Avainsana: tekeminen

arjen kuormitus on huomioitava liikunnassa ja aktiivisuudessa

arjen kuormitus on huomioitava liikunnassa ja aktiivisuudessa

Arjen kuormitus on syytä huomioida myös liikunnassa ja muussa aktiivisuudessa. Eräänä päivänä etätöissä tuli katseltua lounaan syönnin lomassa Instagramista (tiedän, lounas pitäisi pitää rauhoitettuna alueena) suurin piirtein ikäisiäni tyyppejä, jotka urheilevat tavoitteellisesti ja myös ovat todella kovassa kunnossa. He tekevät kiinnostavia, innostavia ja pitkiäkin treenejä 

Marraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitään

Marraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitään

Marraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitään. En muista, milloin olisin ollut näin pitkän aikaa bloggaamatta, mutta enpä muista, milloin olisi ollut näin hektistä. Osittain tämän syksyn hässäkkä on omin pikku kätösin aiheutettua, osittain olosuhteista johtuvaa. Mutta yhtä kaikki, tämä on ollut oikeasti 

Kesäloman tarkoitus ei ole toipuminen kuluneesta vuodesta

Kesäloman tarkoitus ei ole toipuminen kuluneesta vuodesta

Ihminen saa väsyä – mutta silloin on tehtävä muutoksia. Kesäloman tarkoitus ei ole toipuminen kuluneesta vuodesta. Kesäloman kynnyksellä havahduin siihen, miten täynnä viimeiset viikot, kuukaudet ja ehkä oikeastaan vuodetkin ovat olleet. Kirkkaasti taas oivalsin sen, että loman tarkoitus ei ole se, että juuri ja juuri ehtii toipua tavallisesta arjesta, jotta voi taas kuormittaa itseään lisää. Ihminen taipuu kyllä valtavan pitkään, mutta jossain kohtaa tulee stoppi. Usein se on keho, joka alkaa ilmoitella erilaisista krempoista, tai sitten sairastuu kunnolla.

Kun katselin omaa kalenteriani, mietin kaikkia tekemiäni asioita ja ylipäänsä ajankulua, joka tuntuu vain kiihtyvän kaiken aikaa (kesäkuukin on ihan juuri lusittu!), ymmärsin, että vaikka olen jo paljon muuttanut asioita, asioita on muutettava yhä. Ettei mene toipumiseksi!

Viime kesäloma ei ollut varsinainen loma

Viime kesäloma kului pitkälti Uuteen nousuun – Löydä energisempi elämä -kirjan kirjoittamiseen, työstressistä toipuminen unohtui. Toki myös lomailin, mutta tuntui, että murtuneen jalan parantuminen vei fyysisiä voimia ja väsytti henkisestikin. Kun työt sitten alkoivat, en tuntenut itseäni kovin levänneeksi ja koko syksy mentiin aika pitkälti vara-akun voimin, paitsi ettei ihmisellä ole sellaista vara-akkua! Päivätöiden lisäksi kirjoitin jonkin verran lehtijuttuja, päivitin blogia, tein kirjaan korjauksia, ohjasin ryhmäliikuntaa ja treenasin itse paljon. Toki tähän sitten vielä ne työtä tärkeimmät asiat eli normikotihommat ja perhe. Joululoman aikaan olin aika väsynyt. Ilo alkoi palata vasta tammikuussa, kun aloin jo konmarittaa arkeani.

Toki tietyntyyppinen ilottomuus näin jälkikäteen johtui ehkä myös työtilanteesta, kuten aiemmin olen kirjoittanut, olin unelmatyössä, mutta en omassa unelmatyössäni. En myöskään saanut ryhmäliikunnan ohjaamisesta enää vastaavaa iloa kuin kuluneiden 20 vuoden aikana. Nyt kun olen palannut enemmän entisiin hommiin huomaan, että turhaan pitkitin työtilanteen muuttamista, olisi pitänyt olla rohkeampi jo aiemmin. Ja juoksuohjausten vetäminen taas on tuntunut ihan omalta jutulta, josta olen todella innoissani.

Kuluneen vuoden aikana ajatukset olivat pitkälti myös siinä, alanko mahdollisesti opiskella ja mitkä alat nousevat muiden joukosta, ja pystynkö valmistautumaan niin, että pääsisin opiskelemaan ja olisiko opiskelu toisessa kaupungissa edes mahdollista. Unelma-ala(t) kirkastui(vat) itselleni, ja kävinkin pääsykokeissa, mutta koska valmistautuminen niihin ei ymmärrettävästi ollut kaiken muun elämän keskellä huippuluokkaa, alanvaihto täysin jäi vielä muhimaan ja odottamaan sopivaa rakoa ja elämäntilannetta. Ideaalein tilanne itselleni sitten joskus olisi se, että voisin opiskella työn ohella, jota nyt teen. Mutta kuten sanoin, nyt keskityn tähän hetkeen.

Mitä olen jo muuttanut?

Kuluneena vuonna olen tehnyt kuitenkin paljon muutoksia:

Olen jättänyt ylimääräiset lehtihommat kokonaan. Saamani palkkio ei ole sen vaivan ja ajan arvoinen, jonka niiden tekeminen vapaa-ajalla veisi.

Blogin kirjoittamista jatkan yhä, sillä tämä on ollut oma kanavani ja henkireikäni jo pian 9 vuotta ja on niin vahvasti osa minua, että ainakaan nyt en halua lakata kirjoittamasta, vaikka Instagram on kanavana nopeampi, helpompi ja paljon vastavuoroisempi. Olen varannut blogille siis aikaa, mutta kompaktisti. En siis niin, että se pyörisi mielessäni jatkuvasti. Opettelen myös uudenlaista somekäyttäytymistä. Facebookin olen jättänyt lähes kokonaan eikä Instagramia tarvitse tarkastaa sataa kertaa päivässä, vaan sitä voi käyttää vähän pidempään, mutta hieman harvemmin.

Olen lopettanut ryhmäliikunnan ohjaamisen ja käynyt ohjaamassa satunnaisesti juoksua. Elo- ja syyskuussa alkavat omat Vauhtisammakon juoksukouluni Helsingissä, molempiin on vielä muutamia paikkoja vapaana! Odotan innolla juoksukouluja ja sitä, että saan ohjata ihmisiä ULKONA ja levittää juoksun ilosanomaa.

Opettelen yhä sanomaan ei ja ennen kuin lupaan kellekään mitään ylimääräistä, nukun yön yli tai ainakin imuroin kotini loppuun (jostain syystä minulle soitetaan kiinnostavia työehdotuksia aina, kun olen imuroimassa) ja mietin asioita, että onko se a) jotain, mitä minä todella haluan, b) jotain, johon aikani riittää c) jotain, johon voimavarani riittävät.

En tunge kalenteria enää täyteen kesälomalla. En esimerkiksi ole sopinut yhtään menoa kesälomani ajaksi. En halua, että minun on pakko olla vaikka kaupungilla lounastreffeillä, jos huvittaisikin olla jossain ihan muualla.

Nämä kaikki siksi, että en halua stressata itseäni hengiltä enkä myöskään sairastuttaa itseäni tekemällä liikaa asioita voimavaroihin ja aikaan nähden. Toipuminen ylikuormituksesta on vakava asia, ja tuttua itselleni 10 vuoden takaa.

Mitä olen oppinut?

Mitä olen oppinut: Jos jokin asia tuntuu väärältä, sen kyllä tietää, eikä sitä kannata pitkittää. Jos todella tuntee olevansa väärässä paikassa, se sama seinä on vastassa niin kauan, kunnes tekee muutoksia.

Ja tämä on ehkä tärkein, joka itseltäni pääsee jatkuvasti unohtumaan: Kaikkea voi tehdä, mutta ei samaan aikaan.

Muita ruuhkavuosissa tallaajia? Ihminen saa väsyä, mutta silloin on tehtävä muutoksia. Itseään ei kannata polttaa loppuun, sillä senkin kokeneena tiedän, että kun menee liian pitkälle, on myös toipuminen pitkä taival.

Torstai taas, toivoa täynnä!

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

42 mittariin – ikääntyminen ja elämä ON ihmeellistä

Hirviötyökaveria ei tarvitse sietää eikä miellyttää

juoksukoulu aloittelijoille Helsingissä – startit elo- ja syyskuussa

hyvinvointi alkaa siitä, että ymmärtää olevansa hyvinvoinnin arvoinen

Eri asenne kiireeseen – elämä on runsasta ja täyteläistä

Eri asenne kiireeseen – elämä on runsasta ja täyteläistä

Tammikuussa ovat todelliset ruuhkaviikot käsillä – vältän silti käyttämästä sanaa kiire, sillä mielestäni se on yhtä epämiellyttävä sana kuin pakko ja lietsoo ihmistä tilaan, jossa hän on kuin pelästynyt peura ajovaloissa ja tuntee olevansa koko ajan kaksi sekuntia myöhässä elämästään. Mutta tammikuussa siis mennään eikä 

Jotta jaksaa tehdä paljon, pitää myös osata olla

Jotta jaksaa tehdä paljon, pitää myös osata olla

Jotta jaksaa tehdä paljon, pitää myös osata olla. Olen aina ollut persoonaltani sellainen tyyppi, että minulla on monta rautaa tulessa samaan aikaan. Sytyn, kun minulla on kiire, pieni stressi painaa päälle ja deadlinet lähestyvät. Jos tekemistä on liian vähän, en saa oikein mitään aikaiseksi. Mitä 

Olet elämäsi arkkitehti

Olet elämäsi arkkitehti

Kyllä, olet elämäsi arkkitehti, kuten minäkin olen omani. Siitäkin huolimatta, että kalenteria ja to do -listoja katsoessa niin ei uskoisi! Mutta kyllä vain, olemme itse itsemme pomoja, niin hyvässä kuin huonossa. Luomme itsellemme odotuksia, joita sitten hiki hatussa suoritamme, koska usein luulemme, että meidän on pakko tai että muut ihmiset odottavat meiltä niin monenlaisia asioita. Moni elää todellisia ruuhkavuosia ilman, että oikein edes pystyy tai jaksaa nauttia elämästään. Emmehän ole täällä raahautumassa elämästä valittaen läpi, vaan nauttimassa olostamme, toisista ihmisistä ja kokemuksistamme. Toki on elämänvaiheita, joissa tekemistä on enemmän, mutta silti uskon ihmisen mahdollisuuteen valita, karsia, vähentää jostain ja toisaalta taas lisätä tekemistä, joka tuottaa onnea ja iloa.

vastaisku ankeudelle

Kuule itseäsi

Onneksi voimme myös pysähtyä tutkimaan fiiliksiämme ja saada voimaa itsestämme. Voimme itse päättää, mihin suuntaan arkeamme haluamme viedä. Tai entä jos olisikin tyytyväinen tässä ja nyt? Tyytyväinen siitä huolimatta, että työhommat painavat päälle, jääkaappi pitäisi siivota, ikkunat pestä ja ai niin, pitäisi leipoa lapsen harrastuksen kevätnäytöksen kahvilaan, ehtiä lenkille ja kuntosalille ja olla sosiaalinen, vähintäänkin täydellinen puoliso, työntekijä, vanhempi ja ystävä. Jos leipomisen sijaan ostankin kahvilaan kertakäyttöastioita, miksi pääkoppani haluaa väittää, että olisin jotenkin muita huonompi? Ja mitä ne muutkin minusta silloin ajattelevat?

Mitähän se naapurin Reija miettii taas?

Aika moni käyttää paljon energiaa siihen, että miettii, mitä muut itsestä ajattelevat. Ajatus tai ehkä enemmänkin pelko siitä, miltä näyttää muiden silmissä, ajaa metsästämään täydellisyyttä ja saa kontrolloimaan arkea, tekemisiä, ajatuksia ja jopa rakkaita. Itsekin olen ollut juuri tuo tyyppi, joka halusi pitää kaikki langat käsissään. Mutta hyödyn sijaan se oli enemmänkin haitallista. Vuosia jatkuessaan se voi sitä paitsi ajaa ihmisen loppuunpalamisen partaalle. Mutta niin sitä saattoi miettiä hassuja asioita: Mitä ne naapuritkin sanovat, jos ikkunat ovat vielä kesäkuun alussa likaiset? Menetänkö kasvoni, jos nyt en vie niitä pullia sinne näytöskahvilaan?

Toisaalta taas kontrollointi oli hyvinkin turvallista. Saatoinpa myös luulla, etteivät muut pystyneet tekemään asioita yhtä hyvin kuin minä itse. Mutta: kun sitten pysähtyy miettimään, miksi tekee kaikkia niitä asioita joita tekee, saattaa huomata, että ei tee asioita siksi, että todella haluaa tehdä niitä. Ei tee niitä ehkä siksikään, että ne nyt vain on arjessa tehtävä. Teemme asioita myös muiden takia ja sen kuvitelman, jota pyöritämme päässämme siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Ja se, että tekee kaiken eikä anna muille edes tilaisuutta, on aika itsekästä.

Useimmissa asioissa halun tulee lähteä itsestä. Jos vaikka liikkuu siksi, että haluaa laihtua ja näyttää muiden silmissä muka paremmalta, se ei ole kestävä lähtökohta liikunnan aloittamiselle. Jos tekee asioita siksi, että haluaa näyttää muiden silmissä täydelliseltä, pitäisi kysyä itseltään, että kenen elämää täällä olen oikein elämässä. Kun motivaatio ja halu tehdä kumpuavat itsestä, silloin tekeminenkin sujuu. Ja sitä paitsi loputon täydellisyys on harhaa, somaa arjen illuusiota.

vastaisku ankeudelle

Tää on sun elämä, ei naapurin Reijan

Ajattele, miten hienoa olisi, jos pystyisimme käyttämään kaiken sen luulemiseen ja olettamiseen käyttämämme energian arkemme kokemiseen, todelliseen elämiseen ja arjen epäkohtien parantamiseen. On toki totta, että muilla ihmisillä on merkitystä, ja aika harvalle on varmaan täysin yhdentekevää, mitä muut meistä ajattelevat, mutta liikaa sitä ei kannata kelailla.

Ennen kaikkea kannattaa tehdä oma olo ja arki niin mukavaksi kuin mahdollista, sillä hyvä fiilis säteilee myös ulkopuolelle ja siitä hyötyvät kaikki ihmiset, joita päivän mittaan kohtaamme.  Se, että tekee, kuten oma sydän sanoo ei tarkoita, että sitä olisi jotenkin välinpitämätön muita kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että elää omaa elämäänsä itselleen, toki muut huomioiden. Se tarkoittaa sitä, että arvostaa itseä ja pitää huolta elämänsä tärkeimmästä ihmissuhteesta, suhteesta itseensä.

Tärkeää onkin miettiä elämää ja arkea itsen kautta. Mitä minä haluan? Mikä tekee minut iloiseksi? Mikä on minulle tärkeää arjessani? Kun uskaltaa pysähtyä kuulemaan mitä itse sanoo, alkaa oivaltaa, mikä omassa arjessa toimii ja mikä ei. Sitä saattaa huomata, että hups, olenpas tehnyt paljon asioita vain siksi, että olen luullut, että muut niitä minulta odottavat. Ja hei, oikeasti naapurin Reijalle on ihan sama, käytkö lenkillä vai pesetkö ikkunat, sillä hän on liian kiireinen miettiessään, mitä hänestä ajattelet!

Vastaisku ankeudelle

Puhu itsellesi kuin parhaalle ystävällesi

Oikeasti se tyyppi, joka meiltä asioita odottaa ja meille sääntöjään sanelee, se, joka välillä istuu olkapäällämme piiskan kanssa onkin ehkä me itse. Se luulee, että jos emme täytä odotuksiamme, vaatimuksiamme ja omassa mielessä keksittyjä sääntöjä, olisimme jotenkin huonompia kuin muut. Ah, emme todellakaan.

Kaiken tekemisen, pätemisen ja suorittamisen uuvuttaneelle ystävälle on helppo sanoa, että hei, teetköhän sä vähän liikaa tällä hetkellä ja miksi sä edes teet kaikkia noita asioita. Eikö olisi kiva ottaa vähän chillimmin? Ensi kerralla, kun olet sanomassa itsellesi, että et sitten saanut tätäkään aikaiseksi (vaikka toki teit ne miljoona muuta asiaa) puhu itsellesi kuin ystävällesi: Se, että teet vähän vähemmän ja jätät jotain joskus huomiselle, ei tee susta yhtään huonompaa ihmistä. Ole kiitollinen siitä, mitä olet saanut aikaan ja lakkaa miettimästä kaikkea sitä, mitä et ole vielä tehnyt. Olet oman arkesi arkkitehti.

Roomaakaan ei rakennettu päivässä. Mahtavaa viikkoa!