Pienet suuret jutut
Vaikka osaa olla pienestä tyytyväinen, ei se silti tarkoita sitä, etteikö saisi olla tavoitteita. Tavoitteet, haaveet ja unelmat pitävät ihmisen käynnissä, mutta silti voi olla tässä hetkessä. Ja jokin lamppu on syttynyt, kun huomaa, että ne pienet jutut ovatkin kaukana pienestä. Ne ovat isoja. Valtavia. Merkittäviä. Joskus ne voivat tuntua elämää suuremmilta. Sellaiset hetket jäävät mieleen. Niitä voi sitten kiikkustuolissa muistella, jos niin hyvin käy.
Aamulla koin pakahduttavaa onnen tunnetta siitä, kun katsoin peiton alta pilkottavia pieniä varpaita (ei omiani). Noita varpaita katsellessa tiedostin vahvasti sen, miten kaikki on kesken, epävarmaa, vain harvoin kontrollissa jos koskaan. Juuri siksi mielestäni on tärkeää opetella jatkuvasti pysähtymään noihin pieniin hetkiin ja ymmärtää niiden pienten hetkien ja pienten varpaiden suuri merkitys.
Noissa pienissä pysähdyksissä tunnen, että kaikki on niin kuin pitääkin, vaikka sitten kaukana täydellisestä. Tunnen, että kaikki on kuten pitääkin, huolimatta arjen epäkohdista, tekemättömistä töistä, tiskaamattomista tiskeistä, surusta, epäonnesta, tuskallisista kokemuksista, ahdistavista ajatuksista, epävarmuudesta, ärytyksestä, parsimattomista sukista, eilen juodusta aamukahvimaidosta, menetetyistä hetkistä.
Noissa pienissä pysähdyksen hetkissä, milloin pieni tuntuu suurelta, on ripaus armoa. Myös ripaus toivoa. Niissä kulkee mukana tunne siitä, että näin kuuluu olla ja se on hyvä. Se on riittävä. Sopiva. Juuri nyt.
En ole meditoinut aikoihin, enkä tiedä, tulenko tekemään sitä enää ikinä niin, että istuisin jalat ristissä, etusormet peukaloita vasten ja silmät kiinni. Om. Sen sijaan huomaan jälleen, että nuo arjen pienet hetket, varpaiden tuijottelut, tiskaaminen, kukkien ihailu, rappustreeni, merelle tuijottaminen, ne ovat minun meditaatiotani. Sitä kannattaa tehdä, mikä itsellä toimii. Sen olen iän myötä huomannut.
Toivon sinulle paljon pieniä pakahduttavia onnen hetkiä siitä huolimatta, mitä sinä olet elämässäsi kokenut.
Jos minä opin pysähtymään, sinäkin opit.
Rauhallista torstaita! P.s. Yhä ehdit osallistua uuteen Sisäinen voima -kirjan arvontaan!
Kirsikankukkien jälkeen koittaa syreeniaika! Parasta alkukesässä!
Manti
Käytännön toteutus siitä, miten olla murehtimatta ja miten joka päivä muistaisi olla kiitollinen.
Anna
Ihanasti kirjoitit taas Jenny! Tuo on niin totta, pieninä ohikiitävinä hetkinä voi tuntea huikaisevaa onnentunnetta ja kiitollisuutta kaikesta, juurikin täysin keskeneräisessä ja epätäydellisessä elämässä. Niiden fiilisten varaan se pysyvämpi onnikin sitten rakentuu, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Sinun tekstisi ovat auttaneet ymmärtämään paremmin sitä, ettei onni tarkoita sitä, ettei mikään olisi samalla huonosti, vaan sitä, että kykenee näkemään sen hyvän ja kauniin ja vaalimaan sitä. Noihin tuontyyppisiin hetkiin liittyy minulla usein vahva usko siitä, että kaikki muukin järjestyy. Noina hetkinä tuntuu, että elämä todella kantaa. Ja että pystyy hyväksymään itsensä ja oman elämänsä epätäydellisyyksineen päivineen.