Unelmat kannattelevat, kun on vaikeaa

Mietinpä tässä aamulla sitä, että ihminen häpeää niin turhaan ja niin monia asioita. Yksi suuri häpeän aihe on raha ja sen puute.  Itse huomasin aikanaan, että unelmat kannattelivat, kun oli vaikeaa.

Jokin aika sitten jaoin Instagramissa tekstin, jossa luki näin: I still remember the days I prayed for the things I have now. Se osui ja upposi, sillä jokainen päivä olen kiitollinen totta kai paitsi ihmisistä elämässäni, myös asioista, joita minulla on. Vaikken olekaan enää kovasti materian perään, kuten joskus nuorempana, vaan ajattelen tosiaan, että vähemmän on enemmän, on toki mukavaa, että arjessa on asioita, jotka sitä helpottavat.

En puhu edes mistään ylenpalttisista ylellisyyksistä, vaan esimerkiksi astianpesukoneesta ja riittävän isosta kylpyhuoneesta, jossa on lattialämmitys ja jonne mahtuu pyykinpesukone! Mutta niitäkään en pidä enää itsestäänselvyytenä. Nykyisessä kodissani, joka on ehkä kivoin kaikista asumistani, jaksan jokaisena aamuna huokaista kiitollisena, että onpa ihanaa, kiitos, että saan asua täällä.

Kiitollinen oppivuosista

Itse jouduin hankalaan rahatilanteeseen, kun erosin kahdeksan vuotta sitten. Kun pari vuotta sinnittelee maksamassa kahden ihmisen asuntolainaa ja muita arjen juoksevia kuluja, ei paljon naurata, vaikka päivät työskentelee toimittajana ja illat ohjaa jumppaa. Jossain oli asuttava, eikä pääkaupunkiseudun jo silloisissa vuokrissakaan ollut järkeä, joten sitä en ensin pitänyt vaihtoehtona. Ja kun sitten joutuu oikeastaan aloittamaan ihan kaiken alusta, on siinä rakentamista. Nykyään olen jo vuosia ollut iloinen vuokranmaksaja ja toki taloudessani on myös toinen vastuullinen aikuinen, joka huolehtii osuudestaan.

Nuo vuodet ja pari sen jälkeenkin opettivat, millaista se on, kun joutuu miettimään jokaista penniä ja niitäkin pennosia, joita yksinkertaisesti ei ole. Pystyn myös kehossani yhä fiilistelemään sitä, miltä se tuntuu, kun keskellä yötä herää miettimään raha-asioita, kun ei ole varaa bussilippuun, kun jääkaapissa on porkkanapussin ja ketsupin lisäksi pelkkä valo ja seuraava liksa on tulossa joskus ties koska. Tiedän, mitä se on, kun on niin ahdistunut tilanteesta, että vatsassa on musta möykky ja rintakehää painaa niin, että on vaikea hengittää. Toki köyhyys vaikkapa Afrikassa on ihan eri asia kuin meillä hyvinvoivassa Suomessa, mutta silti vähävaraisuus voi täälläkin rassata ja köyhyys tosiaan voi olla aivoja syövä loinen. Mutta tuostakin jaksosta olen nykyään kiitollinen.

Mitä huonommin asiat olivat, sitä enemmän unelmoin

Itseäni auttoi paitsi se, että tein kovasti töitä, en koskaan lakannut uskomasta siihen, että tämä on nyt tämä tilanne ja sitten tulee toinen. En milloinkaan lakannut unelmoimasta vaikka sitten siitä astianpesukoneesta tai siitä, ettei koko ajan tarvitse olla huolissaan rahojen riittävyydestä. Varmasti trendikkäämpää olisi ollut pyytää universumilta maailmanrauhaa tai oikeutta eläimille, mutta jokaisella on omassa arjessaan myös ne henkilökohtaiset toiveensa ja tavoitteensa.

Vaikka välillä tuntui typerältäkin hokea sitä, että kaikki järjestyy, niin lopulta kaikki on järjestynyt mitä parhain päin. Mikään ei koskaan jatku loputtomiin samanlaisena, oli kyse mistä tahansa. Vaikka jossain vaiheessa voi niin huonosti, että kuvittelee, ettei koskaan voi olla onnellinen, sekin menee ohi.

Mitä huonompi oma tilanteeni oli, sitä enemmän minä unelmoin. Pieniä poikkeuksia, kun tosiaan tuntui siltä, että en päivääkään enää jaksa, lukuun ottamatta jaksoin koko ajan uskoa, että paremmat ajat koittavat. Mitä vähemmän tilillä oli rahaa, sitä isommat olivat unelmani.

Tavara on vain tavaraa

Enää materialistiset asiat eivät tuo minulle kuitenkaan lisää onnellisuutta, en ajattele, että elämä on sitten vasta hyvin. Toki raha ohjaa valintoja, mutta unelmointi ja niin moni muukin asia ovat onneksi ilmaisia. En esimerkiksi vuosikausiin voinut matkustaa, mutta se ei estänyt minua nauttimasta kavereiden lomakuvista Facebookissa!

Kun rahaa on vähän, sitä lakkaa valittamasta pienistä asioista. Sitä oppii olemaan tyytyväinen vähästä. Asiat vain loksahtavat ihan erilaiseen arvojärjestykseen kuin ennen. Entinen minä jopa hieman huvittaa, olenpa minä ollut pinnallinen ja naiivi. Pitkään tosin olin tilanteesta katkera, kateellinen ja vihainen. Sitten huomasin satuttavani siten käyttäytymällä eniten itseäni. Vapauttavaa oli päästää irti noista tunteista. Ja kun on vain vähän, sitä oppii olemaan kiitollinen pienestä, tyyliin siitä, että on katto pään päällä ja saa olla terve, jotka oikeasti ovat isoja ja merkittäviä asioita elämässä!

Ja kun sitten pystyy hankkimaan jotain sellaista, joka jolle kulle toiselle on ihan normaali ostos, voi pojat, että sitä on iloinen monta päivää. Muistan vielä, kun heitin pari vuotta sitten valkoiset Converse-tossuni roskiin. Olin käyttänyt ne niin loppuun, että pohjat olivat irti ja vesi alkoi mennä ikävästi sisään kantapohjasta. Aika tehokasta ja ekologistakin, sanoisin! Kaikki liika, turha, ylimääräinen ja minulle epäsopiva ovat jääneet. Ei ole tarvetta, vaikka sitten nyt olisi ehkä paikoin jopa varaakin.

Häpeä on turhaa

Miksi sitten aina välillä palautan tämän asian mieleeni ja kirjoitan tästä? Ehkä siksikin, että ajattelen, että asioista kannattaa puhua. Itsekin häpesin tilannettani vuosia ja peittelin sitä parhaani mukaan ja kerroin valkoisia valheita jopa kavereilleni. Lopulta ystäväni suuttui, kun olin jo useasti kieltäytynyt hänen illallisehdotuksestaan. En pysty käsittämään, miten tuolloin en kehdannut edes niin läheiselle ihmiselle tunnustaa, että jos lähden sun kanssa ravintolaan syömään, me syödään loppukuu pelkkää kaurapuuroa. Sen sijaan kiertelin ja kaartelin. En tiedä, mitä pelkäsin. Maineeni menettämistä? Ihmisellä on tasan niin monta mainetta kuin on tuttaviakin. Uskon nykyään rehellisyyden ja avoimuuden voimaan. Se on kiinnostavaa, ei mikään ulkokultainen ulkokuori.

Ihminen häpeää ja pelkää monia asioita niin turhaan, mutta itse olen huomannut, että seuraa iso helpotus, kun uskaltaa ne tunnustaa paitsi itselleen ja lausua ne ääneen. Sitä huomaa, ettei ole yksin tässä maailmassa, vaan tosiaan löytyy muitakin, jotka ovat samassa tilanteessa. Ei ole mitään hävettävää.

I still remember the days I prayed for the things I have now. Ja aion pitää ne visusti mielessäni. Itsestäänselvyyksiä ei ole.

Makoisaa lauantaita! Muistetaan unelmoida!