Unelmista tavoitteiksi

Kun työpäiviä on jäljellä enää 20, niin tärkeäksi voimanlähteeksi työn haun ohessa on muodostunut unelmointi. Haikein mielin luovun huippupaikasta. Mutta aijettä miten ihanaa onkaan mielikuvitella kaikkea muuta ihanaa, joka periaatteessa voi odotella meikämandoliinoa ihan seuraavan kulman takana! Tämän hetken teemani onkin vahvasti unelmista tavoitteiksi.

Erityisesti iltaisin ennen nukahtamista olen haaveillut olan takaa ja ajatellut kaikkia niitä ihania tavoitteita, joita haluan arjessani toteuttaa. Toki olen myös tulevasta muutoksesta panikoinut, mutta mieluummin valitsen kuitenkin asenteen, että nythän maailmankaikkeus heittää eteeni tilaisuuden, jossa kaikki on mahdollista. Pöytäni on täysin puhdas ja saan itse polkuni valita. Avoinna ovat lukemattomat ovet ja jää oikeastaan omille harteilleni se, elänkö pelon vai rakkauden kautta. Selvitänkö itselleni mistä unelmoin juuri nyt ja muutan niitä asioista tavoitteiksi, joita minulla on kerrankin aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa. Vai annanko tilanteen lamaannuttaa minut niin, etten pysty toimimaan lainkaan. Minä päätän ja valitsen ensimmäisen.

Joskus voi myös unelmoida ja leikkiä Lumikkia! Kuva Mirkku Merimaa.

Elämäni aikana minulla on ollut lukemattomia unelmia, joista huomattava osa on toteutunut. Olen saanut kirjoittaa kirjoja, päässyt valmentamaan ja luennoimaan, saanut duuneja, joita jossain vaiheessa olen vain päättänyt alkaa haluta tehdä. Elämässäni on ollut myös vaiheita, kun en ole jaksanut tai pystynyt unelmoimaan. Niistäkin on selvitty, sillä kaikki muuttuu, eikä mikään pysy tismalleen samanlaisena.

Lueskelin eräänä iltana pari vuotta sitten tekemääni 101-listaa. Siihen olin kirjoittanut 101 mitä tahansa asiaa, joiden halusin toteutuvan, niin aineellisia kuin aineettomiakin juttuja. Ja hah, suuri osa niistä todella on totta tänään. Jos ei välillä muistele, mistä on unelmoinut, voi tuntua siltä, ettei koskaan saavuta mitään. Viimeisinä parina vuotena fiilikseni on ollut niin hyvä, että unelmani ovat olleet aika materialistisia: en tosin ole halunnut kansikuvamalliksi, josta ihana Monna teki totta, mutta astianpesukone, pyykkikone ja kylpyhuone lattialämmityksellä olivat toiveissa ja nyt plakkarissa! Tällä hetkellä tosin kodinkoneita enemmän haaveilen siitä, että jaksaisin oppia olemaan enemmän läsnä. Sitä niin helposti heittäytyy jos ei enää kovin usein menneeseen, vaan enemmänkin tulevaisuuteen, erityisesti hetkenä, jolloin jokin iso asia elämässä ei ole selkeä.

Monna kirjoitti, että jos motivaatio tavoitteisiin on nolla, kannattaa miettiä sitä, kenen unelmia ne unelmat sitten mahdollisesti ovat. Ah, niin totta! Olen myös sitä mieltä, että niiden omien haaveiden tulisi mielellään ainakin useimmiten olla sellaisia, että ne saavat meidät pongahtamaan sängystä aamuisin, koska elämä ja itsensä toteuttaminen vain nyt on niin kivaa. Määrätietoisen työskentelyn lisäksi tarvitaan innostumista ja päättäväisyyttä. Ensin pitää tehdä päätös unelmasta ja sitten alkaa toimia sen eteen.

Mutta unelmissa ja paljon tekemisessäkin on riskinsä: jos kivaa tekemistä on liikaa, voi olla vaikea asettaa itselle rajoja ja kuin huomaamatta saattaa poltella kynttilää molemmista päistä eikä ymmärrä levätä riittävästi. Se on hyvä muistaa, ettei kaikkea vain tässä elämässä voi saada samanaikaisesti! Saadakseen jotain uutta on luovuttava jostain vanhasta. Ja siihen unelmienkin elämään kuuluu vastoinkäymisiä ja murheita. Ei ole olemassa mitään blingbling-prinsessa-arkea, jossa kaikki on yhtä ruusunpunaa ja somaa illuusiota. Tuskin edes naapurimaamme hovissa!

En ole ihan varma, mistä kaikesta nyt unelmoin, mutta ainakin sisäisestä harmoniasta, murehtimattomuudesta, siitä, että jaksan niinä huonoina epävarmuuksien päivinä keskittyä kuuntelemaan, kun linnut laulavat. Että silloin, kun haparoin polullani, jaksan uskoa, että tämäkin asia järjestyy ja kaikki on hyvin jo nyt.

Kepeää keskiviikkoa!

P.s. Lue lisää unelmista ja haaveista sekä tavoitteista.