Unelmien työpaikka!

Kuinka moni voi sanoa, että työskentelee unelmiensa työpaikassa? Eikä tietenkään ole duunia tai duunipaikkaa, joka olisi aina vain unelmaa ja päivänpaistetta. Mutta sellaisia työpaikkoja on, joissa ihminen oikeasti viihtyy, joissa on ilo työskennellä ja jonne vuoron alkaessa menee mielellään, innoissaan ja tarmokkaana antamaan oman panoksensa.

Törmäsin viime viikolla metroaseman alikulkutunnelissa vanhaan kollegaani, jota oli todellinen ilo nähdä. Jäimme höpisemään niitä näitä ja lopulta vielä fiilistelimme sitä, miten hyvä työyhteisö meillä tuolloin olikaan, monta vuotta sitten. Osuinkin aikanaan oikeaan kultakaivokseen työpaikkana, kun olin vasta aloitteleva toimittaja. Jokainen kollegoistani tuntui puhaltavan yhteen hiileen ja uskon, että itseni lisäksi muutkin tulivat mielellään töihin joka aamu. Toki erimielisyyksiäkin tuli, mutta ne ratkottiin toista kunnioittavasti eikä asioita lakaistu maton alle tai jätetty muhimaan siihen asti, että räjähtää. Ennen kaikkea kenestäkään ei puhuttu pahaa.

Monia tämän hetken työpaikkoja vaivaa kiire, tekemisen liian suuri määrä, huono johtaminen, yt-neuvottelut ja irtisanomiset. Väkeä laitetaan pihalle, uusia ei palkata, mutta niiden, jotka armollisesti saavat jäädä, työn määrä pysyy samana ellei jopa kasva. Toki kaikki nämä ovat asioita, jotka osaltaan aiheuttavat stressiä ja kiristävät kupolia, mutta luulisi myös, että sitä pyrkisi tekemään kaikkensa, jotta itse ja työkaverit voisivat niin hyvin kuin epävarmoissa tilanteissa vain on mahdollista. Silti jatkuvasti kuulee siitä, kuinka ihmisiä suoranaisesti kiusataan työpaikoilla.

Eräs itselleni läheinen ihminen jäi hiljattain eläkkeelle naisvaltaiselta alalta. Hän oli pitänyt eläkeasian omana tietonaan, sillä arveli, että pääsee niin helpommalla, sillä asiasta nousee kuitenkin haloo. Lähtökohta oli siis jo se, että jos on hyviä uutisia, niin niitä ei missään nimessä kannata kertoa muille.

Kun eläkeasia sitten tuli julki työkaverien keskuudessa, niin osa alkoi heti kiivaasti kysellä, minkäs ikäinen ystäväni nyt oikein olikaan, ja jääkö hän nyt aikaisemmin eläkkeelle vai mitenkäs nyt näin. Yksi alkoi luetella tuttaviaan, jotka olivat kuolleet eläkkeelle jäämistä seuraavalla viikolla. Siis oikeasti!!

Oohhoh. Miten voi olla niin vaikeaa olla toisen puolesta tyytyväinen tai iloinen? Jos toisella on jotain, mitä itsellä ei ole, niin ei se itseltä ole pois, vaikka moni näin tuntuu ajattelevankin.

Ai voi kun kiva, jäät eläkkeelle. No se on sitten iso elämänmuutos. Joko sinulla on jotain suunnitelmia?

Yllä oleva olisi toiminut kaikista parhaiten.

Toinen ystäväni kertoi työpaikasta, jossa häntä oli alettu yhtäkkiä kohdella todella epäreilusti. Työvuoroon mennessään hänelle oli tiuskittu, että mitä sä täällä teet. Kun hän oli kertonut ihmeissään, että hän oli tulossa töihin, hänelle oli kerrottu, ettei töitä ole ja kun hän oli tarkistanut asian, oli hänen oma työvuoronsa yllättäen kumitettu pois työvuorolistasta.

Kolmas kamuni kertoi saaneensa huutoa toisen ihmisen virheistä. Ensimmäisillä kerroilla hän oli todennyt, että ei ole syypää virheeseen ja sai kuulla, että ei sillä ole väliä, kuka virheen tekee ja että on ihan turha kannella kollegan puolesta. Sitkeästi hän nieli haukkuja, kunnes kerran alkoi mitta täyttyä ja kamuni totesi, että nyt ei kuule ole kyse hänen mokastaan. Samainen henkilö, joka oli ensin kieltänyt ystävääni kantelemasta, kehui, että hyvä kun kerroit, muuten mä olisin luullut, että tää on sun vika. Siis what?

Uskon siihen, että ihminen, joka käyttäytyy jatkuvasti toista kohtaan huonosti, ei itse voi hyvin. Usein ne hankalimmat tyypit ovat niitä epävarmimpia ja luultavasti janoavat itse vilpitöntä huomiota sekä muutakin jeesiä. Hyväksyntää haetaan sillä, että dissataan toisia ja omaa itseä kohotetaan sillä, että saadaan toinen näyttämään huonommalta. Buu! Ja jos yhteishenkeä ja tiimityöskentelyä vahvistava asia on se, että haukutaan muita, sillä ei oikeasti pötkitä pitkälle. Eräs tuttavani totesi kerran, että kuinka hän on jättäytynyt työpaikkansa bausanjauhamisesta, mutta huomaa olevansa sillä asenteella hyvin yksin ja jäävänsä työyhteisön ulkopuolelle. Huh!

Aina väärin kohdeltu tyyppi ei voi ratkaista asiaa sillä, että lähtee kävelemään, mutta kestämätönhän tuollainen kiusaamistilanne on sietää oli kyseessä minkä ikäinen ja millaisella itsetunnolla varustettu ihminen tahansa. Mutta mitä sitten voi tehdä, kun pahimmassa tapauksessa koko työyhteisö on kääntynyt yhtä vastaan? Vaikeita asioita, mutta ehkä jokainen työyhteisössä työskentelevä voi miettiä omaa rooliaan, toimiiko niin, että kaikilla on mukavaa.

Onneksi jokainen päivä mahdollistaa muutoksen omassa käyttäytymisessä. Uskon siihen, että jokainen meistä voi parantaa fiilistä omalla työpaikalla ja lisätä iloa. Esimerkiksi kollegojen arvostelun sijaan voi alkaa puhua hyvää selänä takana ja ihan kasvokkainkin. Tältä istumalta. Myös normikäytöstavat kannattaa muistaa. Kun lisää kiitos, anteeksi ja ole hyvä -sanat tervehtimisen ja hymyn lisäksi sanavarastoonsa, voi alkaa tapahtua ihmeitä.

Toisia määrittelemällä määrittelemme aina vain itsemme. Se, mitä sanomme muista, kertoo enemmän meistä kuin sata sanaa. 

Iloista työpäivää itse kullekin! Millaisia työpaikkoihin liittyviä kokemuksia sinulla on?

Meiltä töistä, pikku työyhteisöstämme! Yksi työhuonekämppikseni muutti Afrikkaan ja toinen turvaa rauhaa Lähi-idässä. Välillä kaipaan isompaa työyhteisöä niin iloineen kuin suruineen.