Hyvä arki

Uhmaikäinen taapero…

on mitä mainioin kärsivällisyyden opettaja! Suosittelen hankkimaan sellaisen joko ihan itselleen tai sitten lähipiiriin. En siis todellakaan halua laittaa vahinkoa kiertämään, mutta pakko on sanoa se, että uhmaikäinen jos kuka tarjoaa loistavat puitteet niin itsetutkiskeluun kuin itsensä vahvistamiseenkin. Myös neuvottelu- ja suostuttelutaidot kehittyvät kovasti. Uhmaikäisen kanssa joutuu myös tekemään nopeita ratkaisuja. Esimerkiksi kun taapero ei suostukaan istumaan autossa omaan turvaistuimeensa, vaan ahtautuu etupenkkien ja takapenkin väliselle lattialle mielellään makuuasennossa ja kun hänet vihdoin saa noukittua lattialta turvaistuimeen hän jännittää kehonsa niin jäykäksi pötköksi että hänen taivuttamisensa istuimeen on mahdotonta, ei ole ollut itku kaukana. Erityisesti kun tämä tapahtuu kaatosateessa kaupan pilkkopimeällä parkkipaikalla jalkaan nojanneen ostoskassin sisällön kaatuessa pitkin poikin kuralätäkköön. Siinä on tekemistä, että äänen volyymi pysyy samana ja lempeän rauhallisena. Välillä sitä siis on ihan ihmeissään, että mitä oikein tapahtuu ja kuinka kannattaisi toimia. Hermostuminenhan ei kannata, sillä se vain pahentaa tilannetta. Huvittavinta tässä on se, että taapero kyllä tuntuu tietävän, mitä tekee. Toisinaan hän vaikuttaa jopa hetken päästä olevan pahoillaan siitä, että asia hoitui taas vaikeimman kautta.

Tähän asti olen lähinnä lueskellut kavereideni facebook-päivityksiä heidän ihastuttavista riiviötaaperoistaan, mutta nyt viime viikkoina meilläkin siis on ollut tosi kyseessä. Vanhempien tyttärieni pikkulapsiajasta on jo sen verran kauan, että olin onnellisesti unohtanut, mitä uhma voi olla. Voi minua parkaa.

Viime yönä lapsi kellahti sängystään niin, että hän jatkoi nukkumistaan samalla seisoen lattialla ylävartalon ollessa kylläkin sängyssä. Kun sitten nostin lapsen puolikasta takaisin sänkyyn, hän heräsi ja päättikin istua lattialle. Alkoi kiivas, arviolta 10 minuuttia kestänyt maitopullon kovaääninen vaatiminen. Kuitenkin jo toista yötä ja ties kuinka monetta maitovieroitusta pidin pääni enkä taipunut maitotarjoiluun. Vesipullo oli jo illalla varattu sängyn viereen, mutta se ei kelvannut. Lopulta lapsi ilmeisesti äitiinsä kyllästyneenä päätti hiljentyä ja kävi lattialle pitkälleen. Kun ehdotin, että hän menisi takaisin sänkyynsä nukkumaan, vastaus oli täpäkkä ei. Kun tarjosin tyynyä pään alle, vastaus oli ärsyyntynyt ei. Noin kymmenen minuutin lattialla nukkumisen jälkeen hän kuitenkin luovutti, huokaisi syvään, kipusi itse sänkyynsä ja nukkui aamuun asti. Ihastuttava vesseli!

Viime öinen lähinnä huvitti, mutta toisinaan uhmailu nostaa itsessäni ärsyyntymisen tunteita pintaan, vaikka lapsi on toki rakas ja elämäni valo. Olen kuitenkin huomannut, että pitkäjänteisyyteni suhtautumisessa tuollaisiin pieniin arjen ongelmiin kasvaa kohisten. Näinhän se on, elämässä on siedettävä myös epämukavaa oloa. Asiat eivät mene aina niin kuin toivoisi, erityisesti, jos neuvottelukumppanina on toimelias kaksivuotias. Uskon kuitenkin siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Asiat lopulta menevät kyllä niin kuin niiden kuuluu mennä.

Välillä vain on niin vaikeaa antaa toisen olla sellainen kuin hän on, oli kyse sitten aikuisesta tai uhmaikäisestä. Uhmailevaan taaperoon tai kehen tahansa muuhunkaan on ihan turha tuhlata energiaa siltä kannalta, että häntä pyrkisi muuttamaan. Taaperon kanssa on vain ajateltava, että tämä on tämä elämänvaihe ja sitten tulee seuraava. Kun lasta opastaa, neuvoo, rakastaa ja on loputtoman kärsivällinen, niin eräänä päivänä huomaa sen, että kaikki on ohi. Uhma on hellittänyt! Kun antaa toisten ihmisten vain olla sellaisia kuin he ovat, pääsee helpoimmalla. Sillä se, mitä väkisin yrittää pakottaa tapahtuvaksi tai olevaksi, lipuu vain kauemmaksi.

Ja oli kyse mistä tahansa, taaperon uhmailusta, työhön tai parisuhteeseen liittyvästä ongelmasta, ongelmana eivät suinkaan aina edes ole pelkästään se ympäristö, ne ihmiset ja tosiasialliset tapahtumat. Itse usein aiheutamme itsellemme lisäprobleemia sillä, miten me asiat ymmärrämme, mitä niistä ajattelemme ja mitä tunteita ne meissä herättävät. Ongelman äärelle pysähtyminen auttaa.

Helppoa ja vaivatonta viikon alkua!

Mutsi just pyysi mua olee hiljaa, että sisko saa soitettua sen nokkahuiluläksyt, mut mä en siis vain kertakaikkiaan voi sille mitään, että just nyt mua naurattaa ihan kauheesti!

 

 

 

2 thoughts on “Uhmaikäinen taapero…

  1. Hei, kommenttini ei liity nimenomaisesti tähän postaukseen, mutta halusin vain kertoa, että palasin pitkän tauon jälkeen blogiisi (seikkailin täällä joskus viime keväänä, mistä lie tänne päädyin) ja sain rohkaisua kirjoituksistasi ihan mitättömistä asioista aiheutuvan stressin pukatessa päälle.

    Olen vasta viime aikoina herännyt ajattelemaan, että ihminen voi todellakin yrittää muuttaa ajattelutapaansa ja ikään kuin luopua ylimääräisestä stressistä, että stressaaminen ja negatiivinen ajattelu voivat olla tavallaan valinta, josta voi yrittää oppia pois. Helpommin sanottu kuin tehty tällaiselle stressikimppupessimistille, mutta aina voi yrittää! Kuulostaa ehkä hupsulta, mutta sain voimaa blogiisi linkittämistäsi mietelauseista. :) Vielä kun oppisi todella sisäistämään ne!

    Olen muuten tainnut tavata sinut joskus ohimennen, kun vierailit entisen työnantajasi toimituksessa pari vuotta sitten. Minut oli otettu sinne paikkaamaan työntekijävajetta lähtösi jälkeen (näin ainakin silloin ymmärsin), ja muistaakseni joku esitteli meidät pikaisesti toisillemme. En tosin ole tehnyt sentyyppisiä hommia enää pitkään aikaan, vaan kirjoittelen tätä nykyä tieto- ja viestintätekniikkaan ja -yrityksiin liittyviä juttuja.

    Mukavaa joulunodotusta ja tsemppiä mielenkiintoiselta kuulostavaan kirjaprojektiin! Hauskaa muuten, että teoksen kustantaa Tammi, joka myös on entinen työnantajani. :)

    1. Hauska kuulla, että blogistani on ollut sinulle hyötyäkin! Ja kylläpä on pienet piirit täällä pääkaupungissamme :) Taidan muistaa tuon kohtaamisen, mutta todella hämärästi, taisin olla silloin taaperon kanssa piipahtamassa paikalla ja hän oli vasta joitain viikkoja vanha.
      Tammelle tosiaan kirjaa teemme ja kohta on valmista. Ollut aika iso urakka tässä kaiken muun ohella, mutta lainkaan ei kaduta siihen ryhtyminen. Jännittävää nyt nähdä, mitä alkaa tapahtua, kun kirja on valmis ja seuraava etappi on markkinoinnit sun muut systeemit.

      Ja tuostao olen samaa mieltä, että itselle ei enää sopivista käytösmalleista todellakin voi oppia pois. Helppoahan se ei aina ole ja välillä tulee lipsuttua vanhaan, mutta pääasiassa olen kyllä itse kokenut elämän niin paljon mukavammaksi kun pyrkii myönteisyyteen ja muutenkin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

      Kivaa viikkoa sinulle ja kiitos viestistä :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *