Unelmista!

Unelmista!

Tragikoomikko tällä hei! Olen vetänyt tällä viikolla iilimadon lailla epäonnekkaita tapahtumia puoleeni. Tämä on kyllä ollut niin omituinen viikko, kaikkea pientä yllättävää on tapahtunut. Mutta jokainen asia on ratkennut lopulta parhain päin, joten itse asiassa olen aika tyytyväinen. Ihan kuin minua testailtaisiin ja katsottaisiin, miten asioihin suhtaudun.

Kaikki nämä hassut ja vähemmän hassut sattumat varmasti tarkoittavat sitä, että pian tapahtuu enimmäkseen vain ylimakeita juttuja! Siihen ainakin haluan uskoa ja sillä ajatuksella täällä porskutellaan nytkin. Hyvä tunne on ilmassa.

Yhä edelleen päällä on kuitenkin kaikesta huolimatta lähes ainoastaan zen-meininki. Toki olen jatkuvasti mielessäni pyytänyt apua ja sitten vain hengitellyt hitaasti, tuli mikä tuli. Olen antanut niin hyvien asioiden kuin vastoinkäymistenkin vain virrata. En ole lähtenyt väittelemään mistään (typeristä, anteeksi, oli aivan pakko lisätä tuo tuohon, ehhehe) asioista, vaan olen antanut olla, vaikka sitten olisin ollut asiasta eri mieltä. Olen antanut toisten pitää omia mielipiteitään ainoina oikeina, jos se heille hyvän mielen tuo eikä vaikuta ratkaisevasti minun elämääni. Mitään järkeä ei ole myöskään hermostua asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Mitään järkeä ei ole myöskään hermostua niistä asioista, joihin voi vaikuttaa. Eli vahvasti virran mukana!

Ja mietin tässä juuri, että paljon on asioita, joihin voi itse vaikuttaa. Mieleeni tuli vanhoja muistiinpanoja selaillessani Life Coach -luennon harjoitus, jossa kirjoitimme omasta tulevasta unelmaelämästämme. Suurin osa niistä asioista joita minä silloin kaipasin arkeeni, olivat sellaisia, joihin pystyin vaikuttamaan jonkin verran tai paljon. Oikestaan mikään unelmieni elämän asia ei ollut sellainen, jonka eteen en voisi itse tehdä töitä. Toki olen tietoinen siitä, että eivät ne asiat itsekseen elämääni ilmaannu, mutta en niin ikinä kuvitellutkaan.

Moni on kysynyt kirjasta, että eikö oo makee tunne, kun unelma on toteutunut. No kyllä on, huikea. Samalla olen miettinyt myös muita unelmiani, jotka ovat muuttuneet toteutuneiksi tavoitteiksi. Niitä on paljon, ja ne ovat toteutuneet siksi, koska olen palavasti halunnut niitä asioita. Olen tehnyt niiden asioiden eteen paljon työtä, mutta merkittävin syy niiden toteutumiselle on varmasti ollut palava innostus ja intohimo asiaa kohtaan. Aina kun olen todella päättänyt saavuttaa unelmani, olen sen saavuttanut.

Esimerkiksi reilu 15 vuotta sitten opiskelin ravintolakoulussa, työskentelin baarissa ja olin pienen vauvan nuori äiti. Olin aktiivinen liikunnanharrastaja ja sitten vain päätin, että haluan liikunnanohjaajaksi. Haluan haluan haluan! Hain ja pääsin urheiluopistoon, jonka tosin myöhemmin keskeytin, mutta päätyökseni ohjasin ryhmä- ja yksilöliikuntaa aivan laidasta laitaan ja tein harrastuksesta ammatin, joka on sivutyöni yhä edelleen. Jossain vaiheessa reilu 10 vuotta sitten päätin, että käyn kesken jääneen lukion loppuun. Haluan haluan haluan! Kirjoituksiin en ehtinyt lukea, mutta sain kaiken rumban ohella ihan ookoo paperit. Sen jälkeen aloin miettiä, mitä seuraavaksi tahtoisin. Kokopäiväinen jumpanohjaaminen tuntui liian raskaalta kahden pienen lapsen ohella. No, minä haluan kirjoittaa, sillä olin tykännyt siitä aina ja ensimmäiset juttuni olivat julkaistu jo Pikku-Seurassa ja Kevätpörriäisessä. Haluan haluan haluan! Siitä alkoi urani toimittajana. Halusta kirjoittaa. Tein hemmetin paljon töitä, mutta kaikki se kannatti. Sitten jossain vaiheessa mieleeni tuli, kuten varmasti useilla toimittajilla, että haluan kirjoittaa kirjan. Jälleen sama tunne oli sisälläni: haluan haluan haluan! Ja seitsemän vuotta sitten aihekin tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta: tatuoidut naiset. Ja kun syksyllä 2011 tunsin, että nyt on aika ja päätin alkaa puuhata kirjaprojektia tosissani ja sain hommaan mukaan myös Raisan, Lauran ja Suvin, tiesin heti alusta asti, että haluan kirjalle kustannussopimuksen, haluan julkaista sen oikeasti. Jälleen sama haluan haluan haluan! En lannistunut, vaikka ensimmäinen kustantaja ei kirjaideastani innostunut, vaan kysyin muualta. Ja parin kuukauden päästä sopparissa oli nimet alla.

Että aika pitkälle mikä vain on mahdollista, jos oikeasti haluaa. Ja ne muut asiat, joita kaipaan elämääni, kuten asunnon keskustasta ja isomman auton, niitä en ole halunnut tarpeeksi. Kyllä sydän tietää, mille se palaa ja minkä kuuluu toteutua. Ja vastoinkäymiset, ne eivät ole esteitä, vaan hidasteita.

Hienoa torstaita!

No näin on tullut tehtyä! (Kuva: Pinterest)
No näin on tullut tehtyä! (Kuva: Pinterest)

 

 

 



12 thoughts on “Unelmista!”

  • Ihailen suuresti sun asennetta, päättäväisyyttä ja ennen kaikkea sitä että jaat tämän kaiken meidän lukijoiden kanssa. Uskon myös että mieheni on sulle kiitollinen, sillä mm. mantra Nyt on näin, on kovassa käytössä… Olen myös harjoittanut omaa Zen-meininkiä, joka ehkä havaittavissa eilisestä FB-status päivityksestä (jonka tein hiukka ”kiihtyneessä” mielentilassa ja se meni näin: Ööö henkilö X lähti lääkäriin keskimmäisen kanssa ja pyysin samalla tuomaan paketin vaippoja (ostathan sitten oikeita, vaikka luulis ostavan kysymättäkin, onhan kyseessä jo kolmas lapsi… Joskus kokeiltu jotain muita, mutta aina palattu näihin samoihin) Mitä luulette onnistuko?

    Paljon tuli kommentteja, useimmat vihjasivat ”tyyppivikaan”… hetken niitä lueskeltuani ja hengiteltyäni syvään ”oivalsin” ja kommentoin: Pitäis ANTAA henkilön X tehdä näitä ostoksia useammin, niin osuisi oikeaan… ja toisaalta täähän lähti siitä, että mä unohdin ne vaipat, kun päivällä kävin kaupassa… Hmmm huomaatteko kehitän mun Zeniä, ommm 😉

    Kiitos Jenny oot huippu, mun virtuaali life coach tietävästi myös monen muunkin 🙂 You rock girl!

    • Ehhehee, Sanna, tiedän tunteen ja voin jakaa tuskasi! Miten voi vaippojen osto olla joskus niin hankalaa 🙂

      Vallan hämmennyn näistä teidän kauniista sanoista! Mahtavaa olla virtuaalinen life coach, kiitos uudesta tittelistä <3

  • Ihanaa tekstiä, taas kerran! Tiiätkö, oon soveltanut näistä saamiani oppeja käytännössä. ”nyt on näin” ja rauhassa hengittelyä. Ihan mahtavaa! 🙂 Oon tasan samaa mieltä tuosta haluamisesta. Jos haluat, saat. Ilmaseks saa harvoin, mutta kun haluaa, on valmis tekemään töitä sen eteen.

    • Kiitti Jenni, ihan mahtavaa, että olet saanut noin paljon irti mun kirjoituksista! Tosi mahtavaa kuulla 🙂

      Ja kyllä, töitä pitää tehdä, mut silloin se unelman saavuttaminen tuntuukin vielä paremmalta, kun sitä ei ole kukaan hopeatarjottimella lykännyt nenän eteen 🙂 Jatketaan siis samalla linjalla!

  • Voi voi taas, miten innostava postaus. Ihan kylmiä väreitä sain.
    Ihanko tosissaan sä ”vaan” halusit toimittajaksi ja tulit sellaiseksi? Opiskelua siihen????? Vai vaan kirjoitit ja kirjoitit jne.?
    Ravintolakoulussa? Missä kysyy utelias nimimerkillä Perho v.95-98

    • Kiitos P! Hihiii, kylmiä väreitä.

      No joo, kyllä se noin meni. Olin käynyt huvikseni tiedotusopin ja viestinnän pääsykokeissa (lukematta) ja muutaman kurssin suoritin avoimessa. Vasta sitten päätin, että kas, tää on mun homma. Mähän tein pari ekaa kuukautta liikuntateemaisia juttuja (eka oli Trendissä) mutta siitä sitten siirryin kaikkiin maailman aiheisiin tosi nopeasti. Tein vain tosi paljon töitä ja paras opetukseni lie se, että vertailin toimitukseen lähettämääni ja julkaistua tekstiä keskenään ja katselin, mitä oli editoitu, miksi jne. En kovin kauaa ehtinyt olla freenä (vuoden verran, muistelen), kun menin töihin Kotivinkkiin. Eka olin määräaikaisena 4 kk ja sitten mut vakinaistettiin. Mulla on ollut mukana myös onnea ja asiat ovat loksahdelleet kohdilleen, mutta uskon kuitenkin siihen, että jos olisin tehnyt vaikka puolet vähemmän duunia kuin tein, niin tuskin olisin nyt tässä missä juuri tänään.
      Jotain päivän editointikursseja olen käynyt jo ollessani vakkarina, muuten olen oppinut kirjoittamaan kirjoittamalla. Nyt 9 vuoden jälkeen voi ottaa vähän iisimmin 😉

      Ehhehe, onpa pieni maailma. Olin tosiaankin Ravintolakoulu Perhossa vuonna 1997-1998. Kaks vuotta opiskelin, sen myynti- ja asiakaspalvelun perustutkinnon, mutta sitten vaihdoin urheiluopistoon. Mut siis mieti! Me ollaan oltu samaan aikaan siellä, uskomatonta!!! 🙂

  • Kiitos Jenny inspiroivasta tekstistä, innoitit minutkin pohtimaan unelmointia ja kirjoittamaan siitä 😉
    Ei esteitä, vain hidasteita. Tuon koitan pitää mielessä tulevina aikoina <3

  • Ei liene tarpeen lisätä, et mä kävin tota myynnin-ja asiakaspalvelun linjaa? 🙂 Mut hui pelottavaa, samaan aikaan samassa paikassa. Vitsi kun sais päähänsä toisensa…..

  • Todella inspiroiva postaus, tuli itsellekin sellainen fiilis, että nyt heti äkkiä omia unelmia toteuttamaan! 😀 Itse olen aiemmin ollut vähän sellainen vätys, joka vain odottaa, että hyvät asiat tapahtuvat itsekseen, mutta onneksi olen vähitellen tajunnut, että niin ei tosiaankaan ole. Tällä hetkellä eräs unelmani on kovaa vauhtia toteutumassa, kun opiskelen vihdoin unelma-alaani, ja eivätköhän ne muutkin unelmat vielä toteudu 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *