Tukkakriisi ja pahimmat tyylimokat

Keskimmäiseni, 10, kyseli minulta, siskoltaan, 14, ja ystävättäreltäni, 35, pahimmista tyylimokistamme. Kuin filminauhana kävin mielessäni läpi pukeutumistani aina yläasteajoista nykyhetkeen. Olisiko pahin tyylimoka seiskaluokan pottatukka ja mustat hiihtohousut neonvihreillä jalkalenkeillä? Ei sentään. Ystävättäreni muistutti minua ystävällisesti siitä, että kun vanhin tyttäreni syntyi, käytin pilottitakkia ja minulla oli poikatukka. Jessus.

1980- ja -90 luvut olivat niin kamalaa aikaa mitä pukeutumiseen tuli, etten tahdo niitä juuri muistella. Ja luulen, ettei moni muukaan.

Olen vaihdellut tyyliäni aina silloin kun on huvittanut. Taakse ovat jääneet niin mummoleninkivaihe kuin rockabillytyylikin. Pari vuotta sitten rakkaan aviomieheni vaikutuksesta tyylini muuttui rennommaksi ja Adult surfer -henkiseksi. Piksun myötä päälle on tullut revittyä mitä milloinkin, ja 2/3 osa vaatekaappini sisällöstä ei vieläkään mahdu päälleni.

Kyllä tämä staili sentään pilotin ja poikatukan voittaa.

Nyt lienee aika skarpata. Koska tällä hetkellä boikotoin turhaa kulutusta vastaan ja olen ostolakossa mitä tulee lähes kaikkeen, silloin kun jotain hankin, satsaan laatuun. Reissussa tosin villiinnyin hetkeksi Bershkan parin euron alerytkyistä. Keltainen farkkuhame, 5,90 e, värjääntyi ekassa pesussa sinapinväriseksi, joten ei olisi kannattanut. Shame on me!

Vaatekriisi alkaa olla hallinnassa, ilman että massiivisia tyylimokia ilmenee, mutta tukkakriisi vaivaa edelleen. Vaalea väri on alkanut ärsyttää. Ehkä kasvatan oman maantienvärisen kuontaloni esiin? Epäilen vain kärsivällisyyttäni siinä projektissa ja mietin kiivaasti, miten se kannattaisi tehdä. Ehkä kuljen tulevan syksyn pipo päässä.

Muutenkin tahtoisin taas pitkät hiukset. Olen jopa alkanut harkita mustaan tukkaan palaamista. Porkkananpunaisen hiusvärin kautta ehkäpä.

Ehkä palaan tähän... ohoh, enhän se ollutkaan minä, vaan K. Kärkkäinen (kuva netistä).