Kesäloman tarkoitus ei ole toipuminen kuluneesta vuodesta
Ihminen saa väsyä – mutta silloin on tehtävä muutoksia. Kesäloman tarkoitus ei ole toipuminen kuluneesta vuodesta. Kesäloman kynnyksellä havahduin siihen, miten täynnä viimeiset viikot, kuukaudet ja ehkä oikeastaan vuodetkin ovat olleet. Kirkkaasti taas oivalsin sen, että loman tarkoitus ei ole se, että juuri ja juuri ehtii toipua tavallisesta arjesta, jotta voi taas kuormittaa itseään lisää. Ihminen taipuu kyllä valtavan pitkään, mutta jossain kohtaa tulee stoppi. Usein se on keho, joka alkaa ilmoitella erilaisista krempoista, tai sitten sairastuu kunnolla.
Kun katselin omaa kalenteriani, mietin kaikkia tekemiäni asioita ja ylipäänsä ajankulua, joka tuntuu vain kiihtyvän kaiken aikaa (kesäkuukin on ihan juuri lusittu!), ymmärsin, että vaikka olen jo paljon muuttanut asioita, asioita on muutettava yhä. Ettei mene toipumiseksi!
Viime kesäloma ei ollut varsinainen loma
Viime kesäloma kului pitkälti Uuteen nousuun – Löydä energisempi elämä -kirjan kirjoittamiseen, työstressistä toipuminen unohtui. Toki myös lomailin, mutta tuntui, että murtuneen jalan parantuminen vei fyysisiä voimia ja väsytti henkisestikin. Kun työt sitten alkoivat, en tuntenut itseäni kovin levänneeksi ja koko syksy mentiin aika pitkälti vara-akun voimin, paitsi ettei ihmisellä ole sellaista vara-akkua! Päivätöiden lisäksi kirjoitin jonkin verran lehtijuttuja, päivitin blogia, tein kirjaan korjauksia, ohjasin ryhmäliikuntaa ja treenasin itse paljon. Toki tähän sitten vielä ne työtä tärkeimmät asiat eli normikotihommat ja perhe. Joululoman aikaan olin aika väsynyt. Ilo alkoi palata vasta tammikuussa, kun aloin jo konmarittaa arkeani.
Toki tietyntyyppinen ilottomuus näin jälkikäteen johtui ehkä myös työtilanteesta, kuten aiemmin olen kirjoittanut, olin unelmatyössä, mutta en omassa unelmatyössäni. En myöskään saanut ryhmäliikunnan ohjaamisesta enää vastaavaa iloa kuin kuluneiden 20 vuoden aikana. Nyt kun olen palannut enemmän entisiin hommiin huomaan, että turhaan pitkitin työtilanteen muuttamista, olisi pitänyt olla rohkeampi jo aiemmin. Ja juoksuohjausten vetäminen taas on tuntunut ihan omalta jutulta, josta olen todella innoissani.
Kuluneen vuoden aikana ajatukset olivat pitkälti myös siinä, alanko mahdollisesti opiskella ja mitkä alat nousevat muiden joukosta, ja pystynkö valmistautumaan niin, että pääsisin opiskelemaan ja olisiko opiskelu toisessa kaupungissa edes mahdollista. Unelma-ala(t) kirkastui(vat) itselleni, ja kävinkin pääsykokeissa, mutta koska valmistautuminen niihin ei ymmärrettävästi ollut kaiken muun elämän keskellä huippuluokkaa, alanvaihto täysin jäi vielä muhimaan ja odottamaan sopivaa rakoa ja elämäntilannetta. Ideaalein tilanne itselleni sitten joskus olisi se, että voisin opiskella työn ohella, jota nyt teen. Mutta kuten sanoin, nyt keskityn tähän hetkeen.
Mitä olen jo muuttanut?
Kuluneena vuonna olen tehnyt kuitenkin paljon muutoksia:
Olen jättänyt ylimääräiset lehtihommat kokonaan. Saamani palkkio ei ole sen vaivan ja ajan arvoinen, jonka niiden tekeminen vapaa-ajalla veisi.
Blogin kirjoittamista jatkan yhä, sillä tämä on ollut oma kanavani ja henkireikäni jo pian 9 vuotta ja on niin vahvasti osa minua, että ainakaan nyt en halua lakata kirjoittamasta, vaikka Instagram on kanavana nopeampi, helpompi ja paljon vastavuoroisempi. Olen varannut blogille siis aikaa, mutta kompaktisti. En siis niin, että se pyörisi mielessäni jatkuvasti. Opettelen myös uudenlaista somekäyttäytymistä. Facebookin olen jättänyt lähes kokonaan eikä Instagramia tarvitse tarkastaa sataa kertaa päivässä, vaan sitä voi käyttää vähän pidempään, mutta hieman harvemmin.
Olen lopettanut ryhmäliikunnan ohjaamisen ja käynyt ohjaamassa satunnaisesti juoksua. Elo- ja syyskuussa alkavat omat Vauhtisammakon juoksukouluni Helsingissä, molempiin on vielä muutamia paikkoja vapaana! Odotan innolla juoksukouluja ja sitä, että saan ohjata ihmisiä ULKONA ja levittää juoksun ilosanomaa.
Opettelen yhä sanomaan ei ja ennen kuin lupaan kellekään mitään ylimääräistä, nukun yön yli tai ainakin imuroin kotini loppuun (jostain syystä minulle soitetaan kiinnostavia työehdotuksia aina, kun olen imuroimassa) ja mietin asioita, että onko se a) jotain, mitä minä todella haluan, b) jotain, johon aikani riittää c) jotain, johon voimavarani riittävät.
En tunge kalenteria enää täyteen kesälomalla. En esimerkiksi ole sopinut yhtään menoa kesälomani ajaksi. En halua, että minun on pakko olla vaikka kaupungilla lounastreffeillä, jos huvittaisikin olla jossain ihan muualla.
Nämä kaikki siksi, että en halua stressata itseäni hengiltä enkä myöskään sairastuttaa itseäni tekemällä liikaa asioita voimavaroihin ja aikaan nähden. Toipuminen ylikuormituksesta on vakava asia, ja tuttua itselleni 10 vuoden takaa.
Mitä olen oppinut?
Mitä olen oppinut: Jos jokin asia tuntuu väärältä, sen kyllä tietää, eikä sitä kannata pitkittää. Jos todella tuntee olevansa väärässä paikassa, se sama seinä on vastassa niin kauan, kunnes tekee muutoksia.
Ja tämä on ehkä tärkein, joka itseltäni pääsee jatkuvasti unohtumaan: Kaikkea voi tehdä, mutta ei samaan aikaan.
Muita ruuhkavuosissa tallaajia? Ihminen saa väsyä, mutta silloin on tehtävä muutoksia. Itseään ei kannata polttaa loppuun, sillä senkin kokeneena tiedän, että kun menee liian pitkälle, on myös toipuminen pitkä taival.
Torstai taas, toivoa täynnä!
Jenny
P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!
42 mittariin – ikääntyminen ja elämä ON ihmeellistä
Hirviötyökaveria ei tarvitse sietää eikä miellyttää
juoksukoulu aloittelijoille Helsingissä – startit elo- ja syyskuussa
hyvinvointi alkaa siitä, että ymmärtää olevansa hyvinvoinnin arvoinen
Heidi
Tänä vuonna ajattelin että tarviinko pitkää kesälomaa kun palasin töihin vasta huhtikuun alussa äitiysloman jälkeen. Sitten kuitenkin mieleen tuli että miksi pitäis olla väsynyt ja rikki että ”ansaitsee” lomaa. Ennen lasta huomasin että eka viikko lomasta tai jopa enemmän meni toipuessa siitä että oli hillitön kiire ja työputki takana. Joten kyllä lomaa on tänä vuonna neljä viikkoa ja sen ajan nauttia rentoilusta, lukemisesta, perheen kanssa olosta, ystävien näkemisestä. 🙂
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Heidi kommentista! Ja niin naulan kantaan toi, että meillä on täysi oikeus lomailla, vaikka ja toivottavasti ei ollakaan ihan väsyneitä ja rikki! Erittäin hyvä oivallus.
Tuntuu vain, että moni on aika poikki ennen lomia ja varsinkin jos loma on vielä tupattu ihan täyteen, palautumista ei ehkä tapahdu riittävästi. Siksi pyrin itsekin siihen, että saisi kunnolla lomailtua ja levättyä ilman aikatauluja. Toi sun lomaohjelma kuulostaa myös oikein mahtavalta.
Ihanaa kesää!
Hannah-Tuulia
Kiitos. Tämä teksti tuli todella nyt tarpeeseen. Jatkoin pitkään työssä, jota rakastin mutta koin ettei se ole minua varten. Mutta jatkoin silti, koska kaikki käänsivät päätäni, etten vaan sen takia vaihda, että kyllästyin tasaiseen arkeen. Noh, näin jälkiviisaana voi ajatella, että jos se työpaikan vaihdos hiipuu ajoittain mieleen, niin siihen kannattaa tarttua. Asiat voi muuttua myös töissä paremmiksi, mutta jos ei muutu omalta osaltaan kannattavaksi niin onko hyvä tuhlata aikaansa vai mennä eteenpäin. Nyt kun sain ammatti-ihmiseltä diagnoosin, että minulla on mahdollinen vakava työuupumus, niin voin vaan hakata päätäni seinään ja ajatella, miksi en lähtenyt aijemmin. Noh, yritinhän saada uutta työpaikkaa, mutten saanut. Voin vaan ottaa tästä opikseni, ettei se jatkuva kiire ole hyväksi. Ja ettei voi koko aika auttaa vaan muita ja unohtaa itsensä. Kuka muu huolehtiikaan juuri omasta terveydestään, jos et sinä itse? Niin. Ei kukaan muu.
Kyllä valoa on vielä tulossa. Tiedän sen. Ja toivon hartaasti, että uusi työ löytyy. Olenkin löytänyt lähipäivieni aikana peräti kolme neliapilaa – kaksi vierekkäin ja yhden polulta. Saa olla pikkuisen taikauskoinen ja toivoa niiden tuovan hyvää elämään. Ainakin yhtenä kertana, kun löysin neliapilan, niin seuraavana päivänä sain työpaikan. Katsotaan kuinka nyt käy. Keskityn nyt vaan rentouttavaan ja mukavaan tekemiseen.
Ihanaa juhannusta sinulle Jenny ja mukavaa kesää!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Hannah-Tuulia kommentista ja kaikkea hyvää sinulle! Kirjoitit niin viisaasti, etten voi kuin vain nyökytellä. Mä uskon myös neliapiloihin! Tänä kesänä en ole vielä poiminut yhtäkään maasta, mutta tiuhaan olen käyttänyt kummitädiltäni saamaa neliapilakorua onnea tuomassa.
Pidä huolta itsestäsi, asiat kyllä järjestyvät, tiedän kokemuksesta, että vaikeista asioista ihmiset toipuvat ja elämä muuttuu. Usein paremmaksi kuin koskaan aiemmin.
Lähetän sulle paljon hyviä ajatuksia!
Hannah-Tuulia
Kiitos Jenny todella paljon kannustavasta vastauksestasi. Se tuli todella tarpeeseen ja oli upea kuulla, että sinäkin uskot neliapiloiden onnea tuovaan voimaan.
Tuo neliapilakoru kuulostaa ihanalta. Ja olen nykyään tehnyt niin, etten enää poimi neliapiloita maasta. Otan kuvan niistä talteen muistuttamaan hetkestä ja annan onnen vallata mieleni ja jätän apilan antamaan onnea myös muille.
Keräsin lapsena ollessani mummon kanssa usein neliapiloita. Hän tämän taidon minulle opettikin 🙂 mummoni kuivatti löytämämme neliapilat ja laittoi ne kontaktimuovin väliin muistoksi. Löytyi joskus jopa viisilehtinenkin neliapila. Toiko se enemmän onnea vai oliko muuten vaan erityinen. Tiedä sitä 😀
Juuri kun olin vaipumassa epätoivoon niin jälleen sain kokea neliapiloiden voiman. Sain nimittäin kuulla pääseväni uuteen työhön, josta olin useamman vuoden haaveillu ja unelmoinu. Tästä sain niin paljon voimaa ja energiaa. Otan opikseni uupumuksesta, haen tasapainoista arkea niin työn kuin vapaa-ajankin välillä. Elämä kyllä kantaa 🙂
Ihanaa kesää sinulle Jenny!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Hannah-Tuulia ihanasta kommentista <3
Ja mitä mahtavia uutisia sulla on! Tiedätkö, itsekin kun vaihdoin työtä, niin vaikka kiirettä ja stressiäkin on ollut, niin silti oon tuntenut itseni onnelliseksi ja kokenut olevani oikeassa paikassa! Työllä vain on niin iso merkitys.
Ihanaa kesää myös sulle!