Taukojumppaa istumisen lomassa

Muistaako kukaan enää kotimaista, ferrarinpunaista Salli-tuolia, jonka sain testattavaksi jo tovi sitten? Salli on yhä luonani, ja studion puolella olen sitä käytellytkin ahkerasti pitkin vuotta korkeamman pöydän ääressä. Omalla työpisteelläni pulmaksi nousi Sallilla istuessani turhan matala työpöytä. Voisin toki metsästää vaikkapa tiiliskivet 1960-luvun työpöytääni korottamaan. Tällä hetkellä Sallia testaa kollegani, pitkä valokuvaajamies, joka lupautui kertomaan kommenttejaan ilmeisen mieleisestä tuolista seuraavassa Salliin liittyvässä postauksessani.

Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän haluan pitää itsestäni huolta. Päivittäisen, liian istumisen kanssa ei auta heittäytyä hysteeriseksi, mutta kyllä vain kylmät faktat normi-ihmisen istumisen paljoudesta ovat aika hurjaa luettavaa. Istumatyötä tekevä istuu viikossa kevyesti sata tuntia ja makaakin reilu 50! Ja kuinka moni meistä oikeasti muistaa, jaksaa tai vaivautuu nousemaan tuoliltaan seisomaan ja kevyesti jumppailemaan kerran tunnissa? Periaatteessa monella on tietoa istumisen haitoista, mutta käytännön toteutus ontuu. Ei vain viitsitä nousta ja keskeyttää työntekoa, vaikka sen työnteon keskeyttää pitkin päivää sujuvasti vaikka sitten Facebookissa, nimenomaan istuen

Satulatuolillakaan istuminen ei toki takaa automaattisesti hyvää istumisasentoa, vaan kyllä siinäkin saa tarkkailla, että muistaa pitää keskivartalossa kevyen jännityksen ja itsensä ryhdikkäänä, eikä anna olkapäiden kiertyä eteenpäin. Kovin helposti sitä aina töihin uppoutuessaan ainakin itse löydän itseni istumasta jotenkin aivan rojahtaneena kehoni päälle, buu. Mutta oman kokemukseni mukaan Sallilla on vaivattomampaa pitää ergonomisempi asento istuessa kuin isältäni perimässä 1980-luvun kitisevässä työtuolissa. Toiset joutuvat tosin hieman totuttelemaan kehojaan Salliin, alussa saattaa nimittäin selkä väsähtää ja reidet sekä istuinluut kipeytyä. Itsekin aloitin Sallilla istumisen lyhyemmissä pätkissä. Ja noin kerran tunnissa on joka tapauksessa syytä nousta jaloittelemaan ja välillä myös tekemään ylävartalonkiertoja, selän rullauksia, ojennuksia ja pyöristyksiä, että aineenvaihduntaan saa jälleen vauhtia ja veri alkaa kiertää kropassa.

Aikamoista, miten me matkaamme autoillamme tai julkisilla liikennevälineillä istuen töihin istumaan. Sen jälkeen ehkä suuntaamme salille sisäpyöräilemään tai istumaan erilaisissa laitteissa, kunnes sohvan vetovoima kodeissamme kutsuukin jo puoleensa. Toki osa meistä tekee liikkuvaa työtä tai staattista seisomatyötä, sekään suurissa määrissä ei ole hyväksi, vaan kaikessa tulisi muistaa vastapaino ja pyrkiä löytämään se kultainen keskitie.

Itse nykyään istun julkisissa kulkuvälineissä vain, jos matkaan nuorimman lapseni kanssa, minulla on duuni- ja treenikassin lisäksi vielä jotain muuta kannettavaa tai olen jo ohjannut monta jumppaa kyseisenä päivänä. Jo ainakin vuosi sitten otin tavakseni seistä aina kuin mahdollista. Tähän minut herätti se, kun eräs haastattelemani työfysioterapeutti totesi, että edes kuntoliikunnan säännöllinen harrastaminen ei riitä poistamana pitkäaikaisen istumisen aikaansaamia terveyshaittoja. Myös se, kun kuulin jatkuvan istumisen ilman taukoja lisäävän jopa keskivartalolihavuutta, on toiminut hyvänä herättäjänä. Jatkuva istuminen aiheuttaa painetta lannerangalle ja jäykistää jopa selkää, koska kehon aineenvaihdunta ja verenkierto hidastuvat. Tulee hartia- ja selkäoireita ja jopa raajojen puutumisia, ei hyvä.

Sallilla on todella kattavat ja informatiiviset nettisivut, käykäähän tutustumassa. Siellä voit lukea lisää muun muassa istumaterveydestä ja Sallilla istumisen plussapuolista. Seuraavassa postauksessa kommenttejaan kertoo työkaverini ja viimeisessä Salli-postauksessa arvon yhdelle onnelliselle aidon ja alkuperäisen Salli-tuolin.

Pysy siis linjoilla!

kjlj

Punainen Salli-tuoli on paitsi terveellinen vaihtoehto, myös ilo silmälle.