Uusi alku, puhdas pöytä

Toukokuu tuntuu minusta aina uuden alulta, kuten syyskuukin. Tiedättehän, kun tulee sellainen olo, että nyt on hyvä hetki tehdä päätöksiä, muuttaa elämän suuntaa ja tarkistella omaa tilannetta eri kanteilta.

Paitsi että toukokuu tuo aina kesän tullessaan, se on tuonut minulle ennenkin muutoksia mukanaan.

Tasan vuosi sitten heittäydyin pitkän harkinnan jälkeen erinomaisesta vakityöstäni freelanceriksi. Moni piti minua hulluna, kun jätin duunin, jonka vuoksi usea olisi varmasti tehnyt mitä vain saadakseen vastaavanlaisen.

Minua ei pelottanut. Ajatus omien siipien kokeilemisesta lähes kuuden turvallisen vakityövuoden (ja kahden loistotoimituksen) jälkeen ei jättänyt minua rauhaan.

Kun asiat ovat liian hyvin, on aika hypätä.

Tiesin myös, että tulen pärjäämään. Olin oikeassa. Vuosi on hurahtanut kuin silmänräpäyksessä ja tuonut mukanaan paljon uusia haasteita. Se on tuonut myös vapauksia. Olen nauttinut erityisesti siitä, että olen voinut olla kotona, kun lapseni palaavat koulusta.

Jotta toukokuinen traditioni pysyisi voimissaan, tämäkin kuu tuo mukanaan paljon uutta.

Äitiysvapaani loppui eilen. Nuorimmaiseni on isänsä hyvässä hoidossa, joten voin tehdä töitä hyvällä omatunnolla ja turvallisin mielin.

Suuntaan taas täysin purjein kohti omia pyrkimyksiäni ja nautin siitä.

Kuva: 365q.ca