Tämä hetki…

…on täydellinen sellaisena kuin se on.

Tässäpä istuin lounastauolla koneen ääressä ja mietin tätä hetkeä. Että vaikka minulla on melkeinpä turhan monta työhommaa yhä kesken, viime aikoina lähes päivittäin on joku jo sovittu työkeikka siirtynyt erinäisistä minusta riippumattomista syistä ja hankaloittanut aikataulujani, kolme IKEAn pussillista puhtaita pyykkejä on yhä järjestämättä kaappeihin, kuopuksen lelut ovat pitkin lattioita, komero, joka minun on iäisyys pitänyt siivota on yhä siivoamatta, en ole ehtinyt toviin kampaajalle, minun pitäisi hankkia pienemmät farkut, elämä on kauttaaltaan mennyt, miten on  mennyt, niin kaikista näistä arjen pienistä epäkohdista huolimatta tämä hetki on täydellinen juuri tällaisena kuin se on. Tuolla kun juoksee pää kolmantena jalkana, ei tätä hetkeä osaa tai ehdi oikein arvostaa, koska on niin helppo keskittää mieli, ajatukset ja energia vain siihen, mikä on jollain tapaa pielessä, viallista, keskeneräistä tai itselle epäsopivaa. Toki joillain meistä on menossa rankempia juttuja, jotka vievät ajatuksia ja saavat hetken tuntumaan raskaalta, mutta usein niistäkin vaiheista voi seurata lopulta jotain hyvää, kun vain pääsee pimeästä valoon. Ainakin sitä luultavasti on vahvempi kuin koskaan aiemmin ja osaa useimmiten kohdata ne pienemmät vastoinkäymiset vailla niin isoja tunnemyrskyjä, kuten itselleni on käynyt. Asiat lopulta solahtavat eri tärkeysjärjestykseen kuin ennen ja yhtäkkiä sitä huomaa kaikkialla kiitollisuuden ja ilon aiheita ja elää ihan eri elämää kuin ennen haasteita.

Ja vaikka elämässä olisi meneillään jotain tosi inhottavaa ja negatiivista juuri nyt, ei vastaan paneminen, taisteleminen, asian kieltäminen tai sen loputon vatvominen lopulta muuta tätä hetkeä tai tapahtuneita asioita ollenkaan. Vaikka asiat menevät eri tavoin kuin minäminäminä haluaisi, auttaako raivo, viha tai katkeruus? Hetkellisesti on varmasti hyvä näitäkin tunteita kokea, mutta sen sijaan, että pitää kaiken sisällään tai jää jumiin toiset jopa vuosikausiksi, sitä voi raivopäissään vaikka mennä paukuttamaan nyrkkeilysäkkiä tai juosta niin kovaa kuin pääsee, jotta olo helpottuisi. Uskon siihen, että pidemmän päälle nämä voimakkaat negatiiviset tunteet vain tekevät itsemme entistä huonovointisemmaksi ja lopulta ne voivat jopa sairastuttaa.

Ja oli se elämänvaihe tai tilanne millainen tahansa, uskon, että jotain hyvää on aina nähtävissä, edes pilkahduksen verran. Syyttäminen on myös turhaa, sillä sekään ei mitään muuta. Myös itsensä syyttäminen on kohtuutonta, koska uskon, että aina sitä toimii, kuten parhaaksi näkee kussakin tilanteessa sillä hetkellä ja sillä tietämyksellä. Entä jos vain antaisi anteeksi, itselleen, muille ja koko maailmalle? Ei ole helppoa luopua vihasta tai kaunasta tai antaa anteeksi, mutta lopulta voi miettiä, kenelle niistä tunnetiloista meissä itsessämme on eniten haittaa. Kun itse olin täynnä vihaa, ei se tehnyt oloani ainakaan paremmaksi, vaan asia oli koko ajan pinnalla, oli vaikea keskittyä, iloita tai ajatella mitään muuta kuin koettuja vääryyksiä. Vihaisena ja katkerana oleminen on todella kuluttavaa ja matalaenergistä, se ei johda mihinkään vaan vetää puoleensa lisää paskaa. Kun sitten tämä toinen osapuoli aikanaan otti minuun yhteyttä, olin samantien valmis irrottautumaan vihasta. Koin vain suurta helpotusta, että hän kykeni sillä hetkellä olemaan itseäni viisaampi ja ottamaan ensimmäisen askeleen. Vaikka asioiden puimisessa meni vielä tovi ja niin myös lopullisessa anteeksiannossa, ensimmäisen askeleen ottaminen pudotti jo valtavan taakan selästäni. Anteeksianto puolin ja toisin varmasti helpotti kaikkia osapuolia, mutta hyvin paljon hyödyin siitä itse. Vihdoin sain päästää irti niistä negatiivisista tunteista, joihin olin kietoutunut kaulaani myöten. Irti tunteista, jotka olivat pitkän ajan syöneet ennen kaikkea itseäni, eivät niinkään ketään toista ihmistä.

Ikäviä asioita tapahtuu, ihmiset loukkaavat meitä, emme saa aina, mitä haluamme, koemme epäonnea, teemme mokia,  loukkaamme itse muita, meitä petetään ja meidät jätetään, sairastumme, velkaannumme, saamme potkut, sellaista se elämä on. Silti mihinkään edellä mainittuihin ei tarvitse jäädä jumiin, vaan voi pyrkiä elämään hetken kerrallaan. Ja se hetki voi olla täydellinen, huolimatta siitä, miten olemme kokeneet. Vai onko hetki sittenkin täydellinen vasta sitten, kun olemme saaneet unelmien parisuhteen, tulleet vanhemmaksi, saaneet enemmän rahaa, täydelliseltä kuulostavan työpaikan, matkustaneet New Yorkiin, laihtuneet 20 kiloa?

Uskon, että onni ja tyytyväisyys lähtee tästä hetkestä, tältä istumalta. Jos emme osaa olla tyytyväisiä nyt, emme sitä tuskin kovin kauaa ole sittenkään, kun kaikki yllä mainittu on tapahtunut ja vaikka sitten samalla henkäyksellä. Kun pysähtyy, sen täydellisen hetken voi löytää itsestään, itsensä ympäriltä ja juuri tällä sekunnilla. Vaikka emme ikinä tiedä lopputulosta, voimme nauttia. Vaikka lopulta mikään ei ole kontrollissamme, voimme nauttia. Kun emme mieti enää, miten asioiden pitäisi olla, tämä hetki tekoineen ja ajatuksineen tulee olemaan hedelmällistä maaperää kaikelle tulevalle.

Täydellistä tätä hetkeä ja mukavaa perjantaita!

Rakastan tätä kohtaa: If it changes your life, let it. (Kuva: Pinterest)