Uusi vuosi, uusi minä…

..ehhehe, ei ehkä näy (vielä) päälle, mutta vahvasti siltä tuntuu!

Hyvää tätä vuotta sinulle lukijani! Toivottavasti uusi vuosi on alkanut freeseissä merkeissä. Itselläni loppuvuosi kului uudistautumisen, puhdistautumisen ja lukuisten oivallusten parissa. Uusi vuosi on alkanut samoilla linjoilla. Eräänä yönä sängyssä puoliunessa pyöriessäni tajuntaani iski lause, että jokaisesta päivästä on nautittava, koska jokainen päivä on lahja. No olenhan asian tiedostanut ennenkin ja pyrkinyt arjesta nauttimaan aikaisemminkin, mutta nyt sanoma oli vain jotenkin niin kirkas ja eri tavalla todellinen, että siihen ei ole ollut vastaan sanomista. Tämä yöllinen puoliuninen toteama avasi silmiäni vielä enemmän, vaikka kirjoitinkin jo aiemmin, että tuntuu kuin laput olisi repäisty silmiltäni. Oli tilanne mikä tahansa, olosuhteet elämässä millaiset tahansa, me itse millaisia tahansa, ihmiset lähellämme millaisia tahansa, me teemme itsellemme (ja myös muille) ison palveluksen, kun olemme sellaisia kuin millaisiksi me olemme tarkoitetut. Ja miten tähän pisteeseen sitten päätyy, se varmasti menee jokaisella omaa reittiä, mutta itse en olisi tässä, jos en olisi aikanaan lopettanut päätöntä porskuttamista arjessa ja alkanut tutustua itseeni – kuka minä oikeastaan olen ja mitä minä elämältäni haluan. 

Miksi sitten tämä asioiden oivaltaminen ja yhtäkkiä tietyissä asioissa täysi kelkan kääntäminen on ollut näin helppoa, vaikka olen näitä juttuja jo mielessäni pyöritellyt useamman vuoden. Uskon, että omalla kohdallani vain juuri nyt aika oli oikea, tämä ei olisi voinut tapahtua yhtään aiemmin tai yhtään myöhemmin. Tähän on tarvittu kaikki se oman elämäni suuri draama, kaikki ne mutkat, opettajat, epäonnistumiset, vastoinkäymiset, pakonomainen halu tietää ja olla varma jostakin. Tähän on myös tarvittu kaikki matkallani olleet onnistumiset, ilot, oivallukset, merkittävät kohtaamiset, tavoitteet, unelmat ja niiden saavuttaminen. Eli kaikki oman elämäni rakennusaineet, jotta juuri nyt voin seistä tässä, missä olen, kiitollisena tapahtuneista asioista, kiitollisena jokaisesta mutkasta ja onnistumisesta. Suurimpia loppuvuoden läpimurtojani oli sen oivaltaminen, että erityisesti ne omat ärsyttävät piirteet, niistä voi oikeasti luopua tässä ja nyt, ilman, että sinnikkäästi yrittää niistä irrottautua, vaan yksinkertaisesti vain päästää niistä irti. En osaa selittää, miten se tehdään, koska itse sen parissa hyvin kauan askartelin ennen tätä oivallustani. Lopulta se vain jotenkin kolahti, että vaikka olen aina jossain tietyssä tilanteessa toiminut näin, minun ei tarvitse enää toimia niin. Voin toimia täysin toisin. Ja erityisesti tämä oma muuttumiseni on säästänyt minua turhilta konflikteilta, jotka ovat johtuneet vain omasta rajatusta näkökulmastani, halustani olla oikeassa ja ajatuksestani siitä, että minun kantani on jotenkin parempi.

Kuten olen joskus aiemminkin todennut, ylipäätänsä henkisistä asioista kiinnostuminen lähti yksinkertaisesti vain siitä, että olin tilanteessa, josta halusin ulos, mutta en tiennyt miten sieltä itseni iloa kohti luovisin. Minulla oli paha olla, minua oli loukattu, olin itse loukannut muita, olin katkera, vihainen ja totaalisen jumissa. Oli vaihe, kun iloa ei ollut mielestäni missään, vaan kaikki oli ihan paskaa ja sysipimeää. Oli päiviä, kun olisin voinut jäädä sänkyyn (joskus jäinkin) ja oli päiviä, kun en löytänyt yhtään aihetta olla kiitollinen, vaikka minulla jo tuolloinkin oli niin paljon ympärilläni. Kun sitten sain itseni jaloilleni, aloin miettiä, mikä minulle toisi onnea. Koska elämänhän kuuluu olla onnellista, ei se muuten ole elämää ollenkaan!! Huokaus! Onneksi näkökulmani on noista ajoista muuttunut paljonkin. Ahmin kaiken käsiini saaman onnellisuuskirjallisuuden, mistä sitten laajensin monenlaisiin elämäntaitokirjoihin. Aloin pitää blogia, koska kirjoittaminen on itselleni se selkein tapa käsitellä asioita. Siitä tähän on noin kuusi vuotta ja pitkä tie, mutta jokaisen kiven kääntäminen monessa mielessä on ollut kyllä kaiken sen arvoista. Paljon minua ilahduttaa se, että olen oivaltanut sen, että vaikka elämä tarjoaa mitä se tarjoaa, eli onnen hetkiä, surun hetkiä, haasteita kuin totaalista helppouttakin, kaikki se on ok. Kun irrottautuu uskomuksista, että vain hyvät asiat ja onnistumiset kantavat meitä, on ottanut jo suuren askeleen.

Olen oppinut itsestäni niin paljon näiden vuosien aikana, vaikka aina se itsen tutkiskelu tai omien käytösmallien ymmärtäminen ei ole ollut helppoa. Kaikista kipeintä on ollut oivaltaa se, miten paljon sitä itse on aiheuttanut toisille pahaa mieltä, vain siksi, että itse on voinut huonosti tai ollut pahalla päällä. Kaikki ne sanotut sanat ja tehdyt teot, joita ei voi ilman nolostumisen punaa poskilla käsitellä edes hiljaa mielessään, on kuitenkin jossain vaiheessa käytävä läpi. Anteeksiannolla ja hyväksymisellä on elämässäni nykyään valtava merkitys, eikä se todellakaan koske vain muita ihmisiä tai heidän tekosiaan. Myös itselleen on opeteltava antamaan anteeksi ja on vain pakko oppia hyväksymään myös kaikki se, mitä itse on tehnyt tai sanonut. Muuten ei ehkä voi päästää oikeasti irti ja todella siirtyä eteenpäin.

No, joka tapauksessa haluan vain sanoa, että kaikella on aikansa eikä asiat tapahdu pakottamalla. Ja jos sinulla on nyt vaikeaa, niin tunnelin päässä on valoa! Tulee hetki, kun yhtäkkiä huomaa, että kaikki on vain mennyt ohi. Ja jos elämä on mukavan helppoa juuri nyt, niin siitä on syytä olla kiitollinen. Arkeen saa paljon syvemmän otteen, kun lakkaa vain porskuttamasta eteenpäin ja keskittyy asioihin vähän enemmän. Edes pienen hippusen verran.

Upeaa lauantaita! On niin paljon asioita, joista voimme iloita! Kuten viettämäni iltapäivän teehetki (OMG! Vielä kuusi vuotta sitten tai aiemminkaan en olisi uskonut näkeväni teepussukassa mitään iloa, heh) ja teepussukan sanoma: We always can start again. Vaikka tältä istumalta!

Always! Aina! Alltid!