Treeni juoksumatolla

Kyllä, minä joka olen inhonnut juoksumattoa, sain tänään oikein miellyttävän treenikokemuksen sisäjuoksusta.

Treenipostausta siis pitkästä aikaa! Aamulla piipahdin uudessa Elixia Kampissa, joka osoittautui erittäin kivannäköiseksi treenisaliksi hienoilla maisemilla ja isoilla ikkunoilla varustettuna. Hieman kyllä huvitti, kun kiipesin rappusia ylös toiseen kerrokseen. Paikallahan aiemmin oli Onnela-ravintola, jossa en käynyt koskaan. Sitä edeltävässä Arkadiassa tuli kyllä jorattua nuorena, jota kuinkin liki 20 vuotta sitten, ohhoh, kylläpä aika rientää.

Paitsi että olin kiinnostunut näkemään uuden treenisalin, minua kiinnosteli suuresti kuulla kahden ison liikuntaketjun, Elixian ja SATSin tulevasta yhdistymisestä. SATSillahan olen ohjannut itsekin 2001-2008 Megahertsissä, Ruoholahdessa ja Elielissä. Ja toki nämä uudet liikuntatuulet innostavat, vaikka enää Unisportilla ohjailenkin. Kun SATS ja Elixia lyövät hynttyyt yhteen, tulee siitä Pohjoismaiden suurin ketju. Kiinnostaa myös nähdä, kuinka Les Mills -lisenssituntien käy, sillä Elixialla niitä ei ole, SATSilla on. Elixian vahvuutena ovat selkeästi nuo omat treenit, joiden tyylilajeissakin näyttää olevan mukavasti vaihtelua. Tänään pääsin testaamaan intervallitreeniuutuus Cardio Combo 30:n, joka kyllä innosti kovasti. Cardio Combossa on mahdollisuus valita välineekseen crossari, spinningpyörä tai juoksumatto. Itse olin jättänyt spinukenkäni kotiin, joten menin sitten juoksumatolle. Lauantaina juoksin ulkona kympin aikaan 55,48, ja koska olen vaihtanut kanta-astujasta päkiäjuoksuun, pohkeeni olivat vielä tänään näin kolmantena juoksun jälkeisenä päivänä aivan liekeissä! No, kroppa lämpeni kyllä matolla äkkiä, ja omaksikin yllätyksekseni pääsin tekemään kovan treenin, vaikka juoksumaton ystävä en olekaan, aiemmin olen karsastanut mattoa kovastikin. Vaikka diggailenkin sisäpyöräilystä, minusta on aina tuntunut vähän hassulta juosta sisällä, tiedä sitten miksi.

Elixia Kampissa on avaraa ja tilavaa. Isot ikkunat kadulle tekevät toisesta puolesta tosi valoisan. Diggailin kovasti.

No mutta takaisin Cardio Comboon! Alkulämmittelyn jälkeen vuorossa oli 8 minuutin mittaista sykkeennostoa, jossa nopeimmillaan laitoin mattoon vauhdiksi 15k/h, siinä sai todella jo pinkoa. Hengästyminen oli kovaa noissa sykkeennostoissa, mutta jokaisen minuutin spurtin jälkeen palauteltiin minuutti, jotta jaksaisi taas painaa. Aluksi palauttelin juosten, mutta puolivälissä treeniä vaihdoin nopeaan kävelyyn, koska sykkeen alastulo alkoi selkeästi hidastua. Hiki kyllä virtasi ja jaloissa tuntui hyvältä, tuskin olisin vastaavaa vaikka sitten helposti toteutettavaa treeniä tehnyt oma-aloitteisesti ulkona tai edes juoksumatollakaan. Ryhmäliikunnan tuominen aerobisiin laitteisiin ja keskelle treenisalia on mielestäni ihan hauska ajatus, eikä siinä ehtinyt seurata kuin hyvää ohjaajaa ja omia jalkojaan. Voin siis lämpimästi suositella, vaikka itse kyllä mieluiten juoksen ulkona. Intervallitreeniin tuo puolituntinen on juuri hyvä aika ja hauskaahan on, että välinettä voi vuorotella ja kannattaakin. Olin itse asiassa ihan tyytyväinen siitä, että pyöräilykengät olivat kotona. Muuten olisin varmasti istahtanut satulaan ja miellyttävä juoksumattokokemus olisi jäänyt tekemättä.

Iik, juoksumatolla! Ihmeen hyvin pärjäsin jumppakengillä, lenkkarit olisi voinut olla ihan jees myös.

Mutta voi jestas sentään tunnin loputtua pohkeeni olivat entistä enemmän jumissa ja rappusia alas kävellessäni kasvoja koristi tuskallinen ilme. En ymmärrä, miten tämä pohjejumi ei ota häipyäkseen. Nyt olen juossut noin kerran viikkoon ja juuri päkiävoittoisesti, ja joka juoksulenkin jälkeen pohkeet ovat olleet kipeät vähintään sen kolme päivää. Huolimatta siitä, että vedän kolme intervallisteppiä viikossa, jossa siinäkin pohkeet saavat treeniä. Hyvä uutinen on, että päkiäjuoksun vuoksi polvivaivani ei ole ilmoitellut itsestään. Kai se on vain kestettävä ja lisättävä lenkkejä pikku hiljaa, jotta pohkeetkin tottuvat. Onko täällä juoksijoita? Onko samoja tuntemuksia?

Pirteä ohjaajamme veti oikein mainion treenin, kiitos hänelle!

Ennen juoksin vain enkä kelannut juoksutekniikkaani ollenkaan, enkä ollut kipeä juuri koskaan ikinä mistään. Mitä enemmän kelaan tekniikkaa, sitä vaikeammaksi juoksu tuntuu muuttuvan ja sitä kipeämpi olen jostain puolelta kehoa! Hahahaha! Juokseminen on siis vähän niin kuin ruotsinkielen opiskelu. Mitä enemmän osaa ja mitä enemmän oppii, sitä vaikeammaksi kaikki muuttuu ja tulee olo, että ei osaa sanoa enää yhtään mitään. On se kumma.

Puolimaratoniin on enää yksi kuukausi ja yksi päivä! Kohta ollaan jännän äärellä siis.

Iloisia liikuntahetkiä sinulle!