! No nyt ollaan vahvasti virran mukana. On se vain aina yhtä muikeaa huomata, että sitä myös voi olla todella täysin zen, jos niin päättää olla.

Aamu alkoi sillä, että joku yritti liikenneympyrässä rysäyttää kylkeeni. Sen jälkeen samainen autoilija tööttäili härskisti perässäni, kun yritin päästä pikkutieltä isommalle väylälle, joka oli lähes mahdotonta loppumattoman autojonon vuoksi. Oikein tunsin, kuinka pulssini tahtoi kiihtyä ja ärsyyntyminen nousi pintaan. Aijettä!! Mutta ah, ei sittenkään! Tietoisesti tunnustelin sitä, miltä ärsyyntyminen kehossani tuntui ja kas, hetken sitä fiilisteltyäni se katosi. Yhä useammin olen huomannut sen, että kun tunteen antaa tulla ja sitä malttaa fiilistellä, se myös katoaa. Se ei ole mitään guruläppää siis, vaan ihan oikeasti toimiva metodi. Kunhan ei kiihdytä itseään niin, että sitä ei muista tehdä siinä hankalassa hetkessä.

No, seuraava vastoinkäyminen sattui sitten päiväkodilla, kun sieltä lähtiessä peruutin taakseni huomaamatta parkkeeranneen hinausrekan rautanuppiin. Hinausautossa oli parkkivalot päällä ja takalasini oli niin huurussa, että kai kuvittelin valoja katulampuiksi. Kuului pehmeän lempeä krutskruts ja kas, autoni oli lommolla. Onneksi massiiviselle vastapuolelle ei käynyt mitenkään. No, sitten samalla hetkellä kun päivittelin tekemääni mokaa kuulin, että erään kiireisen työartikkelini kanssa on ongelma. Ongelma, joka ei johdu minusta mutta aiheuttaa sen, että joudun etsimään juttuuni uuden asiantuntijan ja tekemään osan työstä uusiksi. Mitä minä joskus menneisyydessä olisi tehnyt: ehkä polkenut jalkaa, kiroillut kuin merimies ja itkeä tirauttanut. Syytellyt kaikkea ja kaikkia ja tullut siihen lopputulokseen, että elämä on syvältä. Minä nykyään sen sijaan veti syvään henkeä ja heittäytyi virtaan ajatellen, että This too shall pass. Okei, autossa on nyt lommo. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut eikä vastapuoli kärsinyt vahinkoa. Okei, hemmetisti aikaani vienyt työjuttu kusee. Laitanpa pari meiliä ja selvitän asiaa. Jos homma ei järjesty, hankin uuden haastateltavan ja teen siltä osin tuplatyön.

Jajajajajajaja! Aijettä mikä voittajaolo!! Matkalla työhuoneelle vielä huokasin muutaman kerran syvään, mutta olin aina vain rauhallinen. Tuntuu niin hyvältä, kun itseään oppii käsittelemään ja asioihin oppii suhtautumaan rauhallisesti. Ei ihan aina, mutta nykyään jatkuvasti useammin ja useammin. On ihan mahtava huomata, että so what, kävi niin tai näin, elämä se virtaa eteenpäin. Kun suuttumuksella tai raivolla ei tilanteita tai asioita hoideta, vaan siinä saa paskan fiiliksen niin itselleen kuin myös muille, jotka siihen draamaan joutuvat jopa ehkä tahtomattaan osalliseksi. Viime kerralla kun hetkeksi hairahduin nykyiseltä polultani hetkellisten suurten huolten stressaamana ja yritin suuttumuksen kautta hoitaa yhtä asiaa, sain itselleni niin kauhean morkkiksen ettei tosikaan. Silloin olo helpottui anteeksipyynnöllä, mutta ymmärsin, että se vain on niin ankea tapa toimia, että en halua enää ikinä sortua sellaiseen.

Tätä se on, elämä. Nyt kun olen lakannut odottamasta ja vain soljun mukana, tämä vastoinkäymisten eli asioiden eri tavalla menemisen kuin minä tahdon mukana eläminenkin on niin paljon helpompaa.

Ja hei, aina tulee niitä huonoja hetkiä ja hairahduksia. Ihminen repsahtaa monia kertoja ennen kuin kykenee pääsemään irti asioista, joita ei enää elämäänsä halua. Ihan varmasti minäkin vielä tulen kokemaan pettymyksiä, jotka romauttavat, mutta sieltä noustaan! Ja aina se ylösnousu käy helpommin ja helpommin. Vielä nelisen vuotta sitten saatoin tuijottaa pari kolme päivää kattoon ja oikein velloa siinä huonovointisuudessa, jonka olin omilla odotuksilla ja niiden täyttymättömyydellä onnistunut kehittämään. Nyt ne hetket kestävät enää joitain kymmeniä minuutteja. Ja sitä minä kutsun edistykseksi.

Valoa päivään!

Ja vielä! Se ainoa zen, mikä olla voi, löytyy vain itsestä, ei mistään muualta. (Kuva: Pinterest)

Ja vielä! Se ainoa zen, mikä olla voi, löytyy vain itsestä, ei mistään muualta. (Kuva: Pinterest)