Parasta juuri nyt

Syksy. Sataa vettä. Ilmassa leijuvat harmaan eri sävyt.

Entä sitten?

Itse olen ehdottomasti kesäihminen, mutta olen alkanut viime aikoina lämmetä myös syksystä. Syksyhän on loistavaa aikaa samoilla metsässä, sienestää, nauttia mahtavista syysmyrskyistä ja maata peiton alla lukemassa hyvää kirjaa villasukkiin ja veluuriasuun verhoutuneena.  Ahhahhah, tämähän jopa kuulostaa aivan siltä kuin tekisin noita kahta ensimmäistä: Minähän olen vannoutunut sisäliikkuja ja sieniäkin tunnistan tasan kaksi: kanttarellin ja kärpässienen.

Mutta, sadesäästä ja luihin ja ytimiin pureutuvasta viimasta huolimatta aina löytyy aiheita, joista voi iloita.

Mieti hetki, mikä tekee sinut iloiseksi? Mikä tuo sinulle hyvää fiilistä? Mikä tuo rauhaa, tyytyväisyyttä ja onnellisuuden tunteita?

Listaa viisi asiaa, jotka saavat sinut hymyilemään. Siitä se lähtee.

Parasta juuri tänään:

Ruokakuvaukset studiollamme. Ainakin huumaavan hyvät tuoksut leijailevat nenääni, joten voi olla, että pääsen myös maistelemaan herkkuja.

Yönsä paremmin nukkunut vauva. Viime yönä jouduin kampeamaan ylös vain yhden kerran. Tämä on ilon aihe, josta olen erityisen kiitollinen. Ehkä kuopuksemme oppii pian nukkumaan läpi yön. Hyvin nukkunut vauva on aamuisin muuten aivan mahdottoman söpö, puhelias ja hyväntuulinen. 6 hampaan hymy on kyllä jotain, mikä sulattaa kenen tahansa sydämen.

Tuleva Tukholman-matka. Ystävät reissaavat New Yorkiin, Thaimaahan ja Berliiniin, minä iloitsen naapurimaamme ihanasta pääkaupungista. Tukholma on yksi lempipaikkojani, enkä kyllästy siihen ikinä.

Työjutut. Pari päivää sitten olin haastattelemassa erästä upeaa naista. Hänen lisäkseen asiantuntija juttuuni järjestyi nopeasti. Sain jälleen uusia, kiinnostavia työkeikkoja. Ideoitani kehuttiin. Viesteihini vastattiin nopeasti. Olen etsinyt haastateltavia ja ihmiset vaikuttavat vilpittömästi olevan innoissaan jutuistani. Mahtavaa, että haastattelupyyntöihin vastataan, että: Totta kai. Loistoidea. Tietenkin suostun. Olen mukana! Sitten pyysin sähköpostitse apua minulle vieraalta kollegalta erään ihmisen jäljittämisessä. Hänpä auttoi heti ilman, että olisi tahtonut mitään vastalahjaksi. Tällaisina hetkinä todellakin ajattelen, että rakastan sitä, mitä teen. Ja teen sitä, mitä rakastan.

Lepopäivä liikunnasta. Tänään ei tarvitse jumpata. Huomenna olenkin jälleen teräkunnossa ohjaamassa. Minulla on uusi sisäpyöräilyohjelma.

Ja miten usein sitä kulkeekaan tuolla huomaamatta kauniita pikku yksityiskohtia? Kun avaa silmänsä, voi tehdä yllättävän söpöjä löytöjä ympäristöstä.