Turhaan murehdin

Miten vaikea onkaan välillä luottaa, että asiat menevät, kuten toivoo.

Ja miten onnellinen ihminen voi olla, kun kodissa kaikki toimii muuttolaatikoista ja -kaaoksesta huolimatta! Suihku toimii, keittiössä tiskipöytä ei jää etureiden yläosan tasolle ja meillä on astianpesukone. Ja lattialämmitys kylppärissä, mistä en edes osannut haaveilla. Ooh, niin kiitollisena herään jokaiseen aamuun, vaikka edellä mainitut asiat ovat useimmille länsimaalaisille itsestäänselvyyksiä. Kun on asunut heikommassa hapessa olevassa kämpässä, niin sitä tavallisuuttakin osaa arvostaa koko sydämestään.

Viimeiset pari vuotta kun kuluivat putkiremonttia odottavassa asunnossa, joka olikin huonommassa kunnossa kuin ensi silmäyksellä ja hieman hätiköidyn vuokrauspäätöksen tehdessämme vaikutti. Kun siihen lisättiin vielä vesivahinkoremontti, joka ei koskaan ihan täydellisesti valmistunut, niin avot. Vuokranantajamme olivat kyllä tosi mukavia tyyppejä, mutta kahden vuoden määräaikaisesta vuokrasopimuksesta ei päässytkään eroon mitenkään. Opin jo lyhyen asumisen jälkeen sen, ettei nimeä kannata laittaa määräaikaiseen paperiin. Sekin tuli koettua kantapään kautta kuten moni muukin asia tähänastisessa elämässä!

Muutossa löytyi monenlaista sälää. Nämäkin ehkä vielä joskus tarpeellisia!?

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Pakko kyllä sanoa, että uuden kodin myötä elämänlaatu on kohentunut noin 100 prosenttia. Vaikka en antanut edellisen asuntomme vaikuttaa fiiliksiini, niin jälkeenpäin huomaan, että kyllä se vaikutti monella tapaa arkeen. Onneksi en kuitenkaan elänyt kaikissa asioissa sitten kun, vaikka joissain kylläkin. Pyrin olemaan kiitollinen siitä, että olen terve. Pyrin keskittymään asioihin, jotka olivat hyvin. Pyrin kuitenkin koko ajan olemaan tyytyväinen siitä, että on sentään katto pään päällä. Vaikka sitten vähän romu ja rempallaan. Kaikilla ei ole sellaistakaan kattoa, sen ymmärsin, mutta silti joskus veiiitutti melko rankasti. Ei tullut enää edes kutsuttua ketään kyläänkään. Eikä jaksanut sisustaa, kun alusta lähtien tuntui siltä että on vain läpikulkumatkalla. Ehkä sosiaalisuus ja kyläilykulttuuri nostavat jälleen päätään. Ja onpa ollut nastaa asetella tavaroita paikoilleen. Olen hypähdellyt ympäri kämppää iloisena. Olen muistanut joka päivä kiittää, että saan asua niin kivassa kodissa. Koti on kuitenkin paikka, jossa ihmisen tulisi viihtyä ja voida hyvin. Tuntea olevansa oikeassa paikassa, turvassa.

Tämä tarttui mukaan kerran Sisiliasta.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että tämä(kin) kokemus oli koettava ja se on tehnyt lopulta hyvää meille kaikille. Teini-ikäinen tyttäreni, jonka pituuteen tiskipöytä minialtaineen sopi passelisti, mietti esimerkiksi sitä, että miten kaverit jaksavat valittaa, kun astia pitää viedä tiskikoneeseen tai ehkä jopa tyhjentää se. Hän kun on kantanut kortensa kekoon tiskausvuoroissa, eikä juuri ole valittanut siitäkään.

Kiitollisena katson ikkunoiden edessä huojuvia vanhoja puita ja elämää ohi kulkevalla kadulla. Kun jossain vaiheessa olin huolissani, löydänkö enää ikinä kotia, joka tuntuu kodilta, huomaan, ettei olisi tarvinnut murehtia. Tämä koti tuntui jo kodilta silloin kun siellä oli vieraiden ihmisten tavarat ja myös ne vieraat ihmiset.

Vuosien takainen kirppislöytö tämäkin.

Kaikella vain on aikansa. Juuri oikea ja sopiva. Ei koskaan liian aikaisin, ei milloinkaan liian myöhään. Vai?

Elämän aikatauluista ei ole tietoa. Siksi ei voi elää sitten kun. Pitää elää tässä. Tässä ja nyt.

Oikeaan aikaan tapahtumiseen olen pyrkinyt joka tapauksessa luottamaan, välillä se on ollut helppoa, välillä vaikeaa. Mutta siihen pyrin luottamaan jatkossakin. Luota sinäkin!