Väittely, palaute, mielenrauha…

…tärkeitä postauksen arvoisia asioita kaikki tyynni.

Ah, elämä alkaa voittaa. Jotain hyvää näissä pöpöissä, olen pysytellyt niin hiljaa kuin mahdollista, koska olen säästellyt ääntäni. Ja kun ei puhu niin paljon, ehtii kelailla enemmän! Samalla omaa hiljaisuuttani hyväksikäyttäen olen myös tehnyt tietoisen läsnäolon harjoituksia. On todella helppoa keskittää mieli ja ajatukset tähän hetkeen, kun alkaa tietoisesti todella kuunnella, mitä kaikkia ääniä ympäriltä kuuluu. Kokeilkaas. Silloin ei voi kuin olla tässä ja juuri nyt, ainoassa paikassa, mikä meillä on.

Aina toisinaan minulla on vaikeuksia luottaa siihen, että kaikki asiat menevät niin kuin pitääkin. Teoriassa olen myös ymmärtänyt kyllä ajatuksen saat sen, mistä luovut, mutta välillä sen todellinen oivaltaminen on ollut vaikeaa. Nyt on ollut jotenkin rento olo sen sijaan monta päivää, flunssasta huolimatta. Ehkä olen onnistunut luopumaan liiallisesta hallinnan tarpeesta. Yhtäkkiä ei ole ollut odotuksia, uskomuksia tai sitä, että asioiden tulisi olla niin kuin minä haluan. Nyt on näin -asennetta olen viljellyt ahkerasti monta päivää ja ottanut myös ikävät asiat sellaisina vastaan kuin ne ovat tulleet. Kun ei ota pultteja pikku asioista ja ottaa uteliaana vastaan sen, mitä tuleman pitää, elämä sujuu aika lungisti.

Asia, jota olen todella paljon pyöritellyt päässäni on se, miten eri tavoin me ihmiset saman maailman näemme. Vaikka olemme lopulta yhtä ja samaa, niin onhan se silti niin, että jokaisella on asioista omat mielikuvansa. Joskus on vaikea ymmärtää toisen mielikuvaa sellaisesta asiasta, joka näyttäytyy itselle aivan selkeänä, mutta täysin toisenlaisena kuin toiselle. Olen niin monesti kantapään kautta oppinut, että aina kun tekisi mieli tuomita, neuvoa tai alkaa väittää vastaan, kannattaakin sen sijaan antaa ihmisten tehdä omat johtopäätöksensä ja nähdä asiat omalla tapaansa, vaikka sitten eri tavalla kuin me haluaisimme. Olen miettinyt sitä paljon, miksi suhtaudumme toisinaan niin henkilökohtaisesti toisten ihmisten valintoihin, koskivat ne meitä sitten tai eivät ehkä lainkaan. Oikeasti kun omaa nenää ei tarvitse tunkea joka paikkaan, eiiiiii.

Missä tahansa ihmissuhteissa nousee esiin ristiriitoja, ihmiset nyt usein ovat sellaisia, että tahdomme puolustaa omaa näkemystä ja olla oikeassa. Mutta lopulta, mitä väliä sillä edes on, vaikka itse kokisi itsensä olevan ”oikeasti” oikeassa ja toinen väittää vastaan. Eikö lopulta riitä se, että itse tietää, miten asia on. Väittelystä ei ole useinkaan mitään apua eikä se pääty tavalla, joka molempia osapuolia miellyttäisi. Ja erityisesti jos jokin vahinko tai virhe on jo tapahtunut, vaikka sitten työpaikalla, syyllisten etsimisen ja ihmisten syyttelyn sijaan olisi paljon kehittävämpää keskittyä siihen, miten asia jatkossa voidaan hoitaa toisin. Moni myös voisi miettiä sanallista ulosantiaan ja ylipäätään elekieltään. Jos joku kiilaa liikennevaloissa tai bussikuski läväyttää ovet kiinni nenän edestä, maailma ei lopu siihen, vaan silloin on hyvä paikka kehittää omaa kärsivällisyyttä ja miettiä omia arvojaan. Olenko minä sellainen ihminen, joka haluaa järkyttää sisäistä rauhaansa moisen pikku jutun takia? 

Oikeassa olemisen tarve sai minut miettimään myös palautteen saamista ja mielipiteitä. Muistan, kun neljä vuotta sitten sain sisäpyöräilystä negatiivista palautetta ihmiseltä, joka kävi tunneillani monta kertaa viikossa. Lopulta tyyppi ilmeisesti keräsi rohkeutensa ja tuli ilmoittamaan, että sä olet ihan paska. Sä et pysynyt neljässä biisissä tahdissa. Kun sitten järkytykseltäni tokenin ja kerroin tyypille, että biiseissä voi kyllä polkea eri tempojakin ja mielestäni poljin kuten olin suunnitellutkin (ja koin olevani oikeassa), niin tyyppi oli jo kadonnut tullakseen uudestaan heti seuraavalle tunnilleni. Heh! No ainakin kolme päivää tuon palautteen jälkeen olin aivan maassa, epäilin itseäni, omia taitojani ja vuoroin olin jopa lopettamista ohjaamista siihen paikkaan. Sen sijaan, että olisin ottanut palautteen vastaan palautteena, provosoiduin siitä. Ja kaikki tämä vain yhden ihmisen mielipiteen takia, ohhoh! Nyt naurattaa, miten itseeni tuon palautteen otinkaan tai enemmänkin, minkä kolauksen silloin vielä enemmän voimissansa ollut egoni sai. Yksi palaute on vain yhden ihmisen mielipide, ei muuta. Rakentava palaute tosin auttaa usein ihmistä kehittymään, mutta tuo saamani palaute nyt ei ollut ihan rakentavimmasta päästä. Siitä huolimatta annoin tuon ihmisen järkyttää mielenrauhaani ja hallita itseäni monta päivää. Buu. Sen sijaan lempeä myöntyminen ja kiittäminen palautteesta olisi voinut toimia itseäni ajatellen paremmin. Myöskään kai positiivisen palautteen ei saisi antaa määritellä omia olotiloja, vaikka toki sellaisesta tulee iloiseksi ja hyväntuuliseksi, mutta se on samanlaista informaatiota kuin haukutkin, vaikka paljon kivemman sävyistä totta kai. Toki minustakin on ihanaihanaihana saada kehuja, mutta nykyään minulle riittää se, että itse tiedän ne saaneeni. En koe enää useinkaan tarvetta saada kehuille muiden pönkitystä, liekö sielu silloin egoa vahvempi.

Jokaisella on toki oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta omaa mielenrauhaa ei kannatakaan rakentaa ihmisten, asioiden, tapahtumien tai vaikka sitten omistamiensa asioiden varaan. Asiat tulevat, asiat menevät, kohtaamme elämässämme niin paljon kaikenlaista, kaikki on jatkuvassa muutoksessa, koko ajan. Millä hetkellä voi tapahtua mitä tahansa. Eivätkä kaikki ihmiset pidä meistä, se on heidän oikeutensa. Sen sijaan, että murehdimme sitä, että emme miellytä kaikkia, voimme keskittyä omaan käytökseen ja olla ystävällisiä jokaiselle kohtaamallemme ihmiselle. Vihdoin olen myös alkanut ehkä ymmärtää sitäkin, mitä antautuminen merkitsee. Se merkitsee sitä, että todella virtaa elämän mukana eikä taistele vastaan ja takerru jokaiseen ”väärään” näkökantaan, negatiiviseen palautteeseen, koettelemukseen, haasteeseen, asiaan, joka menee eri tavoin kuin itse olisi halunnut. Meidän ei tarvitse voittaa ketään tai mitään, jotta tunnemme olomme hyväksi, rauhalliseksi ja onnelliseksi, riittää että me olemme ja annamme muidenkin olla.

Wayne W. Dyer sanoi fiksusti jossain kirjassaan: Asiat virtaavat elämäämme ja siitä ulos aivan yhtä usein kuin me avaamme ja suljemme silmiämme. 

Hienoa keskiviikkoa!

Sillä lailla! (Kuva: Pinterest)