Räjähtänyt kotiäiti tässä terve
Olen ollut noin kaksi viikkoa kotona ja onnistunut räjäyttämään itseni melko hienosti, kuvamateriaalia ei saatavilla. Sellaisina päivinä kun ei ole sovittua ohjelmaa, haahuilen villasukissani, haaremiverkkareissani, topissa ja tukka sekaisin hyvällä tuurilla iltaan asti. Se hyvä puoli tässä jumalan selän takana asumisessa on, että voi käydä lastakin ulkoiluttamassa joko verkkareissa tai sitten vain muuten sanoisinko nyt sitten, että hyvin naturellissa lookissa.
Tuttavani kirjoitti juuri sietävänsä äitiydessä huonoiten vatsatauteja. Minä siedän huonoiten sotkua. Imuroin nykyään, en suinkaan enää kolmesti viikossa, vaan kolmesti päivässä, sillä taapero on kova tyttö sotkemaan. Erityisesti ruokahetket nostattavat verenpainettani, sillä hän haluaa syödä itse ja mikäs siinä samalla sen hauskempaa kuin viskoa ruokaa olan yli. Aargh! Toinen asia, joka nyppii suunnattomasti, on se, että kaikki mihin vain on mahdollista ylettää, viskotaan pitkin lattioita. Miksi kukaan ei varoittanut minua, heh. Jos on viimeksi ollut taapero huushollissa kymmenen vuotta sitten, niin enhän mitenkään voi muistaa, millaista se olikaan.
Havaitsin myös taannoin ensimmäisen viiden minuutin aikana, ettei työnteosta tule mitään, kun on näin vilkasta seuraa. Onneksi pääsen sentään välillä työhuoneelle lepäilemään, lol. Ja illat ovat kullanarvoista kirjoitusaikaa.
Mutta on tämä aivan mahtavaakin. Aamulla pieni pulloposki tuli halimaan ja lauloi vienosti korvaani bää bää (vita lamm). Nauroimme tänään aivan tikahtuaksemme, kun makoilimme kaksin olkkarin matolla ja vain onsdagsmyyssasimme. Erityisen huvittavaa oli myös se, kun yritin tehdä vatsalihasliikkeitä ja päälläni kiipeiltiin koko suorituksen ajan. Mutta 200 tuli väännettyä siitä huolimatta!
Taapero on ehdottomasti paras läsnäolon ja hetkessä elämisen opettaja. Nautin kyllä joka hetkestä, jopa ehkä hieman siitä siivoamisestakin. Palaan kuitenkin viimeistään sitten elokuussa ihmisten kirjoihin. Ja onneksi meillä on elämämme kesä 2012 edessä!
P.s. Arvonta on päättynyt ja palkinto arvotaan huomenna. Kiitos kaikille osallistuneille, erityisesti palautteenne oli kullan arvoista!
Arja Kontio
Sulla on tallessa toi ikiihana vauvapeitto, mulla on muutamia vauvavaatteita Katrilta, tuo peitto on hävinnyt jonnekin, harmi
Jenny B-H
Joo, eikö oo söpö, vuosimallia 1977 🙂 Systerin peittokin on tallessa, se on vuosimallia 1972. Ainoa vain, että tuossa on reikä, kun on ollut meillä käytössä nyt(kin) koko ajan leikkimattona. Täytyy yrittää vielä fiksata se kuntoon.
Mulla on tallella myös yksi oma asu, sellanen ruskea froteinen uimapuku. Ei vain ole mahtunut kellekään mun tytöistä, kun on ollut oikeaa kokoa vääränä kautena.
Arja Kontio
mulla on Katrin prinsessamekkoja, toivon, että joskus tulee niille hyvää käyttöä.
Ei se reikä mitään haittaa.
Laura
Kyllä täällä ytimessäkin viihdytään räjähtäneessä lookissa. Joko on verkkarit tai yöpaita, kun on niin ihanaa(!!), ettei tarvitse tälläytyä. Koirankin voi lenkittää miten sattuu. Jotenkin vapauttavaa – tosin kynnys pukeutumiseen kasvaa koko ajan. Onneksi ei olle muotibloggareita.