Hyvä elämä

Turhasta valittaminen on tapa

Uskon, että jatkuva turhasta valittaminen ei tee ihmiselle hyvää, ja voi hyvinkin olla opittu ja totuttu tapa. Tämä on empiiristä ja tutkittuakin tietoa! Ensi kerralla kun olet aikeissa valittaa jostain typerästä pikkuasiasta, pysähdy tunnustelemaan, tapahtuuko sitä usein. Jos, niin kokeile muuttaa näkökulmaasi siltä istumalta. Keskity hyvään. Muuta jotain arjessa. Saattaa toimia.

Valittaminen voi jäädä taakse kuten vanavesi!
Valittaminen voi jäädä taakse kuten vanavesi!

Fiilistelin tulevaa kesälomaa freelancerin yksinäisellä kahvitunnilla ja muistelin vuosien takaista lentoa Kreikkaan. Lentokoneessa takanani istui ystävättärensä kanssa nainen, joka valitti aivan kaikesta. Tunteja kestäneen lennon aikana en voinut olla kuulematta yksipuolista keskustelua. Ystävättären kommentit kun muuttuivat loppua kohti pelkiksi ynähdyksiksi.

Lentokoneen jalkatila oli liian pieni, lentoemännät olivat liian hitaita, koneessa oli liian kuuma. Tätä rataa. Mutta kaikista paras tai ehkä sittenkin surullisin oli kommentti kreikkalaisen veden väristä, kun laskeutuminen lähestyi. Nainen kurkkasi ikkunasta ja sanoi, että no onpa siis todella hailakkaa vettä. Kyllä siellä Espanjassa oli vesikin turkoosimpaa.

No olisiko kannattanut matkustaa Espanjaan? Oikeasti olisin halunnut ottaa naista kädestä kiinni ja sanoa, että huomaatko, että sä muuten valitat aika paljon. Että miten olisi, jos sun mielestä huonon sijaan keskittyisitkin niihin hyviin juttuihin sun elämässä? Tuolloin rohkeuteni ei riittänyt, tänä päivänä ehkä.

Pienistä asioista voi olla kiitollinen. Kuvan mustikat viime kesältä!
Pienistä asioista voi olla kiitollinen. Kuvan mustikat viime kesältä!

Hän, jolla ei mikään ole hyvin

Veikkaan, että useampi meistä tietää ihmisen, jolla ei ole mikään ikinä hyvin, vaikka kaikki elämän perusasiat kohdallaan olisivatkin. Tarkoitan tyyppiä, joka ei vain osaa arvostaa sujuvaa arkea, hyvää taloudellista tilannetta, tasaista terveyttä, ystäviä, perhettä tai sitä, että saa tehdä työkseen sitä mitä haluaa tai vähintään edes saa tehdä töitä. Tyyppiä, jonka puoliso on aina hankala, tai tyyppiä, jonka mielestä on hankalaa, kun ei ole puolisoa. Siis sitten kun se kumppani on saanut tarpeekseen ja lähtenyt. Ja että vaikka kaikki on ihan ookoo, mikään ei ole hyvin siltikään. Ikinä. Aina löytyy aihe valittamiseen.

Oi että! Olen itsekin sortunut vuosien varrella turhaan valittamiseen. Sorrun siihen satavarmasti yhä vieläkin, vaikka heräsin miettimään asiaa jo vuosia sitten. Ennen kuin elämäni heitti häränpyllyä ja meni monin paikoin uusiksi, valitin enemmän. Kun olin pari vuotta uinut syvissä vesissä, valitin vähemmän. Siellä ulkoisesti täydellisessä elämässä oli helppo valittaa, olihan se turvallista ja tapa, johon tottuu helposti. Ja hei, valittamiseen sai aina jonkun mukaan, sehän on kuin small talkia. Kun sitten jouduin luopumaan kodistani, itsetunto oli sirpaleina, vastuuta oli liikaa yhdelle ihmiselle, kiukkua, vihaa ja katkeruutta paljonkin, lakkasin valittamasta.

Kun vielä sitten vuosia myöhemmin jouduimme vähän kuin vahingossa asumaan kaksi vuotta pommikämpässä, jonka suihku ja keittiö olivat viiskytluvulta, en jaksanut valittaa enää niistäkään. Sitä vain haaveili siitä, että pääsee muuttamaan ja muutenkin asioita alkoi nähdä aivan uudesta näkökulmasta. Että vaikka tää asunto on ihan syvältä, on sentään katto pään päällä. Että vaikka jouduin valvomaan lapsen kanssa pari vuotta ja vieläkin satunnaisesti, oikeasti saan olla kiitollinen, etten kärsi vakavasta unettomuudesta. Ja että vaikka mulla ei ole vakituista duunia, mulla on sentään töitä. Ja että vaikka tää käsi nyt meni poikki, mulla yleensä on kaksi toimivaa kättä. Sillä miehellä, joka valitsi niitä tomaatteja mun vieressä kaupassa, ei ollut toista kättä ollenkaan. 

Huono ilma, mutta sittenkin kiva maisema?
Huono ilma, mutta sittenkin kiva maisema?

Myönteisyyden voi oppia

Silloin heräsinkin ajattelemaan sitä, että kyse ei taidakaan olla siitä, että elämä muuttuu, joskus paremmaksi, joskus huonommaksi. Kyse on enemmänkin siitä, että itse oppii, kasvaa ja opettelee tietoisesti katsomaan asioita myönteisemmällä tavalla. Kokemuksesta uskallan sanoa, että myönteisyys on asia, jonka voi oppia. Jos siis vain haluaa sen opetella. 

Ihminen voi muuttaa elämäänsä paljonkin fiksaamalla elämänasennettaan. Aina voi valita valittaako vai ei. Itse sitä vaikuttaa elämäänsä, vaikka välillä tapahtuu toki niitäkin asioita, joita emme voi muuttaa, mutta ne muuttavat meitä. Mutta ennen kaikkea jos voi vaikuttaa elämäntilanteeseensa, pitääkin vaikuttaa, sillä kukaan muu ei voi muuttaa meidän elämäämme paremmaksi, ainakaan pysyvästi. Toki läheiset tekevät elämästä merkityksellisempää, mutta kukaan ei kuitenkaan pääse sisälle ajatuksiimme, joista kaikki lähtee.

Huono ilma, mutta kiva maisema?
Vesisade vai raikas ja happirikas ilma?

Valittamisesta pääsee eroon

Olen elänyt läpi jakson, jolloin en uskonut tulevaan, tunsin, ettei toivoa ole. Luulin, etten koskaan selviydy tai voi olla onnellinen. Että elämäni nyt vain järjesti minulle tällaisia paskatemppuja ja näillä korteilla pelataan.

Mutta kuten ylhäällä sanoin, aina me emme voi muuttaa asioita, mutta ne muuttavat meitä. Vaikeidenkin kokemusten kautta sitä oppii jotenkin kiitollisemmaksi. Arvot menevät päälaelleen, se millä ei ennen ollut merkitystä, onkin iso juttu. Se, mikä ennen oli iso juttu, ei ole enää tärkeä ollenkaan. Sitä oppii näkemään, että olemassaolon tarkoitus on olla pääosin myönteistä. En voi uskoa enää milloinkaan siihen, että elämän tulisi olla yhtä vastoinkäymisissä rämpimistä, vaikka niissä on oltu vuosien varrella kaulaa myöten.

Oikeasti on todella mahtavaa, että voimme useimmiten tehdä elämästämme sellaista, millaista sen haluamme olevan! Vievätkö ajatuksemme kohti sitä, mitä kohti haluamme mennä? Toki arki milloinkaan ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa ja hempeitä suitsukkeita. Se ei voi olla, koska kaikki tunteet kuuluvat ihmisen elämään. Välillä uimme syvällä ja sitten taas kellumme onnellisina. Sitä kutsutaan elämäksi. 

Selailin hiljattain saksalaisterapeutti Mathias Jungin kirjaa Pikku prinssi meissä (Kirjapaja 2007). Kirjassa pohditaan elämän eri teemoja klassikkosatu Pikku prinssin jalan jäljissä.

Kirjassa sanotaan, että liian usein uusi jää kokematta, kun päässämme kuiskivat vanhat viestit. Vain muuttuessaan ihminen pysyy uskollisena itselleen.

Tärkeintä kuitenkin olisi nauttia elämästä, juuri nyt, oli muutoksen tarvetta tai ei. 

Mutta:

Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen siellä missä on, sanotaan Pikku prinssissä. Kirjailija Saul Bellow taas on todennut, että Kaikki on valmista mukavaan, viihtyisään ja hauskaan elämään. Silti jokin meissä saattaa kysyä, mitä seuraavaksi? 

Voi meitä ihmisiä, siinä hieman ajateltavaa.  Itse aion nipistää itseäni joka kerta, kun valitan turhasta. Tyytyväistä viikonloppua sinulle!

 

8 thoughts on “Turhasta valittaminen on tapa

  1. […] Valittamisesta olen kirjoittanut aiemminkin. Toki itsekin valitan silloin tällöin, ja silloin nimenomaan usein ihan turhasta. Olenhan ihminen. Mutta jos tähän valittamisen tapaan ei tietoisesti keskity, sitä ei edes huomaakaan, miten paljon voi valittaa. Mutta usein valittavat ne, joilla kaikista vähiten olisi siihen aihetta. Jos hankaluuksia ei ole tarpeeksi, ihminen kyllä keksii niitä. […]

  2. Erittäin hyvä kirjoitus Jenny! Osui todella hermoon, niin tuttuja ajatuksia ja kokemuksia, joista olen itsekin miettinyt kirjoittavani. Elämä muuttuu niin paljon helpommaksi, kun muuttaa näkökulmaa ja alkaa muuttaa asioita valittamisen sijaan.

    1. Kiitos paljon kommentistasi Kotoapoistuja! Muutoksen aloittaminen lienee se vaikein askel, sitten alkaa sujua :) Aurinkoista viikkoa sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *