Hyvä elämä

Se mihin uskot..

..vahvistuu. Eilen aamulla kirjoitin asumiseen liittyvästä tavoitteestani ja päivän innostavan haastattelukeikan myötä aloin miettiä, josko vielä toteuttaisin tänä vuonna myös haaveeni opiskelupaikasta. Toki olen perheellisenä duunarina siinä tilanteessa, että minun ei ole mahdollista opiskella kokopäiväisesti, mutta voisin sitä tässä muiden hommieni ohella ”harrastella”. Kolmisen vuotta sitten olinkin hakemassa yliopistolle ihan vakavissani, mutta kuopus oli silloin vain muutamia kuukausia vanha ja valvomisen huuruissa unohdin ilmoittautua pääsykokeisiin, vaikka pääsykoekirjat olin saanut hommattua. Seuraavana vuonna pääsykoekirjat vaihtuivat ja hakeminen jäi, kun työ nielaisi minut kokonaan mukanaan. Ja näissä ammattihaaveissani en ole muuten ainakaan media-alalla mikään kummajainen, usea kollega on miettinyt sivutyötä tai kokonaan uuteen ammattiin opiskelua. Siinä mielessä olen toki jo onnekkaassa asemassa, että minulla on työ myös liikuntapuolella. Käy tässä lehtialan murroksessa sitten kuinka tahansa, en tule ikinä jäämään tyhjän päälle. Mutta vieläpä kokonaan uusi ammatti tai ainakin sinne vauhtia antavat opinnot silti pyörivät aika ajoin mielessäni. Ja kuten ystäväni kanssa kerran naureskelimme, minähän voin aivan hyvin päivät kirjoittaa, illat ohjata jumppaa ja yöt vaikka sitten ajaa taksia, ehhehe.

No, tuosta opiskelemaan hakemisesta tai ylipäänsä minkä tahansa tavoitteen saavuttamisesta vielä ihan vähän. Ensimmäinen askel on mielestäni tunnustella, että onko se asia jotain sellaista, jota todella haluaa. Toinen askel on ymmärtää se, että meitä rajoittavat oikeastaan vain valinnat ja vaihtoehdot, joita me itse pidämme itsellemme mahdollisena. Eli jos minä uskoisin alusta lähtien, että en pääse opiskelemaan, luultavasti en pääsykoekirjoja edes hankkisi, vaikka kuinka sitten opiskelemaan haluaisin. Antaisin itselleni luvan olla yrittämättä, koska minulla olisi itsestäni uskomus, että minulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Ja se, mistä tietää, että asia on todella sellainen, mitä haluaa, on se, että se ei jätä rauhaan, vaikka välillä haave hiipuukin. Itse olen nyt nelisen vuotta pyöritellyt tätä tiettyä tiedekuntaa päässäni, joten uskon siihen, että tämä on todellista.

Toinen asia, minkä kuulen usein omasta suustani on se, että vau, miten hyvin sä piirrät, mä en osaa piirtää ollenkaan, en edes tikku-ukkoa. No, voin tässä ihan itsellenikin nyt kertoa, että yläasteen kuvistuntien jälkeen en ole kovin paljon edes piirtänyt. No miksi sitten? No enhän minä voi tarttua kynään, koska olen 20 vuotta kantanut mukanani uskomusta, että olen todella surkea piirtäjä. Saatanpa myös ollakin, mutta piirtäminenkin lienee yksi taito, jossa tekemisen kautta kehittyy, jos siis oikeasti haluaa.

Entäs sitten kolmas esimerkki ihan toisesta ääripäästä. Kuinkahan moni on päästänyt tämän suustaan: ihan turha on osallistua mihinkään kilpailuun tai arpajaisiin, sillä enhän minä ikinä voita mitään! Lopulta minulla, sinulla ja hänellä on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet voittaa kuin sinullakin.

Viikonloppuna kuulin yhdeltä ihastuttavalta nuorelta neidolta kommentin, että hän haluaisi osallistua ryhmäliikuntaan, mutta ei uskalla, koska ei kuitenkaan tiedä, mitä siellä tehdään. Uskomus sekin. Ihan turha osallistua, koska ei kuitenkaan tiedä tai osaa. Se on kuitenkin sama asia kuin että venyttelytunnille voisi mennä vasta, kun venyy spagaattiin tai sushikurssille sitten, kun osaa valmistaa sushia. Jokainen on aloittanut joskus, oli kyse sitten mistä tahansa.

Omat uskomukset ovat valheita, jotka riittävästi hoettuna ja toistettuna muuttuvat ikävä kyllä helposti omaksi totuudeksemme. Se on lähes uskomatonta, miten itsensä saa vakuutettua siitä, että ei voi tehdä jotain, koska omat taidot ovat puutteelliset. Välillä mietin sitä, että uskommeko me todella näihin uskomuksiin, vai tarjoavatkohan ne sittenkin vain vaivattoman ja kivuttoman tekosyyn mennä sieltä, missä aita on matalin. Jatkaa samaa vanhaa totuttua linjaa, antaa luvan olla välittämättä haaveista ja vain jotenkin turtua siihen, että arki nyt on sitä, mitä on. Vaikka meillä olisi ihan mieletön mahdollisuuksien ikkuna edessämme ja me voisimme todella tehdä asioita, joita syvällä sisimmässämme haluamme!

Mitäpä jos joka ilta mielikuvaharjoittelisi päivän aikan tapahtuneiden asioiden ja itseen liittyvien uskomusten, tarinoiden ja koko historiankin vain lorista pihamaalla olevaan sadevesikaivoon? Miltä tuntuisi aloittaa huominen päivä ilman selityksiä, tekosyitä ja tarinoita siitä, millainen on ollut ja millainen sen henkilökohtaisen historian takia tulee olemaan? Minä aion kokeilla.

Iloista viikon alkua sinulle!

P.s. Uskomukset toimivat myös toisin päin. Eli jos niitä on pakko viljellä, voimme alkaa tästä hetkestä kuvitella, että olemme voittamattomia supersankareita!

Tekisikö mieli kokeilla trendilaji Crossfitiä, mutta uskot, että et pärjää siinä? Plääh, se on vain uskomus eli mars salille! (kuva viime syksyn treeneistä  Jätkäsaaresta, minä toinen vasemmalta).
Tekisikö mieli kokeilla trendilaji Crossfitiä, mutta uskot, että et pärjää siinä? Plääh, se on vain uskomus eli mars salille! (kuva viime syksyn treeneistä Jätkäsaaresta, minä kuvassa mukana).

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *